Kaunista rappiota ja hurmaavaa energiaa – Cvlt Ov The Svn ja The Rasmus valloittivat Turun Teatron

Lämmin syksy alkoi näyttää ensimmäisiä harmaita päiviään juuri kun edellisenä iltana Tampereelta Euroopan kiertueensa aloittanut The Rasmus saapui Turkuun. Yhtyeeltä oli edellisenä päivänä ilmestynyt myös uusi albumi ”Weirdo”, joten he olivat itsekin vähän uuden äärellä. Itse en ole yhtyettä nähnyt todella pitkään aikaan, ja Euroviisujen jälkeen bändi on muutenkin ollut vähän oman tutkan ulkopuolella. The Rasmus kiersi keväällä Yhdysvaltoja ja kävi Ukrainan jokseenkin riskialttiilla alueella soittamassa hyväntekeväisyyskeikan, mutta Suomen kamaralla heitä ei ole toviin nähty.

The Rasmus ilmestyi Suomen musiikkikartalle suurin piirtein niihin aikoihin, kun suomalainen musiikki alkoi oikeasti olla kansainvälisesti varteenotettavaa vientitavaraa. Toki se oli sitä ollut aikaisemminkin, mutta ilmeisimmin Seppo Vesteristä lukuun ottamatta ei ollut juurikaan henkilöitä, jotka olisivat sitä maailmalle osanneet viedä. The Rasmus oli alusta asti monipuolinen ja kansainvälisen kuuloinen. Yhtye on käynyt läpi monenlaisia vaiheita ja on miljoonia maailmalla myynyt akti. Keikalla nuo monet vaiheet näkyivät ja kuuluivat musiikin lisäksi myös yleisön laaja-alaisuutena. Uransa kenties merkittävimmän muutoksen yhtye koki muutama vuosi sitten, kun alusta asti mukana ollut kitaristi Pauli Rantasalmi vaihtui Emppu Suhoseen, jonka itsekin näin nyt ensimmäistä kertaa livenä bändin riveissä. Sen myötä uuden äärellä saattoi olla moni muukin yleisön edustaja. 

Illan aloitti koko Suomen osuuden mukana kiertävä Cvlt Ov The Svn. Aikaisemmin yhden kokopitkän levyn sekä covereista koostuvan ”Covered In Blood” -sarjan julkaissut retkue saattoi olla monelle The Rasmuksen diggarille tuntematon nimi, mutta toivon, että näiden keikkojen jälkeen tilanne on muuttunut. Kieltämättä illan yhtyeet ensimmäisellä ajatuksella saattavat olla kaukana toisistaan, mutta kyllähän sieltä löytyy paljon samoja elementtejä. Cvlt Ov The Sun yhdistää musiikissaan rankkuutta ja popin melodioita, ja biiseissä on koukkuja sekä tarttuvuutta.

Avausbiisinä toiminut ”From Babylon With Love” joutui teknisten ongelmien riivaamaksi, mutta yhtye ei ollut tuosta moksiskaan, vaan siitä sujuvasti siirryttiin seuraavaan biisiin, joka oli ”Twilight”. Bändiä tuntematon yleisö saattoi hämmästyä sitä, että lavalla yhtye oli duo, vaikka musiikki suurena ja täyteläisenä soikin. Yhtyeen sielu Cult Leader toimi vokalistina, ja seurakseen hän oli saanut rumpalin, mutta muita ei sitten lavalla ollutkaan. Täytyy vilpittömästi ihailla kaapuun ja maskiin pukeutunutta Cult Leaderia, sillä ei ole mikään kovin helppo risti kannettavaksi pitää show’ta, yleisön mielenkiintoa ja koko palettia lähes yksin kasassa. Tällöin pakostakin nousee esiin karisma, jota täytyy olla ylläpitääkseen edellä mainittuja asioita. Väheksyä ei voi tietenkään musiikin voimaa, ja bändin biiseissä on tosiaan jo edellä mainittua tarttuvuutta. Turun yleisö ei välttämättä ollut iso, mutta kyllä paikalla olleessakin määrässä kädet nousivat ja lanteet heiluivat. Pisteet täytyy antaa myös rytmiä antaneelle rumpalille, jonka soittotyylin svengaavudesta pidin kovasti. Hän oli selvästi tajunnut, että rummut ovat lyömäsoitin.

Palatakseni Cult Leaderin karismaan, niin hän oli jännä yhdistelmä yleisöä kevyesti tanssillaan hurmaavaa charmia ja toisaalta taas viekkaudella toimivaa hurmaavaa pirua, joka sekä kutsui että vei katsojan pimeyden ja syntien teille. Välispiikit olivat rauhallisia, eikä niissä jauhettu ylimääräisiä tai sorruttu kosiskeluun. Lauluääni tunkeutui väistämättä iholle ja sai tuntemaan, että on mukana jossain itseään suuremmassa. Ennen keikkaa päättänyttä ”Another Infinity” -biisiä kuultiin muun muassa ensimmäiseltä levytä tutut ”The Pit”, Whore Of Babylon”, ”Luna In The Sky Forever” sekä ”Hellbound”, jonka kertosäe sai itsenikin laittamaan jalalla koreasti. Uudempaa tuotantoa edustivat edellisenä päivänä julkaistu ”A Possesione Diabolica”, joka itselleni edustaa ehdottomasti vuoden parhaita biisejä, ja aiemmin mainitussa ”Covered In Blood” -sarjassa julkaistu ”Heathens”. Keikan päätteeksi Cult Leader totesi, että ”olette tietämättänne liittyneet kulttiin”, ja vahvasti uskon, että en ollut ainoa, jolle näin kävi.

