King Diamond esiintyy illalla Espoossa – fiilistelemme keikkaa todennäköisellä settilistalla

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 11.6.2016

King Diamond1Legendaarisen tanskalaisen King Diamondin konserttiin on enää tunteja aikaa. Odotettavissa on valtaisa spektaakkeli sillä konsertin settilista pohjautuu vahvasti yhtyeen vanhempaan tuotokseen, pääpainona vuoden 1987 ”Abigail” albumi, minkä yhtye soittaa kokonaisuudessaan. Emme halua olla ilonpilaajia, joten jos odotat illan keikkaa ilman, että haluat tietää todennäköisen settilistan, älä klikkaa uutista eteenpäin. Seuraavanlaista yhtye on kuitenkin viimeisillä keikoillaan esittänyt:

Konsertti käynnistyy ”Them” albumin introlla ”Out from the Asylum”, jonka perään kuullaan luonnollisesti myös levyn varsinainen avausraita ”Welcome Home”.

Seuraavana kuultava ”Sleepless Nights” kuuluu vuoden 1989 ”Conspiracy” albumin ehdottomiin klassikoihin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Halloween” vie settilistan aina yhtyeen alkuajoille asti, eli vuoden 1986 debyyttialbumille ”Fatal Portrait”.

Seuraavana kuultava ”Eye of the Witch” on sen sijaan settilistan uusinta materiaalia, onhan kyseessä vuoden 1990 viidennen täyspitkän ”The Eye” avausraita.

Luonnollisesti King Diamond-konserteissa on totuttu kuulemaan myös muutama kappale itsensä Kunkun toiselta yhtyeeltä Mercyful Fate ja ne tulee tähän kohti. Ensiksi Mercyful Fate debyytin nimiraita ”Melissa”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ja perään kakkosalbumin ”Don’t Break The Oath” legendaarinen päätösraita ”Come to the Sabbath”.

Ja sitten se tulee. ”Abigail” albumi alusta loppuun kokonaisuudessaan. Ei lisättävää.

Konsertin päätösraitana kuullaan vielä ”The Eye albumin instrumentaali ”Insanity”.

Näillä mennään. Näemme Espoon Metro Areenalla vain muutaman tunnin kuluttua! Lippuja tapahtumaan on vielä saatavilla lippupalvelusta.
Aikataulut:
Ovet 18:00
Amaranthe 19:00
King Diamond 20:30

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy