Kuva: EVA DAHLGREN

Kent-yhtyeen solisti Joakim Berg julkaisee ensimmäisen sooloalbuminsa

Kirjoittanut Niko Kuusela - 1.6.2022

Rakastettu ruotsalainen rock-yhtye Kent lopetti uransa vuonna 2016. Nyt yhtyeen solisti Joakim Berg on julkaissut ensimmäisen sooloalbuminsa ”Jag fortsätter glömma”. Pitkäsoitto sisältää 11 kappaletta, ja laulaja-lauluntekijä Berg kertoo halunneensa julkaista albumin yllätyksenä ilman singleä, kiertuetta tai haastatteluita.

”Aloitin soolokappaleiden tekemisen vuonna 2019. Olosuhteet ja työtapa ovat olleet tämän projektin kohdalla todella erilaiset kuin Kent-yhtyeen kanssa. Niin sen minusta kuuluukin mennä. Silloin keskuudessamme vallitsi täydellinen demokratia ja teimme kaikki päätökset yhdessä, kun nyt taas päätän kaikesta itse. Ilman upeita vuosia Martinin, Samin ja Markuksen kanssa en olisi voinut kirjoittaa tätä albumia”, Berg kertoo.

Vuonna 1990 perustettu Ruotsin isoimmaksi rockbändiksi tituleerattu Kent ehti julkaista uransa aikana 12 sooloalbumia. Heidän tunnetuimmiksi kappaleiksi nousivat muun muassa ”Dom Andra”, ”FF” ja ”Kärleken Väntar”, jotka ovat olleet jättimenestyksiä ympäri maailman. Yhteensä Kent on voittanut 19 Grammis-palkintoa tehden heistä kaikkien aikojen eniten kyseisiä tunnustuksia saaneen yhtye Ruotsissa. Kentin viimeiseksi jäänyt levy ”Då Som Nu För Alltid” saatiin vuonna 2016, jolloin bändi päätti uransa. Yhtyeen muodostivat Joakim Berg (laulu, kitara), Martin Sköld (basso), Markus Mustonen (rummut) ja Sami Sirviö (kitara).

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat