Kirousten ja murheen pauloissa: haastattelussa orgaanisen death metallin sanansaattaja Torchia
Vuonna 2011 pimeyden syövereistä kohonnut tamperelainen Torchia edustaa metallin uutta vastarintaa. Jo vuonna 2013 julkaistu demo tihkui synkkää, mutta orgaanista kuolonmetallia, jota yhtye on rauhassa jalostanut ja hionut. Nyt aika on viimein käsillä ja yhtye on julkaissut debyyttialbuminsa ”Of Curses & Griefin”, jonka tuottajanpallille saatiin mies menestystarinoiden takaa, itse Hiili Hiilesmaa. Miehen curriculum vitaessa komeilee sellaisia artisteja kuten HIM, The 69 Eyes, Apocalyptica, Lordi, Negative ja Ensiferum. On siis luontevaa, että myös Torchialta löytyy kunnianhimoa: bändi lähti studioon tarkoituksenaan taltioida vuoden kovin metallidebyytti. Toimittajamme syväluotaaviin kysymyksiin vastasivat Torchiassa keulilla huutava saarnaaja Edward Torchia ja kitaristi/biisintekijä Ville Riitamaa.
Tervehdys! Miten on syksy lähtenyt käyntiin Torchian leirissä?
Mainos päättyy
Edward: Kiitos kysymästä. Debyyttilevyn julkaisun myötä tähän syksyyn kulminoituu lähes vuoden mittainen työ ja tavallaan koko bändin aiempi ura. Takana ja edessä on todella intensiiviset vaiheet Torchian historiassa. Totisesti, elämme jännittäviä aikoja!
Ville: Terve! Julkaisun ympärillä ollaan saatu hienosti näkyvyyttä ja todella paljon hyvää palautetta. Nyt venaillaan keikkoja ja muuta, mitä tulevan pitää.
Mainos päättyy
Julkaisitte hiljattain debyyttialbuminne ”Of Curses And Griefin”. Millainen levyn tekoprosessi oli teille?
Edward: Väkevä! Meille oli alusta asti selvää, että annamme tälle levylle kaikkemme ja näin on tehty. Levynteko ja keikkailu on vaatinut meiltä jokaiselta isojakin uhrauksia muun elämän suhteen, mutta on tämä ollut myös suunnaton voimavara. Opinnot ja ihmissuhteet menevät päin helvettiä, mutta ainakin saa soittaa kovassa hevibändissä! We know no other way.
Ville: Tekeminen oli juuri sellaista, että sitä todellakin tuntee tehneensä. Tarkoitan, että aikaa ja vaivaa nähtiin sen verran, että kun homma oli valmis pystyi sanoa, että nyt on tehty töitä – sorvattu ja kunnolla. Levyn valmistumisen jälkeen oli kyllä sen verran julkaisuun liittyvää tekemistä, ettei sitä oikein kerennyt lepäillä. Eikä se tekeminen taida koskaan loppuakaan. Ei haittaa.
Mainos päättyy
Albumin on tuottanut legendaarinen Hiili Hiilesmaa. Miten yhteistyö oikein alkoi ja miten Hiilesmaa suhtautui musiikkiinne?
Edward: Myö otettiin alkuvuodesta yhteyttä useampaankin tuottajaan, mutta kävi nopeasti selväksi, että levy tehdään Hiilen kanssa. Ilmoitettiin ensimmäisessä viestissä, että ollaan tekemässä merkkipaalua Suomen metallimaaperään ja Hiili pääsi välittömästi näölle meidän asenteesta. Hän soitti Henrille seuraavana päivänä ja alkoi jo jutella levyn toteutuksesta!
Meille oli olennaista, että Hiili on tehnyt metallin lisäksi myös rehellisiä rock-levyjä. Myö haluttiin tälle levylle vaarallinen ja raaka soundi, mikä sopi Hiilelle tietysti helvetin hyvin, koska hänkin pääsi käyttämään enemmän luovuuttaan tyypillisiin metallistandardeihin nojaamisen sijaan.
Mainos päättyy
Kuinka tiiviisti Hiilesmaa oli mukana prosessissa ja millaisia neuvoja mies antoi death metal –yhtyeelle näin vuonna 2017? Onko teillä antaa jotain omia neuvojanne aloitteleville bändeille?
Ville: Kyllähän Hiilen tapaisella konkarilla on aina vinkkejä heittää! Vaikea tästä muistella yksittäisiä, mutta monta asiaa tuli käytyä läpi aina manageroinnista tietysti teknisiin studiokikkoihin.
Hiilen kanssa projektin teko oli todella mielekästä. Parasta yhteisen ajatusmaailman löytämisen lisäksi oli se, että Hiili todellakin välitti ja panosti tähän levyyn. Äänitysten ja miksausten ollessa kesken kävimme lähes päivittäistä ajatustenvaihtoa puhelimessa. Tämän lisäksi pidimme ihan face-to-face -palavereja aina kun oli tälle aihetta.
Aloitteleville bändeille sen verran, että älkää pelästykö sitä työn määrää, koska sitä nämä hommat alkujaan vaativat. Ja sitä perustoitotusta eli uskoa omaan tekoon. Meilläkin vielä paljon työtä edessä, jotta asiat saadaan isommalleen.
Edward: Aloitteleville bändeille: Siinä kohtaa, kun tiedätte mitä haluatte bändillänne tehdä, suunnitelkaa huolella, suunnitelkaa vähän lisää ja toteuttakaa full täysillä. SHOW NO MERCY, STOP AT NOTHING!
Minkälainen merkitys albumikokonaisuudella teille on näin streamauspalveluiden aikana? Mikä teidän mielipiteenne on koskien bändien asemaa ja myyntimahdollisuuksia aikana, jolloin kuka tahansa voi äänittää albuminsa makuuhuoneessaan ja kuulijat klikkaavat yksittäisiä kappaleita kosketusnäytöiltään?
Edward: Eiköhän meidän kuuntelijakunta kuuntele levynsä edelleen kokonaisuuksina niin kuin myökin. Se onnistuu hyvin myös streamauspalveluilla. Mie väitän, että nettiaika on muuttanut metallimusabisnestä vähemmän kuin yleisesti kuvitellaan. Ihmiset kuuntelevat musiikkia kokeakseen jotain arkielämäänsä suurempaa. En usko, että bändi voi tarjota sellaista, jos se ei poistu koskaan treenikämpältä tai Youtubesta. Yhä edelleen ne bändit menestyvät, jotka luovat elävää taidetta ja tekevät itsestään puheenaiheen. Kaikkein pahinta on arkisuus.
Ville: Mielestäni albumikokonaisuuksilla luodaan bändille se ominainen soundi. Yksittäisistä julkaisuista on vaikea hahmottaa mistä bändissä on loppujen lopuksi kyse, koska seuraava julkaisu saattaa ollakin jo jotain aivan muuta, mihin olitkin jo bändissä tykästynyt. Joka bändillä on tottakai erilainen tilanne, mutta näen kuitenkin, että raskaammassa musiikissa albumit ovat vielä erittäin ajankohtaisia.
Netti mahdollistaa maailmanlaajuisen musiikin leviämisen, mutta samalla sen tarjontaan biisi hukkuu kuin pisara mereen. Musiikin myyminen isosti on sitten taas toinen asia. Näen että tässä kohtaa alan ammattilaiset (markkinoijat, tuottajat, promoottorit, ohjelmatoimistot, managerit yms.) alkavat olemaan pakollista seuraa bändille. Musiikki ja bändikokonaisuus kuitenkin täytyy olla kovaa potentiaalista kamaa ennen kuin nämä ammattityypit sitten edes hitusen kiinnostuvat. Harva makuuhuoneäänite on niitä potentiaalisimpia. Kyllä sen heikon tuotannon usein kuulee, vaikka teknisesti nykyään voidaan tehdä hienojakin asioita himassa. Tekniikka kun ei pelkästeen riitä.
Olette kuvanneet musiikkianne orgaaniseksi death metalliksi. Mitä tällä tarkoitatte?
Edward: Sitä voisi sanoa vastareaktioksi. Nykyisellä äänitystekniikalla on helppo puristaa bändistä valtava wall of sound, minkä seurauksena levyt kyllä jytäävät vitusti, mutta samalla menetetään jotakin ainutlaatuista. Meillä ei ollut kiinnostusta lähteä hukuttamaan raivokasta soittoamme rumpusampleilla, syntikoilla ja ylimääräisillä tuplausraidoilla. Torchia mättää turpaan paljain käsin ja viiltää likaisella terällä! Kyse ei ole mistään 80- ja 90-lukujen nostalgiasta, vaan haluamme yksinkertaisesti välttää nykyajan tympeimmät kliseet. Tällöin levy kuulostaa ajattomalta ja tuoreelta vielä parinkymmenen vuoden päästäkin.
