King Diamond – Dreams Of Horror
Tässä se nyt sitten on. Pidän hallussani tanskalaisen heavy metallin legendan King Diamondin kokoelmaa, joka ensimmäistä kertaa yhtyeen historian aikana tekee läpileikkauksen koko ”Kinkun” urasta yksien kansien sisällä. Aiemmin tämä ei ole ollut kahden eri levy-yhtiön takia mahdollista, mutta nyt on hommat saatu sovittua siihen malliin, että näin on. Samalla kokoelman kappaleet on remasteroitu, herra King Diamondin sanojen mukaan ”kuulostamaan mahdollisimman paljon alkuperäisiltä”.
Intohimoisena King Diamond -fanina olen joutunut vakavan paikan eteen. Miten suhtautua tähän kokoelmaan? Miten King Diamondia voi kuunnella yksittäisinä kappaleina, kun yhtyeen levyt ovat tunnetusti kokonaisia tarinoita? Mitä fanipoika saa irti kokoelmasta, joka ei sisällä ainuttakaan uutta kappaletta? Miksi haluaisin kuulla uudelleenmasteroituja kappaleita vanhoista klassikoista, kun voin edelleen ottaa hyllystä ”Abigail”- lp-levyni ja kuunnella sitä? Mitä minä tästä kokoelmasta kirjoitan? Arvostelenko kappalevalintoja? Kirjoitanko, kuinka hyvin uudet remasteroinnit ovat onnistuneet? Olenko valmis fanipoikana lyttäämään tämän tuotoksen, jos sikseen on? Miksi HIFK:n peli Liigassa tökkii tällä hetkellä? Miten se liittyy tähän arvosteluun? Onko tämä arvostelu? Olenko minä arvostelija? Aivan liikaa kysymyksiä pyörii päässäni tällä hetkellä.
Jos tätä kysymystulvaa lähtee purkamaan ihan järjestelmällisesti alkupäästä, niin olen yleensäkin suhtautunut kaikkiin kokoelmalevyihin hiukan skeptisesti, eikä ”Dreams Of Horror” tuo tähän muutosta millään tavalla. Toki kokoelmalta löytyvät kappaleet kuulostavat aivan yhtä loistavilta, kuin ne ovat aiemminkin jo olleet, mutta kokoelmalta kuunneltuna se aito tunnelma jää valitettavan hajanaiseksi. Kun esimerkiksi livenä nähtynä King Diamond toimii todella loistavasti, vaikka live-setin kappaleet ovatkin eri levyiltä, niin kotona levyltä yksittäisinä hajakappaleina kuultuna tuntuu, että ei. Remasteroinnissa yhtye toki on onnistunut sen suhteen, että kappaleet tosiaan kuulostavat hyvinkin paljon alkuperäisiltä, mutta tässäpä se ongelma ainakin itselleni juuri piilee. Mitä minä näistä hyödyn? Olen edelleen kaivamassa ”Abigailia” lp-hyllystä soimaan tämän tilalle…
Mainos päättyy
Mitä taas kokoelman kappalevalintoihin tulee, pitää ihan ensiksi hyväksyä se tosiasia, että kaiken kaikkiaan 12 täyspitkää tehneen yhtyeen uraa voi olla kovin vaikeaa niputtaa kahteen cd-levylliseen. Kappalevalinnoista voidaan olla siis monta eri mieltä, mutta henkilökohtaisesti kiinnitin ensimmäisenä huomiota siihen, että yksi omista kaikkien aikojen King Diamond -suosikeistani ”A Mansion In Darkness” loistaa jälleen kerran valitettavasti poissaolollaan. Vielä enemmän ihmetyttää kuitenkin se, ettei vanhoista hiteistä yksi yhtyeen tunnetuin ”Halloween” ole mahtunut mukaan. Muita ihmeellisyyksiä ei kokoelman kappalevalinnoista löydy, pikemminkin päinvastoin. Tuntuu, ettei näissä valinnoissa ole juurikaan aikaa/ vaivaa nähty, sillä lähes poikkeuksetta jokaiselta albumilta on valittu kaksi kappaletta ja siinäpä se kokoelma sitten on. Poikkeuksen tekee vanhoista levyistä ”Conspiracy”, jolta kokoelmalle on saatu mahtumaan kolme kappaletta, ja uudemmista levyistä ”Voodoo” sekä ”Abigail II”, jotka ovat edustettuina vain yhden kappaleen verran. Esimerkiksi ”Voodoolta” olisin ehdottomasti nostanut mukaan myös ”The Cross Of Baron Samedi” –kappaleen, mutta nämä nyt ovat näitä mielipidekysymyksiä. Joka tapauksessa kokoelman kaavamaisuus kappalevalinnoissa ihmetyttää.
