Keskeneräistä keskinkertaisuutta satunnaisilla oivalluksilla – arviossa Incarionin ”1521”

Kirjoittanut Teemu Esko - 16.2.2022

Yhdysvaltalainen black metal -yhtye Incarion julkaisi ”1521”-nimisen debyyttialbuminsa marraskuussa 2021 Misantropia Recordsin kautta. Incarion ei ole pitänyt kiirettä albumin kanssa, sillä yhtye perustettiin alun perin vuonna 1993. Siitä huolimatta on todettava, että albumia olisi voinut kypsytellä vielä hetken. Nyt se nimittäin yltää korkeimmillaan keskinkertaisuuteen.

Intro maalaa kohtalaisen toiveikasta kuvaa muinaisesta rituaalista, ja ”Unseathed Irons” rynnii esiin miekkojen kilistessä toisiaan vasten. Tunnelma hyytyy pikimmiten, kun kuivat ja kertakaikkisen ponnettomat vokaalit alkavat saarnata sotavärssyjään. Vokalistin suoritus muistuttaa tyylillisesti Sarcófagon Wagner Antichristia, mutta ulosannista puuttuu kaikki se voima, joka tekee Sarcófagosta niin hienon yhtyeen. Kuiva köhiminen ei millään tavalla riitä kantamaan uskottavasti sodanjanoista sanomaa, oli kyse sitten mistä tahansa albumin kappaleesta.

Tilannetta ei varsinaisesti auta, etteivät kitara, basso ja rummut loista nekään neroudellaan. Jokaista kohtalaisen kiinnostavaa riffiä kohden löytyy suorastaan yököttävä melodia, ja basso peittää pahimmillaan alleen koko muun musiikin, kiitos muikean soundinsa. Satunnaiset mukaansa tempaavat hetket haudataan lähes poikkeuksetta sieluttomaan turpasaunaan, joka toistuu kerta toisensa perään likimain identtisellä kaavalla. Pahimmassa tapauksessa sekä biisin rakenne että yksittäiset palaset ovat luotaantyöntäviä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Tyylillisesti Incarion liikkuu liejuisen ja kuivan, joskin yllättävän melodisen black metalin alueella. Musiikissa kuuluu vivahteita myös thrashista ja perinteisesta heavy metalista. Vaikka yhtye ei hallitse tyyliään suvereenisti, on todettava, että albumilla on hetkensä. ”Karigaran” melodiset kitarakuviot kantavat kappaleen levyn kärkeen, ja ”Kasarinlan ng Isipan” esittelee paljon kaivattua dynamiikkaa. ”Spill Their Bloodin” melodinen breakdown on virkistävää kuunneltavaa, ja riffeistäkin välittyy häijy tunnelma.

Albumin suurin ongelma on, että hyvätkin hetket kuulostavat keskinkertaisilta genren kärkikastiin verrattuna, ja lyhyestä pituudestaan huolimatta sen laatu vaihtelee häiritsevän paljon. Kun outro maalaa eeppistä tunnelmaa, jään ihmettelemään, missä tuo mahtipontisuus on ollut koko muun albumin ajan. Incarionilla on käsissään kehityskelpoista materiaalia mutta joudun kylmästi toteamaan, että black metal -faneille on tarjolla parempia kokemuksia muiden julkaisujen parissa.

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen