Kesäkuussa levyjen julkaisutahti hiljenee – luvassa kuitenkin esimerkiksi Marduk, Kataklysm ja Ghost

Kirjoittanut Rudi Peltonen - 27.5.2018

27Levyhyllyssä näyttää olevan tyhjää tilaa! Mobiililaitteen muistiin mahtuisi vielä lisää kuunneltavaa! Mietitkö nyt, mitä uusia julkaisuja kannattaisi hankkia? Miltä yhtyeeltä on tulossa uutta musiikkia? Kaaoszine päätti kerätä avuksesi muutamia nostoja tulevan kuukauden julkaisuista. Kesäkuukausina julkaisujen määrä hieman vähenee, mutta josko laatu korvaisi määrän!

Kataklysm – Meditations

Kesäkuu aloitetaan uutuuslevyjen saralla heti tiukasti, kun 1.6. julkaistaan kanadalaisen Kataklysmin tuore teos. Luvassa on tymäkkää melo-deathiä, sen pystyn lupaamaan ennakkoon kuulemani perusteella. Bändillä on diskografiassaan jo päälle kymmenen täyspitkää sekä jokunen kokoelma ja EP. Kokemus kuuluu tällä tulevallakin levyllä hienosti!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

The Hirvi – Old School Killspree

Kesän julistaa alkaneeksi myös helsinkiläinen The Hirvi, joka teki paluun hiljattain. Yhtyeen kitaristi-laulaja Juha Virtanen on kertonut omalla hauskalla tyylillään Kaaoszinessä niin bändin historiasta kuin uuden levyn teostakin. Nyt voidaan hyvällä omallatunnolla alleviivata tuota “old school” -puolta, joten varmasti moni nuoruuspäiviään jo kauan sitten viettänyt rässityyppi odottaa tätä levyä innolla! Levynjulkkareita vietetään muuten 2. kesäkuuta Helsingin On the Rocksissa – kannattaa tulla paikalle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
The Hirvi -promokuva 2017

Ghost – Prequelle

Ruotsalainen Ghost kertoi jälleen keväällä vaihtaneensa vokalistiaan. No, mikäpä siinä sitten. Uuden levyn tämä occult metal -bändi joka tapauksessa julkaisee heti kesäkuun alussa. Levyn biisejä kuultaneen livenä myös South Parkissa Tampereella.

Urarv – Argentum

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Urarv on yksi mielenkiintoisimmista uusista norjalaisyhtyeistä. Homman nimi on black metal avant garde -sävyillä. Tämä kesän alussa ilmestyvä levy on bändin toinen, ja sen julkaisijana toimii Svart Records.

Nervosa – Downfall of Mankind

Brasilialainen Nervosa sylkee kuultavaksi vihaista thrash metaliaan kolmannella levyllään. Tämä täytyy ehdottomasti ottaa kuunteluun, koska bändi vakuuttaa ainakin live-olosuhteissa. “Kill the Silence” -video kertoo hyvin, mistä tässä hommassa on kyse.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Black Crucifixion – Lightless Violent Chaos

Kesäkuun alussa hellitellään myös suomibläkyn ystäviä, kun rovaniemeläinen Black Crucifixion julkaisee neljännen levynsä. Kuinka väkivaltaisesta valottomasta kaaoksesta on kyse – se jää kuultavaksi. Onneksi levyä ei tarvitse odotella kesäkuun ensimmäistä päivää pidemmälle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Marduk – Viktoria

Nämä ruotsalaiset ovat kevään aikana joutuneet pahojen ryöpytysten kohteeksi, mutta se ei bändiä pysäytä. Kesäkuussa kuultavaksi saadaan uutta Mardukia, jota ainakin itse odotan innolla. Jaksan uskoa, että bändi lietsoo vihaansa vielä entistäkin voimakkaammin. Tarjolla on taas jotain uutta, jotain vanhaa – ja jotain niin Mardukia!

Bullet for My Valentine – Gravity

Tämä ryhmä nähdään kesäkuussa Hyvinkään Rockfestissä, ja siellä saadaan ehkä todistaa livenäkin tulevan levyn materiaalia. Kuultavaksi tämä levy saadaan vasta kuun loppupuolella. Uskallanpa epäillä, että siltä saattaa nousta materiaalia radiosoittoon.

Madball – For the Cause

Hardcoren ystävät odottavat tämän jenkkibändin edesottamuksia varmasti suurella innolla. Levyllä kuullaan vierailijana myös Body Countin Ice-T:tä

Luetuimmat

Uusimmat