Children of Bodom, Kaisaniemi, Helsinki

Kerrang!-lehti laittoi metallibändien maskotit paremmuusjärjestykseen: Children of Bodom viikatemiehineen mukana

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 30.9.2019
Children of Bodom, Kaisaniemi, Helsinki

Musiikin lisäksi metallibändeihin liittyy usein myös hyvin paljon visuaalisia elementtejä. Yksi näistä on toisinaan jonkinlainen maskotti, joka esiintyy bändin albumien kansissa ja oheistuotteissa. Metallin historian aikana on esiintynyt lukuisia ikonisiksi nousseita logoja ja maskotteja, ja nyt Kerrang!-lehti onkin päättänyt koota ne sivuilleen paremmuusjärjestykseen.

Eddien, Rattleheadin ja Snaggletoothin lisäksi listalta löytyy myös suomalaisedustusta. Sijalla 18 majailee nimittäin itse viikatemies, jota Children of Bodom käyttää maskottinaan. Kaapuun verhoutunut kuoleman lähetti nähtiin ensimmäistä kertaa Bodomin vuoden 1997 debyyttialbumilla ”Something Wild”.

Kerrang! kirjoittaa Bodomin maskotista seuraavasti:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Onhan kyseessä hyvä maskotti, mutta Children of Bodomin jatkuvasti käyttämä hahmo vaikuttaa hieman sattumalta. Se vaikuttaa hieman siltä, kuin bändi olisi pestannut kaverinsa pukeutumaan karmivaan pukuun ensimmäistä albumiaan varten, ja jatkoivat sen jälkeen samalla idealla. Toisinaan Noutaja saa osakseen toimivan tulkinnan, kuten esimerkiksi tämänvuotisella ’Hexed’ -albumilla. Toimiva, muttei mitään erityistä.”

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy