Kihlat-yhtyeen ”Maailmansota tai me” -single on ulkona musiikkivideon kera

Kirjoittanut Niko Kuusela - 31.5.2020

Melodisen metallista hardcorea soittava Kihlat julkaisi stop motion -tekniikalla tehdyn ”Maailmansota tai me” -musavideon perjantaina 29.5.2020. Samana päivänä yhtye julkaisi Spotifyhin kaksi uutta kappaletta myöhemmin julkaistavalta debyyttilevyltään.

Korona sai ihmiset pakenemaan vallitsevaa todellisuutta – kuka mihinkin keinoon turvautuen. Sastamalalaislähtöisen Kihlat-yhtyeen rumpalin – ja sanoittajan – Akusti Sepposen se sai opettelemaan kokonaan uuden tekniikan musavideoiden tekemiseen.

”Latasin Stop Motion Studio -nimisen applikaation iPhoneen, väsäsin vanhasta vihreästä pyyhkeestä kotikutoisen green screenin olohuoneen nurkkaan, etsin kaapeista Playmobil-ukkoja ja muuta rekvisiittaa, ja ryhdyin hommiin”, Sepponen kertoo luomisprosessista. Projektiin käytettyjä tunteja ei laskettu, mutta puhuttaneen yli 150 tunnista. Noin kaksi kuukautta myöhemmin musavideo oli vihdoin valmis. Video on kokonaisuudessaan iPhonella kuvattu ja iPadilla editoitu, mutta sitä ei lopputuloksesta huomaa. Video on tehty kieli poskella, mutta silti täysin tosissaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Aikoinaan sanoitin biisin, kun kaverini kävi läpi eroprosessia silloisesta vaimostaan. Jotenkin tuohon hetkeen sopi kliseinen sota-analogia, ja siksi kertsissä lauletaankin: ’Jos vielä kerran mun sydämen särjet, lähetän perääsi ydinkärjen'”, Sepponen avaa kappaleen lyriikoita, joita musiikkivideo alleviivaa.

Tyylillisesti ”Maailmansota tai me” -kappale on tyypillistä Kihlat-yhtyeen tuotantoa: nopeaa, melodista ja raskasta hardcorea Abduktion, Convergen ja Tryerin jalanjäljissä. Samana päivänä yhtye julkaisee myös singlet ”Viimeinen sammuttaa valot” ja ”Muovikuusikuusikuusi”. Kaikki singlet julkaistaan vain suoratoistopalveluiden kautta, ja ne alustavat tulevaisuudessa julkaistavaa Kihlat-debyyttilevyä, jolle tulee kymmenen kappaletta. Kihlat etsii parhaillaan levylle sopivaa julkaisijaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat