Metallica

Kirk Hammett kertoo kokevansa syyllisyyttä Exoduksen jättämisestä

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 25.7.2024

Ennen kuin kitaristi Kirk Hammett soitti maailman suurimpiin bändeihin lukeutuvassa Metallicassa, oli hän mukana perustamassa yhtä thrash metallin arvostetuinta yhtyettä, Exodusta. Hammett oli perustamassa yhtyettä yhdessä kitaristi Tim Agnellon, rumpali Tom Huntingin ja laulaja Keith Stewartin kanssa.

Vuonna 1983 kävi kuitenkin käännös Hammettin uralla, kun hän loikkasi tuolloin alussa olevan Metallican kyytiin korvaten Dave Mustainen, joka myöhemmin perusti Megadethin.

Tuoreessa Metal Hammerin haastattelussa Hammett kertoo kokevansa hieman syyllisyyttä lähdöstään Exoduksesta. Hän ei kuitenkaan katunut sitä, että otti mukanaan myös Exodukselle tekemiään riffejä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Ne riffit tulivat säveltämistäni biiseistä. Pidän niitä ominani. En tuntenut siitä syyllisyyttä, mutta sen sijaan tunsin syyllisyyttä jätettyäni bändin, jonka perustin ollessani lukiossa. Olen tuntenut Tom Huntingin 16-vuotiaasta ja Gary Holtin 17-vuotiaasta saakka. Olemme kaikki edelleen läheisiä, mutta jonkin aikaa tunsin paljon syyllisyyttä ja vähän katumustakin. Mutta minusta ihan oikeasti tuntui, että Metallica oli kutsumukseni. Minusta tuntuu mukavammalta soittaa Metallicassa kuin Exodusissa koskaan”, Hammett kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy