”Kirkkaana kytevä hiillos” -klassikkoarviossa Venomin 40-vuotias ”Welcome To Hell”

Brittiläisen heavy metalin uuden hyökyaallon rantautuminen nuorison suosioon 1980-luvun alussa odotti myös tilausta kaikista julmimmalle, rujoimmalle, pahimmalle ja häijyimmälle ryhmälle. Koilllis-Englannin Newcastle Upon Tynen ilkeästi, likaisesti, epäpuhtaasti ja helvetinmoisella voimalla tuutannut trio Venom ei liiemmin esittelyjä kaipaa. Conrad Lant-Jeff Dunn-Anthony Bray, paremmin pseudo-helvetillisenä Cronos-Mantas-Abaddon -legioonana tunnettu kolmikko pisti päätään nostavan heavy metalin uskottavuuden ja trendikkyyden asetelmat kertaheitolla uusiksi 1.12. 1981 julkaistulla debyyttialbumillaan ”Welcome To Hell”.

Alunperin vuonna 1978 New Castlessa Judas Priestin keikan jälkimainingeissa tavanneet Cronos (basso ja laulu) ja Mantas (kitara) ryhtyivät suunnittelemaan likaisen metallibändin perustamista. Rumpali Abaddon liittyi ryhmään noina samoina aikoina, ja kolmikon täydensi tämän jälkeen vielä lisäksi vokalisti Clive Archer. Miltei puolitoista vuotta Venom synnytti hiljalleen materiaalia, mutta isossa kuvassa projekti kynti vielä paikallaan.

Hiljaisuudessa hiillos kuitenkin kyti. Huhtikuussa 1980 nelimiehinen Venom meni äänittämään ensimmäistä demoaan ”Angel Dust” brittiläisen heavy metal -lafka Neat Recordsin omistamalle Impulse Studiolle, pistäen todellakin haisemaan. Demon perusteella yhtye herätti kiinnostusta Motörheadin jyräävyyttä, punkin kapinahenkiä ja Black Sabbathin syntisyyttä sisältävällä musiikillaan ja presenssillään. Venomin tapauksessa kaikki edellämainitut elementit vietiin vielä överimmiksi.

Lokakuussa 1980 Archer siirtyi syrjään vokalistin tontilta basisti Cronosin tieltä. Tästä muotoutui klassinen trio-muotoinen Venom. Uusiutunut yhtye äänitti ensimmäisen kaupallisen äänitteensä ”In A League With Satan” -singlen, joka julkaistiin Neat Recordsin toimesta seuraavan vuoden tammikuussa. Vuoden 1981 mittaan yhtye kirjoitti uusia biisejään, keikkaili lähialueilla ja hioi vielä kynsiään yhtyeenä.

Alkusyksyllä 1981 Venom meni taas Impulse Studiolle äänittämään uusia kappaleitaan tarkoituksenaan tuottaa niiden pohjalta pari demoa. Kuitenkin, Neat Recordsin pomon, David Woodin kuultua demomateriaalin, oli hän ällikällä lyöty ja täysin vakuuttunut siitä, että demojen julkaisu täytyy unohtaa, sillä nyt hänellä käsissään olevaa tavaraa oli Venomin ensimmäisen täyspitkän albumillisen verran ja ennen kaikkea tarpeeksi korkeatasoista materiaalia.

Vaikka nykyajan mittapuulla Venomin ensialbumin meluisa kohkaaminen onkin soitannollisesti alkukantaista remellystä, ”Welcome To Hellin” yhdestätoista biisistä välittyy likaisen rock n’ rollin, piiskaavan metalin, tylyn ’kaikki naamalle’ – punk-henkisen asenteen ja uskomattoman pokan pitämisen klassinen malliesimerkki. Cronosin ruhjova säröbasso ja ylimielisen pöyhkeästi vihtahousun prinsisiipeistä tulkitsemat tekstit, Mantasin ilkeästi sahaava, ylinopea speed metal -riffittely ja kaoottinen tiluttelu yhdessä Abaddonin alati huojuvan mutta olan takaa lähtevän heavy rummutuksen kanssa loivat maaperän aivan uusille metalligenreille.

Albumin rujosti ryskävien kappaleitten kuten ”Sons Of Satan”, ”Welcome To Hell”, ”Live Like An Angel (Die Like A Devil)” ja ”In A League With Satan” pohjalta lukemattomat mustan metalin harjoittajat ammensivat vaikutteita omiin hapokkaisiin keitoksiinsa vastedes niin tiedostetusti kuin tiedostamattaankin. Myös yhtyeen tuon ajan singlejulkaistuista löytyi biisejä, jotka eivät varsinaisesti päätyneet albumille, mutta jotka kappaleina olivat priima-Venomia. Tästä esimerkkinä mainitakseni uhkaava ”In Nomine Satanas”.

Venomin ”Welcome To Hellillä” oli thrash metalin syntyyn myös erityinen luontosuhde. Sekopäisesti paahtava ”Witching Hour” ja kappaleena albumin parhaimmistoa edustava, raskaammin moukaroiva ”1000 Days In Sodom” ovat näin jälkikäteenkin tarkasteltuna silkkaa, alkuvoimaista proto-thrashia, joiden vaikuttavuudelle genren maailmanluokan edustajat ovat sittemmin ylistävän ja suopean tunnustuksensa antaneet.

Vaikka jokainen kappale ”Welcome To Hellilla” ei olekaan aivan ässäosastoa edes yhtyeen omalla mittakaavalla, muotoutui albumista seuraavien vuosien ja vuosikymmenten aikana jyrkemmän sortin metallimusiikin vedenjakaja ja suunnannäyttäjä monellakin tapaa.

Erityisen viehättävää Venomissa on kuitenkin aina ollut mustaakin mustempi brittiläinen komiikan taju. Äärimmilleen viedyn provokatiivisutensa ansiosta on aina ollut vaikeasti määriteltävissä, kuinka tosissaan yhtye perverssien vihtahousujuttujensa ja korniuden puolelle ylitsepursuavan uhonsa takana todella oli. Tällainen asetelma jos mikä jättää kuulijan omalle päättelykyvylle herkullisesti tilaa nauttia Venomin musiikista, vaikka ei itse allekirjoittaisikaan yhtään yhtyeen julkilausumaa statementtia, lyriikkapätkää tai imagoa.