Kipinöitä metallipajasta osa I: Juha Jyrkäs – metalliset äänivallit kanteleesta
Tässä artikkelisarjassa pohditaan ja väännellään Pohjolan maaperästä nousevaa, rankasti suomalaisiin juuriin nojaavaa nuorta metallia. Ideana on tuoda esille vielä demo- ja omakustannetasolla toimivia metallimuusikoita ja metallibändejä, jotka ammentavat tavalla tai toisella suomalaisesta kansanperinteestä. Esittelyt perustuvat osittain artistien haastatteluille tätä sarjaa varten. Tarkoitus ei ole ruotia muusikoista tai musiikista kaikkea läpikotaisin, vaan sananmukaisesti heitellä kipinöitä ilmaan.
Osa I: Särövalleja miehestä ja kanteleesta
Esittelyssä sähkökanneltaja Juha Jyrkäs (Tevana3)
Mainos päättyy
Miekka iski, miekka lauloi,
säilä suihki, kalpa koukki,
kipunoita singahteli,
välähti näin valkiaista.
Ankarasti armotonna,
kovakoura kurmuutteli,
kiromahti kiskueli,
Mainos päättyy
vihavirttä lauleskeli.
(Juha Jyrkäs: Ouramoinen, 2014, 95)
Tässä esimerkkiä taistelukuvauksesta kalevalamitalla. Näissä tunnelmissa kulkee laulajasoturin tarina Juha Jyrkkään esikoiskirjassa, sankarirunoelmassa nimeltä ”Ouramoinen” (Salakirjat 2014). Samoista eeppisistä tunnelmista ja kalevalamittaan rakennetuista säkeistä ammentaa Jyrkäs myös Tevana3:n sähkökanneltajana ja laulajana. Paitsi, että eeppisyydessä sukelletaan vielä hieman syvemmälle ihmiseen, ja näin kommentoikin Tevana3:n lyriikoita Jyrkäs itse:
– Sanoitukset kertovat ihmisen pimeästä puolesta, surusta, vihankäsittelystä ja eräänlaisesta itsensä voittamisesta jatkuvan henkisen uudestisyntymisen kautta. Siihen yhdistyy hyvin suomalaisen mytologian maailma ja suomalainen kansanrunous. Varsinaista ideologiaa sinänsä meillä ei ole, mutta sanoituksissa on vahvaa henkistä sisältöä, jonka voi käsittää ja ymmärtää monella tavalla. Jos joku löytää niistä voimaa ja lohtua, se on hyvä.
Mainos päättyy
Tevana3:n kokoonpanoon kuuluu lisäksi bassoa soittava Aslak Tolonen sekä lyömäsoittimia soittava Janne Väätäinen, mutta Jyrkkään itsensä soittamaan sähkökanteleeseen kulminoituu pitkälle koko Tevana3:n musiikillinen idea. Debyyttialbumi ”Mieron tiellä” (2011) olikin melkoinen maailman debyytti. Ja seuraavin sanoin Jyrkäs avaa tätä erikoisuutta:
– Voimme ylpeänä sanoa tehneemme maailman ensimmäisen metallilevyn (Mieron tiellä 2011), jossa kitarat on täysin korvattu sähkökanteleella.Tässäkään ei ole tarkoitus mennä ihmisten mielikuvien mukaan, vaan tehdä täysin omaa juttua. Sähkökantele kun ei meillä tarkoita vain sitä, että käytössä on kantele, jonka akustinen soundi on vain sähköistetty (miten aika moni sähkökanteleen soittaja tekee), vaan kyse on kunnon sähkökanteleesta, jossa on rutkasti efektejä ja kunnon extreme metal -säröt.
Kannelta on tosin sähköistetty ennenkin ja folk metal -genre on ujuttanut kannelta koneistoonsa, mutta ei ihan näillä efekteillä eikä koskaan täysin kitarat korvaavana soittimena. Itse folk metal -genrestä bändi sanoutuu kuitenkin irti, ja kutsuu tyyliään pikemminkin pakanalliseksi extreme metalliksi. Tämä siksi, että sen musiikki ei sinällään lainaa folkvaikutteita vaan kääntyilee musiikillisesta näkökulmasta pikemminkin esim. Celtic Frostin viittoilemaan suuntaan. Jyrkäs listailee vielä genrevaikuttimiksi black metalin lisäksi doom metalin, melodisen death metalin, perinteisen heavy metalin, punkin ja etno-ambientin.
Se, mihin asti Tevana3 on sitten genrenä ehtaa metallia, ja missä metallin rajat ylipäänsä menevät, lienee tulkintakysymys. Joka tapauksessa niitä rajoja on nyt venytetty.
Toisaalta, jos nyt hiuksia aletaan halkomaan ja ajatellaan kalevalaisen nelipolvitrokeen käyttöä lyriikoissa, niin jossain määrin tämä runomitta on näyttänyt sanelevan melodiankin rakentumista ja fraseerausta, ja siltä osin, vaikka minimaalisestikin, tuo folk-ilmettä myös musiikkiin. Mutta soundit ovat sitten tosiaan jo toisesta maailmasta.
Jyrkäs on hyödyntänyt tällä albumilla kokeellisesti myös tuvalaista kurkkulaulua (esim. ”Poloine poiga”), mikä lienee tutumpaa samaisen sähkökanneltajan toisesta projektista, etnorock-yhtyeestä nimeltä Poropetra. Kurkkulauluhan on keski-aasialainen laulutekniikka, jonka idea on tuottaa yhtä aikaa perusäänen lisäksi eri korkeudelta soivia ääneksiä, jotka jaetaan eri alatyyleihin äänenmuodostustekniikkansa mukaan. ”Mieron tiellä” – albumilla kokeiltu tekniikka on nimeltään ’kargyraa’, jonka tunnistaa etenkin kumeasta, möreästä bassosta. Tässä kurkkulaulu vetäiseekin särösoinnit miehestä itsestään ja luo sähkökanteleen kanssa erikoisen, maagisen tunnelman. Kurkkulaulun rooli tällä levyllä on tosin vähäinen, mutta koska se on ilmiönä mielenkiintoinen ja venyttää osaltaan mukavasti metallin rajoja, nostin senkin tässä esille.
Tevana3:n eeppinen retki ottaa kuitenkin vasta ensiaskeliaan, järjestyksessä toisen albumin, ”Peräpohjolan Takana”, odotellessa rahoitusta ja ulospääsyä. Mutta jo kuullun perusteella voi sanoa, että instrumenttina sähkökannel toimii yllättävän hyvin äärimetallissa, vaikka tuntuukin tarkkuudessa jäävän kakkoseksi kitaralle. Soinnillisestihan se tarjoaa joka tapauksessa jotain sellaista omaa itseään, mitä kitaralla ei ole tarjota, ja yhdistettynä muinaissuomalaisiin vaikutteisiin sanoitustensa kautta, voidaan sanoa, että se sananmukaisesti puhuu omaa kieltään. Ongelmia tulee sitten vastaan siinä vaiheessa kun laulajan ääni ei meinaa kestää kaikkea sitä, mitä siitä irti revitään. Jyrkkään polveileva laulutyyli, joka hakeutuu kurkkulaulun lisäksi moneen suuntaan, jopa bläkkiskärinää kohti, vie kyllä veronsa, ja äänenkäytön treenaaminen vie aikaa, jota ei Jyrkkään mukaan nykyisellä kiireisellä elämäntilanteella yksinkertaisesti ole. Kurkkulaulua ei artistin omien sanojen mukaan tullakaan jatkossa enää kuulemaan. Lisäksi live-esiintymisissä sekä laulamiseen että soittamiseen keskittyminen on hankala yhdistelmä, johon Jyrkäs etsii vielä ratkaisua, ja toteaa, että jos vielä jatkossa perustaa jonkun heviprojektin, siihen saa tulla joku muu laulamaan. Tämä on hyvin ymmärrettävää, vaikkakin harmillista sikäli, että Jyrkkään tulkintataito laulajana on varsin monipuolinen ja tietynlaisessa väkevyydessään ainutlaatuinen.
Joka tapauksessa kalevalamittaiseen muottiin tungettu metallinen aines ryöpsähtää ilmoille yllättävän alkukantaisena ja vahvana Jyrkkään koko olemuksessa. Mikään muu instrumentti kuin sähkökannel ei olisi yhtä täydellinen soitin tässä yhteydessä. Ja vaikka kuinka on kyseessä ensiaskeeleet, on pakko todeta, että kipinät lentävät – tällä kertaa marginaalinkin yli.
Mutta kumpi lopulta vie miestä, kynä vai kannel? Uutta runoelmaa on tulossa jo tänä vuonna, samoin uusia novelleja eri antologioihin. Vastikään on julkaistu Shimo Suntilan ja Juha Jyrkkään toimittama, Kuoriaiskirjojen julkaisena Hei, Rillumapunk! -antologia, josta siis löytyy Jyrkkään luovaa kädenjälkeä novellin muodossa. Ja työn alla on vielä esikoiskauhuromaanikin. Soolokeikkojen osalta onkin täytynyt ottaa alkanut vuosi taukoa ja keskittyä enemmän kirjoittamiseen.
No, allekirjoittanut toivoo, että ”Peräpohjola” näkee vielä päivänvalonsa ja että ne musiikilliset ideat, jotka nyt on ilmoille jo heitetty, saisivat vielä kypsyä ja hahmottua täyteen muotoonsa. Tästä on hyvä jatkaa muusikkonakin.
HAETAAN METALLIMIEHIÄ/NAISIA ESITTELYYN
Mikäli pohjoinen metalli suomalaisilla juurilla on teidän bändinne juttu, ja mikäli taotte rautaa vielä demo- tai omakustannetasolla, mutta toivoisitte hitusen näkyvyyttä lisää, laittakaa tavaraa tulemaan alempana ilmoitettuun sähköpostiosoitteseen. Täällä päässä valikoidaan tasokkaita näytteitä esiteltäviksi Kaaoszinen sivuilla artikkelisarjassa ”Kipinöitä metallipajasta”.
Musiikin ei tarvitse välttämättä olla folk metalia, kunhan suomalaisuus siinä tulee jotenkin ilmi. Esim. kalevalamittaisina sanoituksina, suomalaisesta muinaiskulttuurista ammentavana sisältönä tai vaikka perinnesoittimien muodossa. Itse kielen ei tarvitse kuitenkaan välttämättä olla suomea.
Musiikkinäytteiden lisäksi kertokaa bändistänne oleelliset tiedot: kokoonpano, mahdollinen genre, musiikilliset ja kirjalliset vaikutteet, mahdollinen ideologia/uskonto, mahdolliset kirjalliset tuotokset jne. Muistakaa myös yhteystiedot ja varautukaa haastateltaviksi.
Sirpa Nayeripoor: snayeripoor@gmail.com