Luin tuossa historiikistanne, että alussa tarkoituksenanne ”oli luoda melodioiden, soolojen, humpan ja raa’an metallin uusi liitto”. Onko musiikissanne kenties vielä kuultavissa humpan katkua, vai onko koskaan ollutkaan?
Ville: Humpalla tässä tarkoitettiin lähinnä rumpujen humppakomppia, hehe. Muun muassa siihen alunperin metallissa ihastuneena sitä oli pakko olla ja paljon. Alkujaan sitä olikin enemmän, tosin ei se mihinkään ole kadonnutkaan. Humppaa kun löytyy useammastakin biisistä. Heitetään tähän vaikka biisit Face of Hate ja Dark and Cold äkkiseltään.
Olette sisällyttäneet muutaman vanhemman kappaleenne debyytille. Ovatko nämä kappaleet heränneet uudella tavalla eloon nyt osana ”Of Curses And Griefia”?
Edward: Meille nuo aiemmat tuotokset olivat aina demoja, vaikka niistä viimeisimmät ovatkin soundeiltaan ihan ammattijälkeä. Silloisilla studioreissuilla meille ei ollut vielä selvää, miltä halusimme musamme kuulostavan, joten lopputulos oli melko persoonaton nykymetallisoundi. Oli koko ajan selvää, että Face of Haten ja My Land Shall Burnin kaltaiset jyrät on saatava täyspitkälle ja nyt Hiilen johdatuksessa ne saatiin vihdoin kuulostamaan Torchialta. Bändi on monella muullakin tavalla ottanut uuden identiteetin tämän levyn myötä, joten meille Of Curses and Grief merkkaa Torchian vuotta nolla.
Ville: Vanhat biisit todellakin nousivat jälleen henkiin Hiilen tuotannon ja bändin yhteisen linjan löydyttyä! Kyllähän ne potkii erilailla!
Mitkä bändit tai tyylit teitä inspiroivat metallin ulkopuolelta, vai toimitteko pelkästään raskaalla mätöllä ja mustalla kahvilla?
Ville: Kuu, meri ja Mark Knopfler.
Edward: Mie oon tuijottanut Princen livevideoita siinä toivossa, että voisin imeä omaan lavaolemukseeni edes hivenen sitä magiaa, jota Prince säteilee. Todellinen idoli.
Olette kiertäneet myös jonkin verran Suomen ulkopuolella, muun muassa Itä-Euroopassa ja Taiwanissa. Miltä teistä tuntui päästä viemään kotimaista kuolonmetallia myös muualle maailmaan?
Edward: Ollaan näillä rundeilla huomattu, että ulkomailla jengi todella pitää suomalaista metallia kovassa arvossa. Se helpottaa meidän maailmanvalloitusta aivan helvetisti, mistä saadaan kiittää Bodomia ja muita isoja tekijöitä, jotka ovat raivanneet tietä ennen meitä. Siinä tuntee velvollisuutta omalta osaltaan ylläpitää suomimetallin mainetta ja soittaa paikalliset bändit suohon.
Ville: Onhan se hienoa! Porukka arvostaa ja niitä kiinnostaa selkeästi enemmän se musiikki ja livemeininki. Keikkojen jälkeen uskalletaan tulla puhumaan ja kehumaan että olipa show. Kyllähän sitä Suomessakin tapahtuu, mutta ei sillä mittakaavalla.
Minkälainen vastaanotto musiikillanne on ollut ulkomailla? Miten esimerkiksi Itä-Eurooppalainen yleisö eroaa suomalaisesta? Entä taiwanilainen?
