Killswitch Engagen Jesse Leach mainitsee Dan Swanön yhdeksi suurimmista vaikuttajistaan

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 22.3.2022

Metalcore-yhtye Killswitch Engagen vokalisti Jesse Leach kertoo tuoreessa The Pitin haastattelussa hieman vaikutteistaan. Leach maintisee, että hänen yksi suurimmista vaikuttajistaan on laulaja Dan Swanö, joka tunnetaan yhtyeistä kuten Edge Of Sanity, Nightingale ja Bloodbath.

”Sanoisin, että ykkönen on Dan Swanö Edge Of Sanitystä ja lukuisista muista bändeistä. Minulle hän on ensimmäinen kaveri, joka todella yhdisti murinaa, huutoa ja kiljuntaa kauniiseen melodiseen lauluun, mikä johti Opethin kaltaisiin bändeihin. Tarkoitan, että hän oli mukana koko sen skenen alussa ja vaikutti suuresti Killswitch Engageen. Sanoisin, että eurooppalainen metalli yleensä – oli se sitten ruotsalaista tai skandinaavista – se musiikki todella inspiroi minua ja kaikkia Killswitchin jäseniä tekemään sitä tyyliä, jota me teimme. Olimme lähtöisin enemmänkin hardcore-skenestä, mutta näiden tyylien sekoittuminen… se oli kaikki kaikessa”, Leach kertoo ja jatkaa:

”Minulle Dan Swanö… Jos katsot Edge Of Sanityn varhaisia kappaleita, ne ovat aivan mielettömiä. Mielestäni Crimson oli ensimmäinen – se on albumi, mutta se on myös vain yksi kappale, yksi 45-minuuttinen biisi, joka minusta räjäytti tajuntani siitä, että niin voi tehdä. Se toimi. Se oli johdonmukainen. Se kertoi tarinan, ja hänen laulunsa on siinä aivan uskomatonta. Joten Dan Swanö olisi jos ei ykkönen, niin hyvin korkealla vaikutteiden listalla.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Muiksi vaikuttajikseen Leach Mainitsee Faith No Moren ja Mr. Bunglen Mike Pattonin, Entombedin Lars-Göran Petrovin sekä Cannibal Corpsen George ”Corpsegrinder” Fisherin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat