Think Of A New Kind – Spasms Of Upheaval

Kirjoittanut Juha Attola - 8.11.2012

Ranskalainen Think Of A New Kind, tuttavallisemmin vain T.A.N.K, lähestyy toimittajaa uusimman ”Spasms Of Upheaval” -albumin kera. Melodinen death metal on näiden ranskalaisten tyylisuunta, ja kyseessä on orkesterin toinen kokopitkä albumi.

Levyn avaa ”Life Epitaph” -niminen intro, joka väistyy syrjään ensimmäisen varsinaisen kappaleen ”The Raven’s Cry” tieltä. Tämä kappale onkin varsin hyvää ja toimivaa tykitystä. Vahvalla kitarajunttauksella etenevä kappale ei turhia säästele vaan iskee lähestulkoon täydellä voimalla. Jatkoa seuraa kappaleella ”Unleash The Craving”, jossa jälleen kitarat soivat erittäin vahvasti. Melodia ja suoraviivainen mättö kulkevat hyvin käsi kädessä, ja yhtyeen vokalisti Raf Pener hoitaa tonttinsa varsin onnistuneesti. Tämän tyylin yhtyeillä kun yleensä on se ongelma, että vokalisti epäonnistuu joko örinässä tai sitten puhtaissa osuuksissa, mutta tässä tapauksessa toimivat molemmat.

T.A.N.K lyö tiskiin kaksitoista kappaletta melodista mäiskettään, ja tokihan tuohon määrään mahtuu muutama hieman tasapaksumpikin esitys. Yhtyeen kappaleissa on kuitenkin riittävästi hyviä elementtejä, jotta niitä jaksaa kuunnella ilman, että kyllästyy jo ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen. Tämäntyyliset orkesterit kun eivät viime aikoina ole kovin innostavia levyjä juurikaan saaneet aikaiseksi. Eipä tässä silti olla mitään täysin uutta ja modernia luomassa, mutta tarjolla on yllättävän pirteä esitys jo pitkään paikallaan jumittaneen genren yhtyeeltä. Onko kukaan muu muuten huomannut, miten paljon tämä nykyaikainen melodinen death kuulostaa metalcorelta? Vai onko moderni, melodinen death vain levy-yhtiöiden keksintö, kun metalcoresta tuli liiallisen tarjonnan vuoksi jonkinlainen kirosana? Oli miten oli, tämä albumi kyllä toimii, oli se sitten melodista deathiä tai metalcorea.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levyllä käy myös vierailemassa Threat Signal -yhtyeen Jon Howard, jonka tyylinäytettä voi kuunnella kappaleessa ”Inhaled”. Varsinkin tämä kappale menee mielestäni enemmänkin tuonne metalcoren suuntaan. Melkein voisi sanoa tätä tuon genren mallikappaleeksi, sen verran hyvin tässä tulee esiin kaikki peruselementit, joita kyseisen genren kappaleisiin kuuluu. Ja onhan tämä kaiken lisäksi varsin mallikelpoinen kappale muutenkin. Omiksi suosikeikseni tältä albumilta nousivat kappaleet ”Conflict” ja ”Stillness Withered”, joista ei vauhtia ja hyvää meininkiä puutu. T.A.N.K on ehdottomasti sellainen yhtye, joka kannatta jokaisen modernista metallista innostuneen tsekata. ”Spasms Of Upheaval” ei varmastikaan tule olemaan mikään vuoden albumi, mutta pirteä esitys se nuorehkolta yhtyeeltä kuitenkin on.

7/10

Kappalelista:

1.Life Epitaph
2.The Raven’s Cry
3.Unleash The Craving
4.Spasms Of Upheaval
5.Through The Disgrace
6.Inhaled
7.Slumber
8.Conflict
9.Stillness Withered
10.A Life Astray
11.Cryptic Words
12.Daze

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://thinkofanewkind.com/

Kirjoittanut: Juha Attola

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat