Kiirusta pidetään – arviossa Ceaseless Tormentin ”Victory or Death”

Kirjoittanut Mikko Nissinen - 18.10.2022

Kotimaisen döddiksen sekaisen thrashin saralla on viime vuosina pitänyt ruuhkaa ja kiirettä. Eräs uusimman kuolonmetalliaallon mukana esille rymistelleistä ryhmistä on vuonna 2008 perustettu Ceaseless Torment. Wormholedeath -lafkan julkaisemalla kolmannella pitkäsoitollaan ”Victory or Death” meininki on kivuliaan kipakka kautta linjan. Pirunmoinen kiire pukkaa etupäässä ainakin kitaristien riffiranteita pakottamaan. Laulaja-kitaristi Sebastian Fredriksson ja sittemmin yhtyeen riveistä poistunut kitaristi Kim Lappalainen ovat kieltämättä kiitettävästi Slayerinsa, Sodominsa ja Possessedinsa kuunnelleet ja sen suuntaiset soittotreeninsä hoitaneet.

Armottomalla sahaamisella tappotalkoot käynnistävä ”Final Sacrifice” ja hieman rennompaa mosh-osaa liekaan löysäävä ”Beyond The Boundaries of Sanity” avaavat pelin sähäkästi. Valitettavasti pidemmän päälle ylenpalttiseksi paahtamiseksi taipuva soittosuorittaminen tapahtuu myös rytmiosaston suoritusten kustannuksella. Pääosa alkupuoliskon biiseistä mennään nimittäin niin kierrosmittari punaisella, että yhteissoitosta katoaa se stydein tiukkuus.

Ensimmäisenä uhrina sellaisessa tykityksessä on dynamiikka, ja varsinkin biisien yhteissoiton rullaavuus kärsii, sinällään kelvollisesti soittavan rumpali Tommi Makkosen koettaessa pysyä alati ylätempossa viilettävissä biiseissä mukana. S.O.D. -vivahteisesta ”Only Victory Or Deathista” eteenpäin asiaan saadaan jo korjausta, ja ”Sons Of Sodom” ja albumin viimeinen kaahaus ”Obsession Possession” ovatkin albumin ässäosastoa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Yhtä kaikki, kolmannella albumillaan Ceaseless Torment onnistuu missiossaan osittain. Mutta kuten sarjatulella räiskiessä, homma ei pysy koko matkaa tappavassa rytmissä eikä optimaalisen tarkkana. Seuraavalle albumille allekirjoittanut suosittelisi yhyettä ottamaan kierros-pari biisien tempoja alas ja keskittyä biisien rullaavuuden ynnä tiukkuuden saamiseen jämäkämpään kuosiin.

Näin kovaa paahdettaessa biiseihin ei myöskään jää liiaksi rytmistä tilaa eikä hengähdystaukoja. Vaikka tämä saattaakin olla tässä(kin) tapauksessa täysin tarkoituksellista, tiettyjen tempojen hienosäätö sekä suvantovaiheina toimivien mosh-osien teho ja merkitys korostuu. Juuri sen vuoksi niitä saisi olla ripoteltuna enemmän luupäisesti kaahaavan sahauksen sekaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy