Kiekkohurmosta, äijäilyä ja keppanan katkua – Suamenlejjona käväisi Oulussa
30.1.2016 jäi historiaan päivänä, jolloin Suamenlejjona menetti Oulun keikkaneitsyytensä. Täyteen pakkautuneesta tuvasta ja yleisön tarmosta päätellen yhtye oli kaupunkiin pitkään odotettu vieras. Sitä se oli totisesti myös itselleni, sillä viime vuoden Nummirockissa bändi sai minut melkoiseen hurmokseen.
Musiikinteon lomassa nämä turkulaiset veikkoset on opittu tuntemaan myös sosiaalisessa mediassa levinneistä hulvattomista videoistaan. Niissä naurua ja mustaa komiikkaa on riittänyt hirtehisen yhteiskuntamme kentällä mitä erilaisimmista aiheista. Jääkiekko, TPS, kotimaa ja keppana ovat olleet asioita, joista bändi ei ole luopunut. Eikä luovu.
Kompaktin Rummers’ Clubin kellariosuus on tilana sopiva tämänkaltaisiin kaljaotteluiltamiin. Vierasjoukkue Suamenlejjona oli saanut pienellä viiveellä vastaansa paikallisbändi Oppressiven lämmittelemään tuvan kuumaksi. Saapunut kuulijakunta oli vielä tässä vaiheessa melko liimautunut takaseinän ja oluttiskin puitteisiin, mikä oli bändin puolesta harmillista. Vain muutama kävijä oli siirtynyt eturiviin takomaan ja paukuttamaan. Yrityksen ja innostuksen puutteesta oululaisyhtyettä ei voinut syyttää. Annettiin silminnähden kaikki, mitä annettavissa oli. Oppressiven thrashin ja death metalin välinen jytä takoi kuumasti ja kovaa, mutta varsin totutuin aineksin ilman isompaa liimapintaa. Vaikka esittäminen ja soitinten hallinta oli skarppia, yleistunnelmallisesti mentiin vielä aika lapsen kengissä. Tulevaisuus tuonee kehitystä asiaan, ja tärkeintä oli tietenkin soittajista huokunut reippaan hyvänoloinen fiilis.
Suamenlejjona oli koristanut lavan ennen keikkaa tuttuun tapaansa Suomen lipuilla ja muilla asianmukaisilla vermeillä. Löytyipä lavalta jopa luettelot Suomen vuoden 1995 jääkiekkomaajoukkueen pelaajakokoonpanosta. Nostatuksien ja jylhien yleisön huudahduksien saattelemana leijonat astuivat lavalle. Pieni epätoivon häivähdys koettiin keikan ensimetreillä, kun miksauksesta ei tahtonut saada selvää. Onneksi tilanne kuitenkin kääntyi nopeasti eduksi, ja loppu pelitti äänen osalta moitteettomasti.
Jokaiselle yhtyeen raflaavan ja persmäisen pointin tajuavalle keikka oli varmasti suurta mannaa. Hittejä kuultiin toisensa perään ja kalja virtasi vuolaana bändin ja yleisön molemmin puolin. Jos yhtye ei musiikillisilta taidoiltaan olekaan notkeinta luokkaa, niin viihdyttämisessä se sitä on. Laulaja Pasi Heinon irstaille jutuille ja yhtyeen tyylittelyille ylipäänsä tuli jälleen naurettua roimasti. Ne saivat myös oululaisyleisön täysin puolelleen, paitsi TPS:n kannatuksessa. Tissit bändi sai kuitenkin suostuteltua vilahtamaan.
Bändin veto oli täynnä hikeä, vapautunutta fiilistä ja keppanaa. Suomen lätkäpaidat lensivät jätkiltä pois kuumuuden vuoksi jo keikan alkupäässä. Kaikki liikuttavan hyvät rallit kuultiin, mitä haluttiinkin sekä yksi biisi tulevalta albumilta. Veisut ”Kymmentä vaille yhdeksän” ja ”Älä käy mulle” olivat kuitenkin jälleen isoimpia mylvimään ja myllertämään saavia napakymppejä. ”Kiakkokultaan” ja ”Maamme laulun” säveliin päättynyt rypistys jätti kaikin puolin täyttyneen tunteen. Väittäisin, ettei ole kovin paljoa hauskempia tapoja fiilistellä viikonloppua, joten pisteet turkulaisille!
Mainos päättyy
Settilista:
1. Urheilu ja isänmaa
2. Mä korttia käytän
3. Kyntömies
4. Kummola
5. Ruatsinlaivarakkautta
6. Kymmentä vaille yhdeksän
7. MM-95
8. Nakkimuki
9 Älä käy mulle
10. Likainen huora
11. Keppana viimeinen
12. Kiakkokulta
Raportti sekä livekuvat: Eetu Järvisalo
