Keskisuomalainen Kamara juhlistaa 20-vuotista olemassaoloaan EP:llä – video katsottavissa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 13.2.2020

Vuonna 2000 Hankasalmella perustettu metalliyhtye Kamara julkaisee tasavuosiensa kunniaksi ”Vallan huoneissa” EP:n huhtikuun 3. päivä. Pienlevy sisältää kolme täysin uutta Kamara-biisiä sekä uudelleen äänitetyn version esikois-EP:n nimibiisistä ”Tämäkin vielä”, jonka lead-lauluista vastaa bändin suurimpiin musiikillisiin innoittajiin lukeutuva Timo Rautiainen. Musiikillisesti ”Vallan huoneissa” on eheä kokonaisuus, joka sisältää tutun vahvoja ja tarttuvia kertosäkeitä, perinteisiä riffikäskytyksiä sekä entistä enemmän tilaa saanutta puhdasta laulutulkintaa.

”Videoksikin kuvattu ensimmäinen sinkkulohkaisu ”Uljas maailma” on perkuleen tykki ralli ja siten hyvä läpileikkaus nykyisestä linjastamme. Biisissä otetaan kantaa ihmisen ja luonnon väliseen alati kasvavaan kuiluun, jota nykyään onneksi koetetaan edes hieman kuroa umpeen. Ymmärrys ja rakentava dialogi vaativat tosiasioiden myöntämistä tai ainakin niiden vastaanottamista, eikä vain sokeasti ja kuurosti niiden kieltämistä”, yhtyeen laulaja-kitaristi Juha Minkkinen kertoo kappaleesta.

EP:n julkkarikeikka pidetään Hankasalmella ravintola Hankalassa lauantaina 11. päivä huhtikuuta.

KOKOONPANO
Juha Minkkinen – laulu ja kitara
Jaakko Minkkinen – soolokitara
Henri Lehmonen – basso
Jaakko Silvast – rummut

DISKOGRAFIA
Tämäkin vielä EP (Firebox 2004)
Synti, tuomio, katumus (Roihu 2005)
Tyrannia (2010)
Painajaismaa (2013)
Kahden maailman välissä (2016)
Kamara (2018)
Vallan huoneissa EP (2020)

https://www.facebook.com/kamarabandofficial/
https://www.instagram.com/kamarabandofficial/
https://open.spotify.com/artist/0PQqv1ls5P2OhJVJozJVaY
http://www.kamara1.com/