Kirkas ja ihailtava aamunkoitto – arviossa True Black Dawnin ”Of Thick-circling Shadows”

1990-luvun alussa aloittanut True Black Dawn julkaisi kuluvana vuonna vasta uransa kolmannen täysimittaisen albumin. Heti kärkeen on julistettava, että jos levyjen taso on tämän kaltainen, se riittää kompensoimaan nälkävuosien mittaiset julkaisutauot. Nurmosta ponnistaneen black metal -orkesterin uusin tuotos on ihailtavaa jälkeä alusta loppuun. ”Of Thick-circling Shadows” yhdistelee raivokkaan aggressiivisen mäiskintäbläkkiksen sekä melodisemman tunnelmointimetallin parhaita piirteitä.

Bändi kuulostaa ennen kaikkea itseltään, ja vaikka mukana on klassisimmat lajin stereotyyppiset elementit, ei albumi mielestäni muistuta suoraan mitään toista yhtyettä. Biisit rakentuvat perinteisen viisihenkisen hevibändin soitannasta, eikä mukaan ole upotettu kuin joidenkin väliosuuksien ajaksi syntetisaattoreita. Särökitaralla näppäillyt vaeltavat riffit ja intensiivisemmät tremolokaahaukset ovat nerokkaita ja niissä on hyvä melodiataju. Akustista kitaraa kuullaan paikoitellen, ja sen soundi muistuttaa ilahduttavasti Immortalin ja Satyriconin alkuaikojen levyillä kuultuja akkariosioita.

Vaikka blast beat -komppeja hyödynnetään säästelemättä, uskoisin levyn olevan hieman korvaystävällisempää ja vähemmän väärällä tavalla raskasta kuunneltavaa kuin valtaosalla verrokeistaan. Tuotantojälkikin on löytänyt tasapainon suhteellisen selkeillä ja ns. kunnollisilla soundeilla kadottamatta kuitenkaan liiaksi musiikin raakuutta. Black metaliksi levy on koherentisti tuotettu, ja ottaen huomioon yhtyeen pitkän iän se on laadukkaiden ja edukseen erottuvien kappaleiden lisäksi pysynyt ansiokkaasti myös soundillisesti genren kehityksessä mukana. Itse asiassa ”Of Thick-circling Shadows” on jopa niin hyvä levy, että soisi monien alan yhtyeiden ottavan siitä esimerkkiä.

45:stä erinomaisesta minuutista mieleenpainuvimmat kappaleet ovat maalauksellisempi ”Night and Names”, tarttuvasta c-osamelodiasta tunnistettava ”Worlds in the Mirror” sekä levyn haikea päätösraita ”The End of Our Age”, jonka lopussa kuullaan hieno kitarasoolo. Yleisesti levyn saa kuunnella aika monta kertaa ennen kuin mikään sen biiseistä jää kauhean tarkasti mieleen, joskaan tämä ei kummallisiin biisirakenteisiin taipuvan lajin tuotosten keskuudessa ole mitenkään harvinaista. Levy voisikin toimia sopivana ensikosketuksena black metalin pariin. Suomestakaan ei näin taidokkaita lajin teoksia ole liian monia julkaistu.

https://www.facebook.com/trueBlackDawn

Kirjoittanut: Lauri Nieminen