Kaunis Kuolematon koskettaa jälleen uudella julkaisullaan ”Elämä Ei Tarvitse Minua”

Kirjoittanut Taru Ruusu - 4.3.2019

Kaunis Kuolematon onnistui vakuuttamaan minut pari vuotta sitten julkaistulla ”Vapaus”-levyllään, ja on ehdottomasti yksi parhaita kotimaisia bändejä, johon olen viime vuosina tutustunut. Bändi on julkaissut uuden ”Elämä Ei Tarvitse Minua” EP:n 14.2. EP on seuraaja täyspitkälle ”Vapaus” -levylle sekä ”Palava Maa” -singlelle.

EP:n aloittaa sen nimikkokappale ”Elämä Ei Tarvitse Minua”. Olen jälleen kerran vallan ihastunut bändin tyyliin. Kaunis kitara, sekä laulu koskettavine sanoituksineen suorastaan uppoavat kehoon kappaletta kuunnellessa. Bändille tutunomaisesti kappale muuttuu välillä raskaammaksi, ja tekee senkin oikein taidokkaasti. Harvoin kuulee näin onnistunutta kappaletta, jossa vaan mielestäni aivan kaikki toimii.

Toinen kappale ”Porteilla” oli minulle pieni yllätys. Kappaleesta löytyy kyllä paljon melodisuutta ja kauneutta, mutta se on pääosin todella raskas. Jos olisin kuunnellut tämän tietämättä mitä kuuntelen, en varmaankaan olisi tunnistanut bändiä. Joissain kohdin kappaleesta tuli mieleeni jopa hiukan Ajattara. Huono juttu tämä ei ole. ”Porteilla” on toimiva kappale, hyvien kitarariffien kera.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Yön Tunteina” kappaleesta päällimmäisenä jäi mieleen välillä kuuluva pianon soitto, joka oli kuin suoraan draamaelokuvasta. Kokonaisuudessaan kappale jätti oikein koskettavan fiiliksen. Musiikissa huokuu valtava voima, joka saa ajatukset ja mielikuvat lentämään. Sama fiilis jatkui EP:n viimeisellä kappaleella ”Aseista Riisuttu”. Pidän bändin tyylistä yhdistellä örinää ja cleania laulua, sekä erilaisia musiikkityylejä. Sanoitukset uppoavat ja pistävät välillä todella miettimään elämää, tai tuovat muistoja mieleen.

Neljä hyvää kappaletta jättivät hiukan nälkäiseksi musiikin suhteen. Olisi maistunut enemmänkin. Musiikin nälkäisenä jään siis odottelemaan seuraavaa julkaisua.

9½/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
  1. Elämä ei tarvitse minua
  2. Porteilla
  3. Yön tunteina
  4. Aseista riisuttu

Kaunis Kuolematon facebookissa

Kirjoittanut: Taru Ruusu

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat