”Kiertäminen on myös performanssia, ei vain soittoa” – haastattelussa Volbeat-kitaristi Rob Caggiano
Tanskan suurimpiin rockbändeihin lukeutuva Volbeat on julkaisemassa uuden ”Rewind, Replay, Rebound” -levynsä Universal Musicin kautta. Kaaoszine tavoitti levyn julkaisun tiimoilta bändin kitaristi Rob Caggianon ja jututti häntä levyn tekoprosessista ja kitaran soitosta elämäntapana. Voit lukea haastattelun kokonaisuudessaan tästä:
Kuinkas kesä on tähän asti sujunut bändin osalta?
Mainos päättyy
Rob Caggiano: Toistaiseksi hyvin! Aloittelemme muutaman päivän päästä Knotfest-kiertueen Slipknotin kanssa, ja uusi levy ilmestyy elokuun alussa, joten olemme valmiita lähtöön.
Kuten mainitsit, uusi levynne ilmestyy pian. Voisitko avata hieman levyn tekoprosessia – oliko se sinulle tyypillinen kokemus bändin kanssa vai oliko prosessi tällä kertaa jotenkin erilainen?
Rob Caggiano: Olen ollut nyt bändissä seitsemisen vuotta, joten jäsenten välille on ehdottomasti muodostunut vuosien mittaan vahvempi suhde. Kemiamme pelaavat yhteen ja luomisen suhteen olemme hyvin samalla sivulla, ja se tekee mielestäni levyn parissa työskentelyn paljon helpommaksi.
Mainos päättyy
Koetko siis, että opitte tuntemaan toisenne paremmin bändinä säveltäessänne uutta musiikkia?
Rob Caggiano: Ehdottomasti. Olemme kiertäneet maailmaa yhdessä jo jonkin aikaa, ja kaikki ovat hyvin tottuneita toisiinsa, ja Kaspar (Larsen, basso) on nyt tuonut oman osansa tähän kaikkeen.
Minkälainen rooli sinulla itselläsi on bändin luomisprosessissa? Onko se muuttunut, nyt kun olet ehtinyt jo hetken olla bändissä?
Rob Caggiano: Ehdottomasti, sävelsin huomattavasti enemmän materiaalia tälle levylle kuin edeltäville kahdelle. Prosessi on hieno, sillä olemme kaikki niin samalla kartalla ja jaamme samanlaisen vision. Mutta niin, tällä levyllä kuullaan enemmän minun panostani.
Mainos päättyy
Minkälainen roolisi Anthraxille säveltämisessä oli verrattuna nykyiseesi Volbeatissa?
Rob Caggiano: En sen koommin ottanut osaa Anthraxin sävellyksessä, sillä se ei oikein ollut paikkani bändissä. Olin toki tuottamassa niitä levyjä, joilla soitin, mutta sen suurempi mahdollisuus luovuuteen bändi ei minulle ollut. Siksi lähdinkin bändistä, sillä siihen tylsistyi. Rakastan toki heitä ja sitä musiikkia, mutta pidemmän päälle se kävi vain tylsäksi.
Kuinka tärkeäksi sitten koet, että olet osana luomassa musiikkia etkä vain ”yhtenä tyyppinä” bändissä?
Rob Caggiano: Olen luova tyyppi ja rakastan säveltämistä, ja tein sitä paljon myös Anthraxissa soittamisen ohella. Mielestäni on epäterveellistä muusikolle, jos hänellä ei ole mahdollisuutta ilmaista itseään sillä tavalla.
Mainos päättyy
Oliko teillä visio ”Rewind, Replay & Rebound” -levyllä? Halusitteko tehdä jotain erilaista verrattuna esimerkiksi edelliseen levyynne?
Rob Caggiano: Mielestäni tämä on hieman outokin levy, sillä kappaleissa on hyvinkin paljon variaatiota. Kun itse kuuntelen levyä, kaikki kappaleet kuulostavat minulle toisistaan hyvin erilaisilta, mikä on mielestäni hienoa, sillä se tekee levystä hauskaa kuunneltavaa alusta loppuun.
Entäs sanoitukset? Onko levyllä jotain läpi kulkevaa teemaa?
Rob Caggiano: Levy ei ole konseptialbumi, mutta siltä löytyy paljon teemoja nuoruuden muistelemisesta ja sen mukana tulevasta viattomuudesta. Siinä on yksi levyn läpi kulkeva teema, mutta levyltä löytyy myös paljon hahmoja, kuten Bonnie ja Clyde sekä henkilökohtaisempaa materiaalia Michaelin (Poulsen) tyttärestä levyn viimeisessä kappaleessa, joten kaiken suhteen levy on hyvin monipuolinen.
Julkaisitte juuri levyltä videon, jolla nähdään Gary Holt (Slayer, Exodus), ja levyllä kuullaan myös Neil Fallonia (Clutch). Kuinka he päätyivät levylle mukaan?
Rob Caggiano: Olemme kavereita monien kanssa ja suuria Clutch-faneja – olemme kiertäneet heidän kanssaan vuosien aikana – joten oli melko väistämätöntä, että näin kävisi. Täytyi vain löytää oikea kappale yhteistyölle ja se löytyi, ja Neil veti homman purkkiin täydellisesti. Samoin kävi Garyn kanssa – tuntui vain järkevältä ottaa hänet mukaan soittamaan soolo jollekin kappaleelle.
Kuinka tämä käytännössä sitten teillä toimii? Sävellättekö ensin kappaleen, minkä jälkeen koette siitä puuttuvan jotain vai teettekö sen tietty vierailija mielessänne?
Rob Caggiano: Jokainen kappale on toki erilainen, mutta esimerkiksi sen kappaleen osalta, jolla Gary vierailee, ajatus koko hommasta oli läsnä alusta alkaen. Tästä oli jo puhetta edellisellä levyllä, mutta emme oikein keksineet, minkä kappaleen kohdalla se toimisi.
Aloitit hiljattain yhteistyön Jacksonin kanssa. Kuinka päädyit heihin?
Rob Caggiano: Huvittavasti kauan ennen kuin aloin soittaa violetilla ESP:lläni, olin juuri Jackson-miehiä ja soitin Outcaster-nimisellä, hieman erikoisen muotoisella kitaralla. Kyseinen kitara on aina ollut lähellä sydäntäni, ja olen aina halunnut palata sellaiseen. Ajan kuluessa ESP ei enää tuntunut jutultani, joten Jacksonille siirtyminen oli järkevää.
Mikä sai sinut alkujaan soittamaan kitaraa?
Rob Caggiano: Mitä rockmusiikkiin tulee, kaksi ehdotonta suosikkikitaristiani olivat Eddie Van Halen ja Angus Young. Isäni oli tukevainen musiikin suhteen, ja hän hankki minulle nuoruudessani paljon soittimia. Van Halenin ja AC/DC:n kuunteleminen sai minut sitten haluamaan tehdä tätä elämälläni ja oikeasti soittaa kitaraa.
Ihailetko edelleen niitä samoja soittajia, vai ovatko silmäsi kohdanneet myös muita muusikoita vuosien varrella?
Rob Caggiano: On vaikka kuinka paljon hienoja soittajia, lista on käytännössä loputon. Otan vaikutteita hyvin monelta eri kitaristilta ja monelta muultakin muusikolta, kuten saksofonisteilta. Maailmalla on ehdottomasti paljon muusikoita, joiden soittoa rakastan kovasti.
Mikä mielestäsi tekee sitten hyvän kitaristin?
Rob Caggiano: Hyvä kysymys. Itse etsin muusikossa suoraan sydämestä soittamista ja jonkin konkreettisen sanomisen haluamista musiikkinsa kautta. On yksi asia soittaa miljoona nuottia erittäin nopeasti, ja loppujen lopuksi kuka tahansa pystyy siihen – kuka tahansa voi viettää kymmenen tuntia päivässä harjoitellen asteikkoja, jolloin se on hyvin robottimaista ja siitä puuttuu silmissäni sitä sielua. Sen takia pidän Angus Youngin, Eric Claptonin, David Gilmourin ja B.B. Kingin kaltaisista soittajista, sillä he voivat ikään kuin sanoa soitollaan jotain, joka pysyy mielessä, ja yritän itse tuoda tätä omaan soittooni.
Koetko nykykitaristien olevan liiankin teknisiä? Loppujen lopuksi historiaa läpi katsellessa kaikkein suurimpien klassikkojen soitto ei maailman teknisintä kuitenkaan ole.
Rob Caggiano: Nykymaailman makuuhuoneshreddaajat huvittavat minua paljon, sillä jos heidät laittaisi lavalle esiintymään ja juoksentelemaan ympäriinsä tuhansien ihmisten edessä, he eivät kuulostaisi läheskään yhtä hyvältä. Kiertäminen on myös performanssia, ei vain soittoa.
Yritätkö aina uutta levyä tehdessäsi haastaa itseäsi kitaristina?
Rob Caggiano: Kyllä. Vaikka minullakin on se tietty homma, jota aina soitossani teen, yritän aina olla toistamatta itseäni liikaa.
Lopuksi haluaisin vielä tietää bändin tulevaisuudesta – mitä on luvassa levyn julkaisun jälkeen?
Rob Caggiano: Kuten aiemmin mainitsin, aloitamme Knotfest-kiertueen, joka pitää meidät kiireisinä parisen kuukautta. Sen jälkeen palailemme Eurooppaan, minkä jälkeen pidämme pienen paussin joulupyhien yli, ja sitten onkin täysin uusi vuosi luvassa.
Eli kiertämistä, kiertämistä ja lisää kiertämistä. Kiitokset haastattelusta! Onko mitään, mitä haluaisit teitä marraskuussa Hartwall Areenalle katsomaan tuleville suomalaisille faneillenne näin lopuksi sanoa?
Rob Caggiano: Odotamme innolla sinne palaamista! Toivottavasti pidätte levystä, nähdään keikalla!
Haastattelu: Arto Mäenpää
Teksti: Thomas Frankton