Kelpaamisen ja riittämisen kysymyksiä – arviossa Dimi Salon esikoisromaani ja albumi ”Sopivanlaiset”

Oululaisen musiikkipedagogi ja -opettajan, muusikon ja musiikkitoimittajan Dimi Salon esikoisromaani ja toinen kokopitkä musiikkialbumi, molemmat, kantavat yhdessä samaa teemaa ja nimeä ”Sopivanlaiset”. Mm. Kauko Röyhkä & The Boots -yhtyeessä sekä Radiopuhelimien ja J.A. Mäen albumeilla laulanut Salo kokeilee nyt siipiensä kantavuutta hatunnoston arvoisen ja kunnianhimoisen projektinsa puitteissa.

Molempien teosten kehystarina sijoittuu 2010-luvun Ouluun ja läpivalaisee Aava-tyttären, Hannele-äidin ja Juhani-isän elämää. Liki kolmekymppisen baarityöntekijän, viisikymppisen pitkäaikaistyöttömän ja vaatesuunnittelijaunelmastaan luopuneen ompelimoyrittäjän elämää seurataan kalenterivuoden ajan, joista kullekin kuukaudelle on varattu kirjasta oma luku ja levyltä kappale. Kunkin henkilön tarinan avaamiseen on kirjassa varattu neljä lukua ja albumilla vastavasti neljä kappaletta.

Kuuden vuoden projektin aikana syntyneet albumin biisit ovat taidokkaasti ja pieniä yksityiskohtia myöten harkitusti sävellettyjä taidepopin ja musikaalisävellysten välimaastossa taiteilevia, tunnelmiltaan sopivasti varioivia teoksia. Kappaleiden toteutus ja tuotanto on pitkälti Salon ja Petri Kuuselan kädenjälkeä. Mukana studiossa on ollut myös muutama täsmävalintainen sessiomuusikko.

Ainoa pidemmän päälle rasittava piirre kappaleissa on tekstitysten alleviivattu selkokielisyys, joka tekee turhan useasta kappaleesta varsin yksiulotteista kuunneltavaa. Etenkin albumin avaavassa nimikkobiisi, ”Yrittäjävanhemman laulu” ja ”Jään” kärsivät tästä piirteestä. Asia on sikäli sääli, että biisien tekstien tarinoita syventämmällä ja kuulijalle enemmän tulkinnanvaraa jättävällä sanoittamisella albumista olisi saanut heittämällä säväyttävämmän ja koskettavamman.

Musiikkipedagogille kyseisenlainen sanoitusten tarpeettoman lattean ymmärrettäviksi viilaaminen saattaa olla tietyn tason ammattitauti, mutta mikä on varmasti kirjoittamisen kokemuksen karttuessa selätettävissä oleva kehitysosa-alue.

Toisaalta Salo näyttää romaanin puolella myös kyntensä taidokkaasti ja värikkäästi tarinaa eteenpäin kuljettavana kirjoittajana. Salon vahvuudeksi on myös luettava, että hän käsittelee kirjassa taidolla ankean arkisten hetkien kuvauksia ja ihmisten välistä vuorovaikutusta mutta myös kipeitäkin aiheita, kuten pelkotilat, epävarmudessa eläminen, riittämättömyyden tunne, tunteiden tukahduttaminen, torjutuksi tulemisen musertavuus, traumaperäinen menettämisen ja sitoutumiskammoisuus sekä miesten ja naisten roolikonfliktit. Nykyajan Pohjois-Pohjanmaan pikkukaupunkiin sijoittuvaan tarinaan eläväisesti kirjoitettu Oulun murre tuo myös oman maukkaan lisänsä tekstin dialogien rikastuttajana.

Vaikka tietty tapahtumien ja asiayhteyksien välinen irrationaalisuus, tarinan syvyyden ja sisällön puutos vaivaakin molempia teoksia, leimaa niitä molempia myös lämminhenkinen optimistisuus niinä karumpinakin hetkinä, jolloin elämän jäätävä viima puhaltaa perheen jäsenten elämään kuin suoraan mereltä puhaltava, hyisen jäätävä tuuli Tuiran patosillan ylittäjien poskipäihin.

Lopun viimein ”Sopivanlaisten” tarinoiden voittajiksi selviytyvät tavallisen arjen sankarit, joille ulkoapäin asetetut yhteiskunnan normit ja odotukset eivät välttämättä ole niitä heille itselleen sopivanlaisia malleja elää heille tarjottu elämä niiden oikeiden oppien mukaan. ”Sopivanlaisuus” edustaa heille oman tiensä kulkemista sekä kykyä rakastaa, luottaa, hyväksyä ja olla rohkeasti oma itsensä.