Killswitch Engageen aikoinaan liittyneiden Howard Jonesin ja Justin Foleyn aikaisemmalla yhtyeellä Blood Has Been Shedillä julkaisematon albumi kymmenen vuoden takaa

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 16.10.2019

Metalcore-yhtye Killswitch Engagessa vuoteen 2012 laulanut Howard Jones ja bändissä vielä tänäkin päivänä rumpuja soittava Justin Foley kuuluivat aiemmin vuonna 1997 perustettuun metalcore-yhtyeeseen Blood Has Been Shed. Yhtye ehti julkaista urallaan kolme albumia, ennen kuin Jones liittyi Killswitch Engageen vuonna 2002, ja Foley seurasi häntä kaksi vuotta myöhemmin. Blood Has Been Shedin viimeiseksi albumiksi tähän päivään asti on jäänyt vuoden 2003 ”Spirals”.

Bändin kitaristi Corey Unger vieraili kuitenkin hiljattain BREWtally Speaking Podcastissa, jossa hän kertoi, että bändillä on ollut olemassa jo kymmenen vuoden ajan julkaisematon albumi, joka ei ole kuitenkaan varsinaisesti vielä julkaisuvalmis. Unger kertoo:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Se [uusi albumi] on kyllä ollut olemassa jo jonkin aikaa. Sillä on toistaiseksi noin kymmenen kappaletta. Seitsemässä niistä on studiossa äänitetyt rummut. Rujojen demokitaroiden lisäksi niistä löytyy myös monia muita instrumentteja. Niihin on jo hieman saatu myös jonkinlaisia versioita vokaaleista.

Alusta asti tarkoituksena oli tehdä studioalbumi, koska siellä pystytään tekemään sellaista musiikkia, jossa ei tarvitse miettiä livenä soittamisen tuomia rajoituksia säveltämisen suhteen. Albumi on siis olemassa, ja se löytyy minulta kotoa kovalevyn uumenista. Se on tietyllä tapaa yhdistelmä kaikista kolmesta albumista, jotka olemme tehneet, ja tietyllä tapaa myös iso askel eteenpäin niistä kaikista”.

Se, tuleeko albumi koskaan valmiiksi, on toistaiseksi epäselvää. Killswitch Engage puolestaan julkaisi hiljattain uuden ”Atonement”-albuminsa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://soundcloud.com/brewspeakpod/bhbs

Luetuimmat

Uusimmat