King Satan julkaisi uuden musiikkivideon

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 10.6.2016

King Satan 2016Vuosi sitten Tampereella perustettu King Satan julkaisee musiikkivideon ”Psygnosis”-kappaleesta, joka antaa jo toisen audiovisuaalisen ennakkovaroituksen loppuvuodesta Saturnal Recordsin kautta julkaistavasta esikoistäyspitkästä. Aleister von Satanin (a.k.a. fra. Zetekh @ Saturnian Mist) kasaaman yhtyeen musiikki sekoittaa ilman minkäänlaisia rajoituksia niin industrial metalia, EBM:ää ja aggrotechia perinteisempiin äärimetallin genreihin black metalista death metaliin eivätkä hard rock -vaikutteet ole nekään tavattomia.

”Tässä projektissa on kyse puhtaasta luovuudesta, joten minkäänlaisia kategorioita tai raameja emme ole asettaneet itsellemme musiikin suhteen. Vaikka konemusiikki onkin pysyvä elementti musiikissamme jonka pohjalle kaikki rakentuu, kaikenlaiset ideat ja vaikutteet voivat päätyä levylle. Sanoitukset taas käsittelevät paholaisen arkkityyppiä ja hahmoa eri muodoissaan aina okkultismista psykologiaan. Tämä käy selväksi myös Psygnosis-videossa, jota voisi parhaiten kuvailla maaniseksi ja psykologiseksi astraalitripiksi kohti okkultismin mysteereitä”, Aleister von Satan kuvailee King Satania konseptia ja nyt julkaistavaa musiikkivideota.

Psygnosis-musiikkivideo katsottavissa osoitteessa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappale kuunneltavissa myös Spotifyssä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Itunesissa:

https://itunes.apple.com/fi/album/02-psygnosis/id1121561300?i=1121561334&l=fi

King Satanin ensiesiintyminen tapahtuu Saarihelvetti tapahtumassa Tampereen Viikinsaaressa 6.8.2016

KOKOONPANO
DJ Shemhamforash – ohjelmointi & kitara
Aleister von Satan – laulu, koskettimet, ohjelmointi, basso & kitara
B.B. Kill – kitara & basso
Kate Boss – basso & tanssi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

DISKOGRAFIA
We Are King Satan And We Fuck The World -demo (2015)

http://www.kingsatan.net/
https://www.facebook.com/kingsatan616

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat