Killchain – Where Is Your Saviour

Kolmannen levynsä julkaissut ponnistaa ilmoille Slovakiasta ja tarjoilee meille levyllisen verran modernia death metallia. Pelkän ”kuoleman” lisäksi bändi sotkee musiikkiinsa palasia grindcoresta sekä thrash metallista. Tuotos löyhkää sangen mukavalle, mutta ei ihan pääse tappavuudessaan täyteen potentiaaliin.

”Where Is Your Saviour” lähtee käyntiin suhteellisen positiivisesti, joskin ensimmäisenä raitana tuleva intro on suhteellisen hölmön kuuloinen. Poljenta on tiukkaa ja äkäiset riffit ohjailevat biisejä eteenpäin. Vokalistin ulosanti sopii bändin soitantaan, ja ensivaikutelma on varsin positiivinen. Levyä useamman kerran kuunnellessa alkavat ”viat” löytymään. Bändi kyllä meuhkaa hyvällä asenteella, mutta kappaleet tuppaavat toistamaan toisiaan. Riffit ovat kyllä teknisiä ja äkäisiä, mutta ne eivät jää millään mieleen. Suuri osa kappaleista myös alkaa saman kuuloisesti, ja ne rymistelevät samalla nopeudella biisien läpi. Tarttumapintaa on vähän, ja niin sanotut helmet katoavat harmaaseen massaan.

Killchainin uutukainen muistuttaa monessakin mielessä kotimaisen Deathchainin alkupään tuotantoa. Molemmilla bändin musiikki on tasaisen tappavaa räyhäämistä, joskin Deathchain osasi olla hiukan monipuolisempi. ”Where Is Your Savior” on ihan menevää taustamusaa, jota ei kannata kuunnella ajatuksen kanssa.

6/10

Kappalelista:
1. Intro
2. I’m Rotting From Inside Out
3. God The Government
4. Reborn Of New Man
5. Where the Dreams of Dreamed
6. The Fury Of Us All
7. I Enjoy The Smell From Your Mouth
8. Lifetime
9. Deeds Of Anxliously Hope
10. Judge Enforce Silence
11. Where Is Your Saviour, You Fucking Dog

https://www.facebook.com/pages/Killchain/44027331800

Kirjoittanut: Janne Partanen

Kommentoi julkaisua