Kuva: Mark Seliger

Keith Richards kertoo, millaista oli äänittää Paul McCartneyn kanssa uutta The Rolling Stones -albumia

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 31.10.2023

Rockin legenda The Rolling Stones julkaisi juuri odotetun uuden albuminsa, joka kantaa nimeä ”Hackney Diamonds”. Levyltä löytyy melkoisia vierailijoita, sillä mukana ovat muun muassa soulin tähti Stevie Wonder, pop-suuruus Lady Gaga sekä legendaarisen The Beatlesin laulaja-basistina tunnetuksi tullut muusikko Paul McCartney.

Yhtyeen kitaristi Keith Richards kertoo tuoreessa NME:n haastattelussa, millaista oli äänittää ”Bite My Head Off” -kappaletta yhdessä McCartneyn kanssa.

”Mielestäni oli jo aikakin. Olen tuntenut Paulin jo melkein 60 vuotta. Tosin hän ja John [Lennon] äänittivät muutamat taustalaulut kanssamme 60-luvulla. Oli hauskaa soittaa heidän kanssaan”, Richards muistelee ja jatkaa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Session lopuksi sanoin, että tämä on kuin vanhoina hyvinä aikoina.”

Luetuimmat

Uusimmat