Kaunista, mutta niin onttoa – arvostelussa Thricen ”Palms”

Yhdysvaltalainen pitkän linjan rock-yhtye Thrice on elänyt parikin eri aikakautta. Aloittaessaan uraansa 90-luvun lopussa Thrice soitti nopeatempoista post-hardcorea, mutta 2000-luvun edetessä bändi siirtyi kokeilevampaan rock-suuntaan vuoden 2005 ”Vheissu” -levystä alkaen. Bändi vietti taannoin muutaman vuoden tauon, jolta bändi palasi vuoden 2016 ”To Be Everywhere Is to Be Nowhere” -levyn myötä. Nyt on vuorossa toinen paluun jälkeinen levy ”Palms”.

Thrice on jälleen yksi niitä bändeistä, joiden alkuvaiheen ja uudemman vaiheen materiaalilla on omat faninsa. Joillekin lienee todennäköisesti järkyttävää verrata bändin nykyolemusta alkuaikojen veivaamiseen, mutta se on loppujen lopuksi melko yleinen trendi tämän kaltaisten bändien keskuudessa – ”ekat levyt on parhaita” on asia, jonka olen kuullut usein mainittavan myös tästä bändistä. En voi itse sanoa siihen paljon, sillä vaikka bändi on ollut nimellisesti tuttu jo hetken – bändistä oli melkoisesti puhetta etenkin viimeisen levyn julkaisun aikana – en ole koskaan aiemmin päätynyt kuuntelemaan bändiä ”Palms” -levyä enempää. Arvioni tulee siis melko puhtaalta pöydältä.

Bändin juuret post-hardcoren parissa ovat ainakin ”Palmsilla” piilossa, ja bändi on siirtynyt täysin rockin puoleen. Ensimmäinen kuuntelukertani oli kuitenkin hyvin yllättävä, sillä levyltä löytää muutamia soundillisia hienouksia, joilla bändi tekee eroa muihin vaihtoehtorock-bändeihin. Basisti Eddie Breckenridgen osuus levyllä on huomionarvoinen, sillä hänen bassosoundinsa on kaikessa rouheudessaan hieno osa levyn yleistä soundia. Levyn äänimaailma on muutenkin hyvin mielenkiintoinen, sillä mukaan on ripoteltu joitakin hienoja ajatuksia kaikuisista kitaroista levyn aloittavan ”Only Usin” synavetoiseen introon. Pelkältä äänimaailmaltaan sanoisin levyn olevan yksi vuoden kauneimmista rock-levyistä, mutta valitettavasti itse kappaleilla ei mitään palkintoja voiteta.

Ensimmäinen läpikuuntelu oli mielenkiintoinen kokemus äänimaailman takia, mutta seuraavilla kuuntelukerroilla aloin kiinnittää yhä enemmän huomiota itse kappaleisiin ja siihen, että niistä puuttuu jotain – substanssia. Lähes jokainen kappale tuntuu hyvin samalta: ensin kuullaan rauhallinen säkeistö, jonka jälkeen mennään suureen ja leijailevaan kertosäkeeseen, mitkä sitten toistetaan pari kertaa. Osa kappaleista – esimerkiksi ”Everything Belongs” ja ”Blood on Blood” – onneksi poikkeavat tästä, vaikka etenkin mainituista ensimmäinen lankeaa kuitenkin samaan radiovetoisuuteen, jota suurella osalla levyn materiaalista tunnutaan hakevan. Kappaleen 7/4-pianomelodia tuo hieman mieleen post rock -legenda Sigur Rósin, mutta ärsyttävän pinnallisella tavalla. ”The Dark” -kappaleen säkeistöt tuovat vuorostaan mieleen Imagine Dragonsin, sen kaikista nykyajan radio-poprockin edustajista radiohakuisimman kuuloisen yhtyeen. Kaikkia levyn kappaleita yhdistää kuitenkin ajoittain hyvinkin köyhä lyyrinen osuus, joka on huipussaan ”My Soul”-kappaleessa – kappaleen lyriikat muodostuvat yksinomaan kysymyksistä, mutta niiden geneerisyys vie tuulen pois muuten mielenkiintoiselta lyyriseltä konseptilta. Ilmeisesti ”A Branch in the River” -kappaletta kohtaan oli suuria odotuksia hieman aggressiivisemman otteen myötä, mutta sekin hienous karkaa puhdittoman kuuloisen kertosäkeen myötä. Puhtia löytyy ”Hold Up a Light” -kappaleessa, mutta se putoaa kertosäkeessään juuri siihen radiovetoiseen post-grunge -soundiin, josta luulisi ihmisen saaneen tarpeensa kymmenisen vuotta sitten.

Osan levyn moitteista saa sivuutettua hyväksymällä sen, että bändi ei välttämättä pyri tekemään mitään uutta ja mielenkiintoista, vaan tarttuvaa musiikkia. Siinä bändi on toki onnistunut, sillä tarttuvia melodioita ja koukkuja levyllä on riittämiin. Levyn äänimaailma on edelleen mahtava, mutta valitettavasti kappaleet eivät tarjoa mukavaa kuuntelua enempää – kappaleet tuntuvat ontoilta ja pinnallisilta, kuin niillä pyrittäisiin saavuttamaan mahdollisimman paljon kuuntelukertoja. En usko, että tästä tietenkään on kyse, mutta itselleni jäi lähinnä käteen kuva bändistä, jota ei haittaa mennä geneerisyyksiin myyntilukuja hakiessa.

5/10

Kappalelista:
1. Only Us
2. The Grey
3. The Dark
4. Just Breathe
5. Everything Belongs
6. My Soul
7. A Branch in the River
8. Hold Up a Light
9. Blood on Blood
10. Beyond the Pines

Kommentoi julkaisua