Kehrä – Tienhaara

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 6.8.2014

KehräKouvolalaisen Kehrän musiikkityyliä on tämän kolmen biisin demon perusteella hieman hankala lokeroida mihinkään yksittäiseen genreen, sillä vaikutteita yhtye on poiminut useista eri tyylisuunnista. Akustispainoitteiselta ”Tienhaaralta” löytyy progressiivisia kappalerakenteita yhdistettynä taiteellisiin sanoituksiin ja paikoitellen kuullaan myös raskausasteeltaan melko hillittyjä särökitaroita.

Kehrästä löytyy taitavia muusikkoja ja sävellyksistäkin hyviä ideoita, mutta välillä yhtye menee hiukan liian itsetarkoituksellisen kikkailun puolelle. Parhaimmillaan bändi on akustisissa osiossa ja esimerkiksi demon kakkosraitana kuultava tarttuvan kertosäkeen omaava ”Tienhaara” on yksinkertaisemman rakenteen vuoksi yksi demon onnistuneimmista kappaleista. ”Mustapiste” kaatuu potentiaalistaan huolimatta liialliseen pituuteen, sillä yhtyeen ideat eivät vielä ole tarpeeksi vahvoja, jotta ne pystyisivät kannattelemaan seitsemän minuuttia kestävää biisiä. Demon päättävä ”Aivoriihitonttu” edustaa tämän julkaisun raskainta antia ja erityisesti sen folkmainen kertosäe piristää muutoin hieman keskinkertaista kappaletta.

Kyseessä on sinänsä kehityskelpoinen yhtye, jolla on jo tässä vaiheessa havaittavissa viitteitä oman tyylisuunnan muotoutumisesta, mikä nykypäivänä on erittäin suuri etu. Yhtye kuitenkin vielä kompastelee itse sävellyksissä, sillä biisit kaipaisivat enemmän tarttumapintaa ja myös kappaleiden rakenteita kannattaisi miettiä vielä pidempään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

6+/10

Kappalelista:

1. Mustapiste
2. Tienhaara
3. Aivoriihitonttu

Kirjoittanut: Taavi Lindfors

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat