Keskinkertaisen välityön ehostamista – arviossa Fear Factoryn ”Re-Industrialized”
Vuosien 2008-2011 välillä Fear Factoryssa vaihtui miestä niin että saluunan ovet paukkuivat. Yhtyeen alkuperäisen rytmiryhmän, rumpali Raymond Herreran ja basisti Christian Olde Wolbersin bändistä lähtemisen ja bändin perustajajäsenen, kitaristi Dino Cazaresin yhtyeeseen paluun myötä Fear Factoryn mekaanisen death metalin juurille palauttanut ”Mechanize” oli tiukentanut useita vuosia menneisyytensä vankina kiertäneen ja levyttäneen porakonemetallistien otteita olennaisesti. Toisaalta, nyt se oli taas yhtä rytmiryhmää: Strapping Young Lad -yhtyeessä kannuksensa hankkinutta rytmiryhmää, Gene Hoglania (rummut) ja Byron Stroudia (basso) köyhempi.
Tilalle uuden slbumin tuotantotiimiin oli löytynyt mm. rumpusamplaajan roolissa toiminut John Sankey sekä yhtyeen menestysvuosien tuottaja, Front Line Assemblyn Rhys Fulber sekä liuta muita apupoikia. Näillä eväillä, vuonna 2012 syntyi lattean kuuloinen, konerummuilla ryyditetty ja syystäkin ristiriitaisen vastaanoton saanut ”The Industrialist”.
Tuosta meni aikaa kymmenkunta vuotta, ja Cazares teki samasta paketista päivitetyn version. Niin uusioversio ”Re-Industrializedilla” kuin jo ”The Industrialistilla” ylitsepääsemättömäksi kompastuskiveksi koituu vanhan porariffittelyn inspitoitumaton uudelleenkierrätys. Kertosäkeissä Bell puolestaan joko huutaa tai jollottaa pitkiä nuotteja sisältävät, pseudo-dramaattiset melodiansa vanhaan tapaansa ilmeettömästi, tiukasti kiinni omissa maneereissaan.
Mainos päättyy
Juuri kiusallisinta albumilla onkin, että Cazares, Bell ja Fulber ottavat yhtyeen kurssin takaisin kohti FF-soundin standardinomaisuutta, keskitempoista ja mukavuusalueelle jämähtävää täryjyräämistä, mikä Fear Factoryn soundimaailmassakin oli kaikessa yksiulotteisuudessaan kulkenut tiensä päähän jo 2000-luvun alkumetreille tultaessa.
Kun Bell vielä rääkyy ”Disassemble” -biisin luokattoman huonon kertosäemelodian kerta toisensa jälkeen ohi nuotista, pistää vanhaa FF-diggaria kiukustuttamaan niin maan valtavasti.
Fear Factory ei onnistunut tarjoamaan ”The Industrialistilla” oikeastaan mitään uutta jo valmiiksi kapea-alaisen musiikillisen ilmaisusektorinsa saralla. Se tuntui viihtyvän tuolloin vallan mainiosti vain minimalisesti varioivien, yhä kuluneemmista ideoista syntyneiden katkorytmisten teollisuusmetallikipaleidensa parissa laajentamatta soundimaisemaansa.
Mainos päättyy
Nyt, 11 vuotta myöhemmin mukaan on istutettu yhtyeen nykykokoonpanoon kuuluvan Mike Hellerin paukuttamat liverummut. Ne pelastavat ”Re-Industrializerin” albumin alkuperäiseen versioon verrattuna uuden kaikista pahimmalta munattomuudelta. Myös albumin tuore, nykystandardien mukainen miksaus ja masterointi on tuonut albumin yleissoundiin terhakkuutta ja päivitettyä ulottuvuutta.
Kappaleista parhaiten hammasrattaiden väliin liiskaavia paloja kokonaisuudella ovat ”New Messiah”, elektrompaa soundimaisemaa porametalliin sekoittava ”God Eater” sekä HC-vaikutteinen, piristävästi muusta massasta poikkeava ”Difference Engine”. Albumin bonusraidoista Fulberin tekemät remixit toimivat tunnelman rahoittajina oikein hyvin. Myös onnistunut ja rytmistä varioivuutta kokonaisuudelle tuova Pitchshifter -cover ”Landfill” ja post punk-henkiset bonusraidat ”Saturation” ja ”Passing Complexion” toimivat hyvin.
Vaikka kyseessä on edelleen valitettavan keskinkertaisia biisejä sisältävä teos uudelleen restauroituna, jotain edistystä Cazares on ehostuksillaan saanut albumin vetovoimaan aikaiseksi. Pakkohankinta tämä uusiopainos ei kuitenkaan ole kuin niille FF-faneille fanaattisimmille.
