Kiirii laulu isien kaikuna ain – Moonsorrown Tampereen-keikalla koettiin upeaa musiikkia ja vahvaa tunnelmaa
Moonsorrowin ”Verisäkeet”-levyn 15-vuotisjuhlakiertue sai karkauspäivänä arvoisensa huipennuksen loppuunmyydyssä Tampereen Olympiassa. Kyseessä on paitsi monien fanien myös yhtyeen itsensä mielestä heidän uransa merkittävin levy, joten juhlakiertue oli enemmän kuin paikallaan. “Verisäkeet”-setti kuultiin neljän Suomen-keikan lisäksi vain 70000 Tons of Metal -risteilyllä, harvinaista herkkua oli siis luvassa. Kuulin illan aikana melko paljon englantia, joten olettaisin, että tätä lähes ainutkertaista tapahtumaa oli tultu todistamaan hiukan kauempaakin.
Erikoisvieraana kiertueella oli virolainen bläkkisorkesteri Loits. Tämä valinta nostatteli joitakin kulmakarvoja johtuen yhtyeen natsisyytöksistä, jotka he kuitenkin itse ovat kiistäneet. Myös Moonsorrow ilmoitti ettei keikkailisi natsibändin kanssa, joten keskityn suosiolla pelkästään musiikkiin ja jätän lyriikoiden analysoinnin niille, jotka rakkaan naapurimaamme hauskan kuuloista kieltä ymmärtävät.
Yhtyeen esitys vakuutti. Soitto on varmaa ja bändin keskitempoinen black n’ roll toimii livenä hyvin ilman aiempaa tutustumista. Laulajan esiintyminen on sopivalla tavalla eloisaa ja muutamat lyhyet välispiikit hoituvat suomeksi. Kaiken kaikkiaan Loits oli mielestäni sopiva avaaja tälle illalle.
Paikalla oli mukavasti väkeä jo Loitsin aikana, mutta tunnelma muuttuu entistäkin tiiviimmäksi suden tunnin lähestyessä. Huuto yltyy täysin uusiin sfääreihin, kun lavalta lopulta väläytetään taskulamppua ja intro alkaa soida. Pakanajuhlan aloittaa luonnollisestikin verisäkeistä ensimmäinen, “Karhunkynsi”. Kappale toimii loistavasti keikan avaajana, sillä sen rakenne on kuin tähän tarkoitukseen tehty. Se alkaa melko rauhallisesti kasvaen pikkuhiljaa yhä intensiivisemmäksi ennen lopun armotonta turpaanvetosektiota, jonka aikana pittikin jo pyörii. Täydellinen siirtymä Moonsorrowin esikristillistä aikaa kanavoivaan todellisuuteen siis.
Mainos päättyy
Seuraavaksi “Haaska” laittaa silmään hiukan rauhallisemman vaihteen. “Pimeän” valosuunnittelu ansaitsee erityismaininnan, sillä kappale alkaa nimensä mukaisesti pimeydessä. Ville Sorvali aloittaa laulunsa yksinäisen spotin kelmeässä valossa, ja muutenkin valojen käyttö on kappaleen aikana varsin hillittyä niiden lähinnä korostaessa tiettyjä kohtia. Kekseliästä ja toimivaa.
“Jotunheim” saatetaan loppuun massiivisen yhteislaulun voimin, minkä jälkeen Sorvali kiittelee yleisöä ja kehottaa kaikkia laulamaan yhdessä levyn viimeisen kappaleen. “Kaiku” kuulostaakin mahtavalta täpötäyden Olympian voimin esitettynä.
Moonsorrowin musiikin luonteeseen nähden bändin lavaesiintyminen on todella energistä ja vapautunutta. Heillä on näkyvästi hauskaa, mikä ei kuitenkaan syö musiikin uskottavuutta millään tavalla. Kiitän Ukko-ylijumalaa siitä, ettei tämä keikka ollut Pakkahuoneella, sillä Moonsorrow on ylivoimaisesti parhaimmillaan juurikin tiiviissä, intiimissä ympäristössä. Pienen Olympian puitteet mahdollistivat todella läheisen kontaktin bändin ja yleisön välillä. Sinänsä sopivaa, sillä heidän musiikkinsa ei ole tarkoitettu suuria väkijoukkoja tanssittamaan, vaan puhuttelemaan syvästi juuri niitä ihmisiä, jotka sen kokevat omakseen.
Mainos päättyy
Haltioitunutta yleisöä hemmotellaan vielä muutamalla Moonsorrow-klassikolla. “Sankarihauta”, “Ukkosenjumalan Poika” ja “Sankaritarina” saattavat tunnelmallisen pakanarituaalin hienolla tavalla loppuun. Bändi käy kättelemässä eturivin läpi ja “Matkan lopussa” alkaa soida yhteislaulun sen kun jatkuessa.
Päällimmäisenä illasta jäikin mieleen tunnelma, jollaista en muista ennen yhdelläkään keikalla kokeneeni. Tämä ei selity pelkästään osaavilla muusikoilla tai hyvillä kappaleilla, vaan ennen kaikkea sillä, miten paljon Moonsorrowin musiikki ihmisille merkitsee. Kun nämä normaalisti harvassa olevat ihmiset kokoontuvat samaan paikkaan kokemaan jotain, joka koskettaa heitä samalla tavalla, on tunnelma suorastaan hurmoksellinen. Klassikkolevyn läpi soittaminen korostaa tätä vielä entisestään. Ilta oli juuri sitä mitä keikka voi parhaimmillaan olla: Bändi ja yleisö juhlistamassa yhdessä jotain molemmille tärkeää. Sääliksi käy jokaista yhtyeen fania, jolta nämä keikat jäivät välistä.
Settilista:
Karhunkynsi
Haaska
Pimeä
Jotunheim
Kaiku
Tyven/Sankarihauta
Ukkosenjumalan poika
Sankaritarina
Mainos päättyy
Raportti: Konsta Hietaniemi