Kieli solmussa ja enemmän poskessa – arviossa Suolitappi-yhtyeen  ”Tappi on Rasvattu”

Kirjoittanut Jani Lahti - 15.12.2021

Energistä ja harvinaisen hyvillä soundeilla tuotettua Suomi-hardcore/punkia on käsillä, kun Suolitappi on rasvannut tappinsa. Yhtyeen toisella – lyhyellä mutta sitäkin ytimekkäämmällä, noin varttitunnin kestävällä kokonaisuudella, toteutetaan itseään sekä genrelle uskollisesti että myös kokeiluja tehden. Voiko siis albumi, jota ovat olleet toteuttamassa soittajat nimeltä Tarmo Tappi (rumpu), Luonnonsuoli (kitara), Herra Tappi (ääni) ja Raato (basso) vajota täysin pohjasakkaan?

Svegaaviakin kappaleita tarjoileva ”Tappi On Rasvattu” soi pitkälti aggressiivisena, kuin modernimmat studiovehkeet löytänyt 80-luvun Terveet Kädet. Sanoituksissa ammennetaan pitkälti arkielämästä, kuten vaikkapa verkkaisesti etenevä ”Lidlin Ipaa ja Suomi-viinaa” tai ”Paskaa Lumella” hoilotus osoittaa. Kappaleet ovatkin oivia esimerkkejä siitä, miten tarttuvat sloganit omaava yhtye saa musiikkiaan jäämään takuuvarmasti kuulijan mieleen, jos ei muuta. ”Paskaa Lumella” kappaleeseen tehty rap- ja/tai nu-metal tyylinen intro, on myös paras esimerkki yhtyeen kyvystä lisätä musiikkiinsa jo mainittua kokeilevuutta.

Liian vakavalla pohjalla ei Suolitappi siis operoi. Sanoitukset ovat joko hassunhauskoja, hieman oivaltavia tai ihan vaan hieman lapsellisia. Vaan mitäpä tuota liialti kritisoimaankaan, jos on tekemisen meininki. Ja hyvin tuntuu olevankin, sillä vaikka ensimmäisen ja toisen albumin välillä on vierähtänyt 8 vuotta, on jo kunnioitettavaa, että ”Tappi On Rasvattu” niminen albumi on jaksettu tehdä ja siihen on selvästi panostettu. Jos ei muuta niin ajatusta, huumoria ja hyvää meininkiä. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tämä arvio jääköön poikkeuksellisesti yhtä lyhyeksi kuin sen kohdekin, mutta kehuttava on vielä albumin intensiteettiä. Harvemmin tulee arvioitua noin vartin mittaista albumia, joka ei kuitenkaan jää liian lyhyeksi ja jätä toivomaan lisää. Erityistä plussa siitä, että Seinäjoki on mainittu, ja kannessa basisti Raato pitää sylissään helvetin söpöä koiraa.

Kappalelista:

1.Intro

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

2.Täällä Eivät Linnut Laula

3.Lidlin Ipaa ja Suomi-viinaa

4.Paskaa Lumella

5.Pikkutakki

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

6.Pohjasakka

7.Psykopaatti

8.Olen olemassa

9.Sairaus

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

10.Aika On Tullut

Koko ”Tappi On Rasvattu” albumin voi kuulla alla olevasta upotuksesta:

Luetuimmat

Uusimmat