Joensuulainen, perinteistä, hyvällä soittotatsilla thrash metalia tikkaava nelikko Killing Attack on julkaissut omakustanteena debyyttialbuminsa ”Decadence”. Soundimaisema kuulostaa genretyyppi huomioon ottaen mukavan rapsakalta ja tasapainoiselta. Erityisesti kitaristi-laulaja Atte Heikkilän ja toisen kitaristin Niko Parviaisen tiukasti yhteen hitsautunut rytmisoitto on vakuuttavaa ja ryhdikästä kuultavaa. Herrojen riffit purevat, vääntävät ja tärähtävät juuri oikeissa kohdissa, tehden kappaleiden kuuntelusta nautinnollista. Yhtye ei ole yrittänytkään päivittää tai ajanmukaistaa soundiaan eikä biisirakenteita, vaan yhtye luottaa reilun kolmen vuosikymmenen takaisiin revittyjen levisten ja varsitennareiden aikaiseen soundiin, ja hyvä niin. Selvää on, että yhtyeen miehistö on omat ”Peace Sellsinsa” ja ”No Anesthesiansa” kuunnellut. Sen verran vahvasti samankaltaisuus tiettyjen thrash metal -legendojen käyttämien maneereiden kanssa pukkaa kappaleiden lomasta esiin. Tämä ei kuitenkaan haittaa, koska biisien rakennusaineksien seassa on roppakaupalla myös yhtyeen oman luomistyön onnistumisia. Albumin biisit ovat keskitason bulkki-thrashia parempia, ja biisien osien välisiä jännitteitä yhtye osaa kiristää sopivissa määrin hyvällä biisinrakennustaidolla.

Albumin parhaimmistoon nousevat kipakimmat kitarakuviot ja niskantaittoriffit sisältävät albumin puolivälin biisit ”Oppressor”, ”Order Of Chaos”, ” Non-Biogenic Human Race” sekä sydäntälämmittävän kipakasti sahaava ”Barren Mind”. 

Heikkilän epälauluääni ja fraseeraus on turhankin lähellä nuoren Janne Joutsenniemen puolittain kähisevää urostelua ja uhkumista pieniä yksityiskohtia myöten. Okei, jokunen death metaliin viittaava urahdus kuullaan aina välillä mukana, mutta silti. Kelvollisesti herra laulaa näinkin, mutta silti lämmöllä suosittelisin oikeaoppista laulu- ja huutoreeniä lisää, että raspisoundi paranee, pysyy tikimmin nuotissa, muovautuu persoonallisemmaksi ja tulee voimakkaammaksi.

Vanhan liiton thrash -tyyliin miksatulla albumilla Arttu Heikkilän soittama basso kulkee jämäkästi mukana, vaikka onkin perinteitä kunnioittaen turhankin pienessä roolissa stereokuvassa. Rumpali Panu Vuojolainen suoriutuu urakastaan kelvollisesti. Albumin suurin kehitystarve liittyy paitsi voimattomiin rumpusoundeihin, myös rumpalin rytmisoittoon itsessään. Eniten rassaa vähän sinnepäin poljetut, diskanttivoittoisesti läpsyvät bassarit ja rumpalilta soitannollista tukea vaativissa sovitusratkaisuissa turhan kiltisti ja vaatimattomasti sivellyt rumpufillit.

Rytmisesti albumin ainoa selkeä riman pudotus on albumin päättävä metalli-synth-wave-sensaatio Carpenter Brutin cover ”Turbo Killer”. Biisi menee patteristin silkan yliyrittämisen takia jatkuvassa epäsynkassa hutkimiseksi ja soitannollisena suorituksena melko suvereenisti perseelleen. Sellaisen tason versiot joutaa jatkossa suosiolla romukoppaan, tai oikeammin; kehittymään paremmiksi. Soitannolliset perusasiat täytyy nimittäin saada ensin toimimaan saumattomasti ennen kuin voi alkaa soitannollaan kikkailemaan, ja silloinkin herää kysymys, onko se kaikki ollenkaan tarpeellista kyseisessä kontekstissa. Niin moni muu perusasia nuoren yhtyeen osalta kun toimii tässä vaiheessa jo oikein hyvin. Kaikesta huolimatta Killing Attack vaikuttaa oikein kehityskelpoiselta tuttavuudelta. Se kehittyminen edellyttää vaan todella paljon duunia.

7/10

Kappalelista:

1. With Hatred
2. Lobotomy
3. Oppressor
4. Order Of Chaos
5. Non-Biogenic Human Race
6. White Phosphorous
7. Barren Mind
8. Plague
9. Turbo Killer (Carpenter Brut -cover)