King Fear – Frostbite

”Frostbite” on vuonna 2011 perustetun saksalaisen black metal -yhtye King Fearin ensimmäinen täyspitkä levytys. Aikaisemmin bändi on tehnyt vain omaa nimeänsä kantavan EP:n vuonna 2012. ”Frostbite”-albumin erikoisuutena voidaan mainita sen teema ja sanoitukset: tällä levyllä ei palvota Saatanaa, vaan sen sijaan kerrotaan eeppisiä tarinoita vuorikiipeilystä. Niin hassulta kuin se vaikuttaakin, asia ei sinänsä pääse haittaamaan, sillä aidossa black metal -hengessä laulut vedetään kovaa ja korkealta rääkyen, joten sanoituksista ei juuri selvää saa, ellei niitä kansivihkosesta lue.

King Fearin musiikki ei ole kaikkein perinteisintä black metallia, vaikka sieltä päin iso osa vaikutteista onkin otettu. En ole koskaan pitänyt itseäni minään black metal -fanaatikkona, mutta tämä levy toimii yllättävän hyvin. Ehkä King Fearin hohto onkin juuri siinä, että välillä ajaudutaan aika lähelle muun muassa thrash ja death metallia. Tästä hyvä esimerkki on ”Immortalized”, joka on yksi levyn nopeimmista biiseistä.

Yhtyeen kappaleet ovat melko monipuolisia; esimerkiksi avauskappale ”Conquering the Useless” sisältää melko teknisiä ja hieman keskitempoista nopeampia riffejä, mutta toisaalta kertosäkeen aikana tempo laskee hieman ja riffit yksinkertaistuvat, suurenevat ja tuntuvat kaikin puolin voimakkaammilta. Kappaleista löytyy rauhallisia tunnelmointikohtiakin, välillä lähennellään black ’n’ rollia eikä toki perinteistä tremolosahaustakaan ole unohdettu.

Vaikka kaikki biisit eivät olekaan kirkkainta timanttia, niin levyä kuunnellessa ei kuitenkaan tule missään vaiheessa tylsää. Kappaleet ovat vaihtelevia, mutta eivät kuitenkaan niin paljon, että punainen lanka hukkuisi. Reiluun puoleen tuntiin mahtuu kahdeksan kappaletta tiukkaa black metallia, johon on otettu huomattavasti vaikutteita muista äärimetalligenreistä. ei ole pääosin myöskään kaikkein nopeinta black metallia, eikä sen tarvitsekaan, sillä bändin riffit pääsevät oikeuksiinsa myös keskitempoisissa kappaleissa. Voimakkaita kappaleita vahvistaa entisestään hyvä soundimaailma.

Kuten tuli jo mainittua, en ole black metallin suurkuluttaja, vaikkakin muutamilla harvoilla ja tarkkaan valituilla kyseistä genreä edustavilla yhtyeillä, kuten Burzumilla, on paikka sydämessäni. Tästä ja osin myös bändin luotaantyöntävästä nimestä johtuen King Fearin debyyttialbumi jäi lojumaan ympäriinsä suhteellisen pitkäksi aikaa, kunnes sain sen vihdoin ahdettua soittimeeni. ”Frostbite” yllätti minut, sillä odotin lähinnä jotain b-luokan räpellystä, mutta vastoin odotuksiani se toimii lähes moitteetta, vaikkei mikään klassikkolevytys olekaan.

7½/10


Kappalelista:
1. Conquering the Useless
2. Death Zone
3. Frostbite
4. Immortalized
5. The Wickedest Man
6. Black Gravel
7. Empires Aloft
8. Re-Conquering the Useless

https://www.facebook.com/TheKingFear

Kirjoittanut: Jyri Kinnari

Kommentoi julkaisua