Kiitos hyvästä keikkakokemuksesta – puhelimesi näytön kautta

Behemoth – The Circus – 29.01.2019. (kuva: Pasi Eriksson)

Jälleen kerran sain huomata itseäni harmittavan nykyajan ilmiön yrittäessäni nauttia Behemothin keikasta The Circuksessa tammikuussa. Nautintoa hämärsivät ne jokaisen taskusta löytyvät pienet vekottimet, jotka setin alkaessa nousivat yläilmoihin. Vanha kärttyinen akka ei nyt malta olla aiheesta kirjoittamatta, sen verran lujaa sapetti.

Nykyinen kaiken jakamisen aika on tietenkin pelkkää avoimuutta ja tarvetta kertoa koko maailmalle, missä on ja mitä tekee. Jos et jaa live-kuvaa Facebookissa, tarinoita ja kuvia Instagramissa tai tubeta, et ole olemassa. Tältä ainakin tuntuu. Keikoilla jokaikinen bändin liikahdus lavalla täytyy tallentaa jossakin muodossa muistikortille ja myöhemmin saattaa koko maailman tietoisuuteen. Jos sitten joku sattuu vielä levittämään itse kuvattua materiaalia eteenpäin, niin henkselit paukkuen mennään taas seuraavalle keikalle kuvaamaan.

Moni keikkoja kuvaava näyttää unohtaneen sen tosiasian, että siellä yleisössä on paljon muitakin. Ja seassa jopa niitä, jotka haluaisivat kokea keikan aivan siinä hetkessä nauttien näkemästään – muutenkin kuin edessä tojottavan puhelinmeren kautta. Olen usein ainakin itse joutunut tilanteeseen, jossa joudun seuraamaan bändiä kyllä siinä hetkessä mutta välissämme jokin tallennusväline. Joskus olen päässyt luikahtamaan jostain kainalon alta kuvaajan eteen, mutta aina se ei ole onnistunut. Alussa mainitulla keikalla edessäni oli sellainen kuvaajien muuri, ettei auttanut kuin siirtyä hiukan taaemmas, että varpaillaan seisomalla pystyi näkemään ihan omin silmin edes vilahduksen jostakin soittajasta.

Ymmärrän toki, että halutaan kuvia tai videonpätkiä muistoksi keikoista – enkä väitä, ettenkö niitä välillä itsekin räpsisi. Mutta tarvitseeko niitä todella kuvata koko keikan ajan? Täytyykö videolle saada koko keikka? Jos olet maksanut keikkalipun, etkö voisi ihan vain tulla nauttimaan musiikista ja bändin esityksestä, siinä hetkessä? Vai eikö se enää riitä? Jos keikalle kuvauspassilla päässeillä on lupa kuvata photo pitistä kolme ensimmäistä biisiä, voisiko tästä ottaa oppia myös yleisön seasta kuvaavat? En yhtään ihmettele uutisia, jotka kertovat jonkin yhtyeen ilmoittaneen, ettei se jatka keikkaa, jos puhelimet eivät siirry taskuihin. Olisin usein ollut enemmän kuin tyytyväinen tällaiseen ratkaisuun. En nyt ihan ymmärrä, miksi joka toisen paikalla olleen keikkakuvat ja -videot netin eri palveluissa jaksaisivat kiinnostaa – varsinkin kun äänellinen puoli ei noissa videoissa yleensä ole kovin korkeatasoinen.

Tai jos on tarve kaikesta huolimatta keskittyä vain tallennusvälineeseensä, voisiko silloin pyrkiä asemoitumaan yleisössä niin, ettei kaikkien takana seisovien keikkakokemus siitä kärsi? Olen nähnyt niitäkin, jotka ymmärtävät ottaa muut huomioon. Esimerkiksi Kaaoszinen oma Insta-vastaava seisoo Nosturissa aina kuvaamassa siellä salin sivulla olevalla korokkeella niin, ettei muu yleisö tästä kärsi. Mutta suurin osa näistä kuvaajista ei tätä ymmärrä, koska “minäminä-vainminä”-asenne jyllää tälläkin alueella – valitettavasti. Uhkasin jo seuraavan kerran ottavani taskut täyteen pieniä kiviä, joilla voin sitten heitellä näyttöjä hajalle. Sen verran kiukutti. Joten kuulehan, juuri sinä keikkoja kuvaava: joskus voit kokea yllättäviä musiikillisia nautintoja, jos jätät puhelimen suurimmaksi osaksi keikkaa perstaskuusi ja nautit esityksestä ihan livenä!
#äkäinenämmäkeikalla #kiviätaskussa #keikoilla_nähdään!

 

 

Kommentoi julkaisua