Kirk Grim – Kirk Grim

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 7.6.2013

Kirk Grim2012 Turussa perustettu Kirk Grim on ihailtavan rehellinen. Bändi kertoo treenanneensa kuusi kertaa ja nauhoittaneen sitten treenikämpillä bändin nimeä kantavan demonsa.

Tarjolla olisi kolmen biisin verran punkin katkuista stoner-rockia. Debyyttidemolla on kaksi omaa biisiä ja yksi lainaraita ruotsalaiselta Turbonegrolta. Treenisnauhoitukseksi demon soundipuoli on yllättävän hyvä ja bändin ulosantiin vallan sopiva. Kappaleet ovat suhteellisen simppeleitä ja turvallisia. Omaperäisyyttä ei hirvittävästi löydy, mutta tyylissään ihan kuunneltavia kipaleita.

Soitannollisesti meno on ihan laadukasta, eikä isompia virheitä kuulu. Bändin heikointa antia on ponneton vokalisti, jolta ei vaan irtoa. Kaverin ääni on tasapaksu, ja semiräkäinen tulkinta käy nopeasti tylsäksi. Kirk Grim onnistuu myös tekemään demohistorian laiskimman kuuloiset ”ou jee” -huudot. Turbonegron biisissä vokaalit ärsyttävät jo todella paljon, eikä muukaan bändi pääse lähellekään alkuperäisen biisin energiaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirk Grim vaatii vielä paljon kehittymistä ja treeniä. Soitannollisesti homma toimii, mutta muuten ollaan vielä lastenkengissä. Suosittelen vaikka 12 treeniä ennen seuraavan demon nauhoitusta. Huomasin juuri arvostelua sivustolle lisätessäni, että kavereilta oli jäänyt kaksi biisiä lähettämättä. No se on nyt myöhäistä.

4/10

Kappalelista:

01. Kamikaze
02. Locked, Loaded & Lethal (ei mukana)
03. Bring Out Your Dead (ei mukana)
04. Ricochet
05. Selfdestructo Bust (Turbonegro cover)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://kirkgrim.bandcamp.com/

Kirjoittanut: Janne Partanen

Luetuimmat

Uusimmat