Jos tuplalevyn kahta eri osaa ”The Roadrunner Years” sekä ”The Metal Blade Years” vertailee hiukan keskenään, niin on ihan kiistaton tosiasia, että ensiksi mainittu on levyistä se kovempi, koska mukana on kappaleita levyiltä ”Fatal Portrait”, ”Abigail”, ”Them” ”Conspiracy” sekä ”The Eye”. Eihän tuo kakkoslevykään missään tapauksessa huono ole, mahtuuhan sillekin vielä mm. ”The Graveyard”- sekä ”The Spider’s Lullabye” -levyiltä omat helmensä. On kuitenkin todettava, etteivät King Diamondin kaksi viimeistä studioalbumia ”The Puppet Master” sekä ”Give Me Your Soul… Please” ole ainakaan omasta mielestäni olleet yhtyeen aiempaan tuotantoon verrattuna mitään klassikkoteoksia. Siksi etenkin kokoelman kakkoslevyn loppu puoli jää kaiken hajanaisuuden lisäksi myös yksittäisten kappaleiden osalta kovin vaisuksi.
Kaavamaisesti rakennettu ja sisällöltään hajanainen ”Dreams Of Horror” ei anna mielestäni oikeaa kuvaa King Diamondista, eikä se myöskään anna vastauksia kaikkiin esittämiini kysymyksiin, kuten siihen, mitä fanipojan pitäisi saada tästä irti. Ehkä tämä on ihan kelpo kokoelma niille, jotka ovat vasta tutustumassa yhtyeeseen tai joille King Diamond on yksi ”ihan ok” bändi muiden joukossa. Mutta fanille, jolle King Diamond sekä King Diamondin toinen yhtye Mercyful Fate merkitsevät huomattavasti enemmän, jää kokoelmasta juuri niin paha paskan maku suuhun, kuin ennakkoon pelkäsinkin. Toki tämäkin tuotos tulee hyllyyn hankittua, mutta pahoin pelkään, ettei kuuntelukertoja tulevaisuudessa monta tule olemaan, siitä pitää huolen kaikki luonnollisesti hyllystä löytyvät alkuperäiset K.D./ M.F. -levyt. Nooh, ensi vuodeksi lupaillaan ”Kinkulta” uutta studioalbumia, joten sitä odotellessa.
Mainos päättyy
5/10
Kappalelista:
CD1 – The Roadrunner Years
01. The Candle
02. Dressed in White
03. The Family Ghost
04. Black Horsemen
05. Welcome Home
06. The Invisible Guests
07. At The Graves
08. Sleepless Nights
09. Let It Be Done
10. Eye Of The Witch
11. Insanity
CD2 – The Metal Blade Years
01. Dreams
02. The Spider’s Lullabye
03. Waiting
04. Heads on the Wall
05. Voodoo
06. Black Devil
07. Help!!!
08. Spirits
09. The Puppet Master
10. Blue Eyes
11. Never Ending Hill
12. Shapes Of Black
King Diamond facebook
King Diamond kotisivut
Mainos päättyy
Kirjoittanut: Riku Mäkinen