Logomon toimivuuden lisäksi on kehaistava sitä, että siellä on aikaiset soittoajat. Cvlt Ov The Svnin aloitusaika oli klo 20.00 ja The Rasmuksen tuntia myöhemmin. Hienoa myös, että niistä pidetään kiinni, ja takana ovat ajat, jolloin soittoa saatettiin venyttää aamun pikkutunneille saakka. 

The Rasmuksen intron soidessa yleisömäärä salissa oli lisääntynyt, mutta valitettavan paljon siellä oli vielä tilaa. Keikan aloitti uudelta levyltä kotoisin oleva ”Rest In Pieces”, ja bändillä oli oitis hyvä boogie päällä, vaikka hieman tunnustellen keikka lähtikin käyntiin. Itselläni uusi levy oli vielä tutustumatta, ja vaikka en itseäni yhtyeen die hard -diggarina pidäkään, niin kyllähän nuo aikaisemmat levyt ovat silti tiensä hyllyyni löytäneet. Koska uusi levy ei vielä ollut juurikaan tuttu, antoi keikka oivan mahdollisuuden tutustua sen materiaaliin heti autenttisissa olosuhteissa.

Lavasteita yhtyeellä ei juuri ollut, vaan asetelma oli suhteellisen pelkistetty. Tämä tietysti antoi enemmän tilaa musiikille sekä soittajien persoonille. Taustascreeni antoi kyllä monenlaista biisien lauseiden kuvista aina ”Time To Burn” -kappaleen lieskoihin asti.

Levyistä suurimmat osat kokonaiskakkua haukkasivat luonnollisesti uusin levy ”Weirdo” sekä oma suosikkini ”Dead Letters”, joilta tuli yhteensä lähes viisitoista biisiä. Toisena soinut ”Guilty” pisti hyvin vauhtia koneeseen, eikä seuraavana tullut Ukrainan reissua muistellut ”No Fear” juurikaan energiaa laskenut. Bändin olemus keikalla oli kaiken kaikkiaan kiehtova, sillä yhtyeen fiilis lavalla sekä fiilis, mitä he yleisölle välittivät, oli positiivinen ja iloinen, mutta silti bändin yllä oli sellainen goottilaisen tumma aura. Hieman samaa ajattelin laulaja Lauri Ylösestä; ääni oli pehmeä ja hyvällä tavalla hentokin, mutta silti iso, voimakas ja valloittava, ja myös rumpali Aki Hakalasta, jonka rummut olivat pienet, mutta lyönti kovaa ja svengaavaa ja soundi välillä iso kuin 80-luvun Whitesnakella.

Ennen keikkaa juttelin muutaman ihmisen kanssa, ja heillä oli toiveena kuulla bändin vanhempia biisejä. Sitä yleisö sai osittain medleyn muodossa, sillä muun muassa ”Bullet” varmasti innoitti vanhempia diggareita, ja kappaleen aikana taustalle heijastettiin yhtyeen vanhempi logo. Aikaisemmin oli puhe yleisön laaja-alaisuudesta ja kieltämättä olin hieman yllättynyt, että esimerkiksi karskin oloiset herratkin paahtoivat menemään bändin biisien tahdissa. Pisteet myös osan keikkaa vieressäni seuranneelle naiselle, jonka hypyt nousivat niin korkealle ilmaan, että Suomen mäkijoukkue vetäytyisi häpeästä maan alle. Bändin kommunikointi yleisön kanssa oli avointa, ja ennen ”Jezebel”-biisiä he muistelivat, kuinka ovat soittaneet Logomolla viimeksi Euroviisujen tiimoilta, ja kuinka Emppu syntyi silloin bändiin. Täytyy sanoa, että Emppu on kyllä mitä oivin valinta, sillä hän oli kuin loputon energianlähde ja varmasti innosti muutakin bändiä. Hänen taustalaulunsa sekä esimerkiksi duetto Ylösen kanssa ”October & April” -biisissä olivat kaunista kuultavaa, ja hänen soittonsa sekä esiintymisensä oli kaikkinensa hyvin mukaansatempaavaa. 

”Not Like The Other Girls” hiljensi hetkeksi vauhtia, mutta loppukeikka olikin sitten sellaista hittikimaraa, ettei paremmasta väliä. ”F-F-F-Falling”, Livin’ In A World Without You”, ”In My Life” ja ”In The Shadows” pistivät jengin joraamaan, ja bändikin oli melkoisessa vauhdissa. Huomioitavaa oli, että siitä viimeistään tietää biisin olevan suosittu, kun järjetön määrä kännyköitä nousee kuvaamaan biisin alkaessa. Noiden joukkoon heitettiin uudelta levyltä vielä menevä ”Banksy” ja nimibiisi ”Weirdo”, jonka sanoma ei ollut suinkaan pilkkaava, vaan nimenomaan yksilön erinomaisuutta korostava.

Encoreissa Ylönen loi herkkää tunnelmaa akustisen kitaran kanssa ”Sail Away” -biisin myötä, ja koko show päätettiin uuden levyn ”Love Is A Bitch” -biisiin. 

Keikan jälkeen olo oli mainio, sillä soundit olivat timanttiset, bändit vedossa ja ilta kaikin puolin onnistunut. Pyörähdin lopuksi merkkakojulla, jossa iki-ihanalla Ullalla oli myytävänä vaikka minkälaista bändiroipetta, joten keräilijöiden kannattaa varautua kunnon kantamuksiin. Kotimatkalla tapasin vielä mielenkiintoisia ihmisiä vanhoilta asuinseuduiltani, ja siinä kävellessä mietin, että olipa se vain musiikillisesti aika kova ilta. Suosittelen tsekkaamaan kiertueen keikkoja!

Kuvat: Sami Hinkkanen