Kerry King kertoo, miksei Phil Anselmo päätynyt soolobändinsä laulajaksi
Slayer-kitaristi Kerry King alkoi vihjailla sooloprojektistaan jo vuonna 2020. Huhut bändin jäsenistä lähtivät liikkeelle, ja Panteran vokalisti Phil Anselmoa veikattiin useaan otteeseen laulajaksi.
Anselmosta ei kuitenkaan tullut Kingin soolobändin laulajaa, vaan tuon paikan otti Death Angelista tunnettu Mark Osegueda.
Tuoreessa Glide Magazinen haastattelussa King kertoo, miksi Anselmosta ei koskaan tullut hänen sooloprojektinsa vokalistia.
”No, kaikki pukutyypit rakastivat ajatusta Phil-yhteydestä. Ja pukutyypeillä tarkoitan agentteja, promoottoreita sekä manageriani, koska he kaikki näkivät silmissään dollarin kuvia. En ole siitä pahoillani, sillä siitähän heille maksetaan. Mutta sanoin heille koko ajan, että ’Phil ei ole oikea mies hommaan. Minulla on jo tyyppi tiedossa.’ Silti he väänsivät asiasta kanssani loppuun saakka. Mutta päivän päätteeksi minä olen ohjaksissa”, King kertoo ja jatkaa:
”Keskustelimme asiasta Philin kanssa, mutta se ei koskaan edennyt edes siihen asti, että olisimme soittaneet yhdessä. Hän viivytteli asian suhteen pitkään, koska en usko että hän oikeasti halusi sitä. Hän kuuli musiikkia ja luultavasti tajusi, että se oli liian thrashia hänelle. Sitten Pantera-juttu tuli kuvioihin ja homma kuivui kasaan. Sitä ei enää edes mietitty sen jälkeen.”