Edward: Näissä mestoissa, joissa ollaan käyty soittamassa, hevikeikoista on vähemmän tarjontaa kuin Suomessa ja se näkyy ihmisten omistautuneisuudessa. Skenet ovat tiiviimpiä ja jos jengi tietää, että paikalliselle klubille on tulossa suomalainen hevibändi, paikalle saapuu kylän jokainen metalhead. Ollaan kohdattu rajuja yleisöjä kaikilla suunnilla, mutta erityisesti taiwanilainen fanikulttuuri jätti aika nöyräksi. Siellä jonotettiin ottamaan yhteiskuvia ja nimmareita levyihin. Meistä tehtiin jotain meemikuviakin, mikä oli ihan vitun outoa ja siistiä yhtä aikaa, hah!
Ville: Ulkomailla osataan selkeästi enemmän nauttia siitä musiikista ja livekokemuksesta. Tullaan katsomaan niitä keikkoja ja paikan päällä alkaa riehumaralli!
Olette kertoneet aikeinanne olleen julkaista vuoden kovimman metallidebyytin. Mikä mielestänne on kaikkien aikojen kovin metallidebyytti?
Ville: Morbid Angel – Altars of Madness
Edward: Muistan esituotantovaiheessa sanoneeni monesti, että tästä levystä täytyy tehdä yhtä kova kuin Appetite for Destruction. Metallipuolelta mainittakoon vaikka De Mysteriis Dom Sathanas.
En ole päässyt vielä todistamaan teitä livenä, mutta katsomieni videoiden perusteella keulahahmonne Edward Torchia eläytyy musiikkiin vahvasti ja luontevasti. Onko Torchia lavalla 100% itsensä vai onko mukana myös jonkinlaista roolia?
Edward: Eläytyminen on hyvä sana. Aloin alkuvuodesta käyttämään keikoilla huivia, jolla peitän silmäni. Kun sumentaa näkönsä, jäljelle jää vain musiikki ja kokemus omasta kehollisuudestaan. Tuolloin on helppo unohtaa oma nimensä ja ympäröivä heviklubi ja elää 40 minuuttia siinä maailmassa, josta Torchian musiikki kumpuaa. Kaikella mitä teemme, koitamme välittää tätä kokemusta niille ihmiselle, jotka joutuvat taiteemme kanssa kosketuksiin. Edward Torchia on hahmo, jonka olemus luonnollisesti poikkeaa äärimmäisesti siitä, mitä olen lavan ulkopuolella, mutta kyse on enemmänkin alter egosta kuin roolista.
Julkaisitte levynne tiimoilta hienon musiikkivideon kappaleellenne ”Fury”. Millainen videon tekoprosessi oli? Entä millä tavalla video heijastaa kappaletta itseään?
Edward: Tuohon videoon tarvittiin paljon ihmisiä esittämään pimeyden turmelemia sieluja, mikä loi kuvauspäivälle omat haasteensa. Lupasin itelleni että seuraavaan pätkään tulee bändin lisäksi maksimissaan 2 hahmoa. Mutta siinä kohtaa, kun kuvasimme Furyyn bändin osuuksia ja pääsin katsomaan ihmismassan hypnoottista liikettä ulkopuolelta, tiesin että saadaan aikaiseksi melko irvokas video! Tätä pätkää oli kiinnostavaa ideoida, koska miulla ei oo juurikaan käsitystä siitä mistä tässä Villen tekstissä on kyse. Biisissä ja tekstissä on kuitenkin uhmakas fiilis, minkä pohjalta lähdettiin tekemään videota. Kertojahahmo elää pimeyden otteessa ja aikoo nujertaa syyllistävän valon. Tää saattaa myös liittyä miun huivissa näkyvään symboliin…
Suuntaatte marraskuussa ”A Curse Upon Finland” –kiertueellenne. Miten valmistaudutte kiertueelle ja missä kaikkialla messuanne voi todistaa?
Edward: Itse aion pohdiskella kuolemaa ja hortoilla yön pimeydessä. Taiwanin rundilla tuli auringonpaisteesta huolimatta vajottua yhä syvemmälle mustan liekin syövereihin, joten toimituksemme olkoon juuri nyt ravistelevampi kuin koskaan!
Tänä vuonna kirous lankeaa Vantaalle, Turkuun, Joensuuhun, Kuopioon ja Tampereelle – tsekkaa päivät ja paikat Facebookista. Lisää paikkakuntia ja ulkomaankuvioita sitten alkuvuodesta!
Ville: Kurkitaan varjoista ja pohditaan elämän haikeutta. Käytännössä myös säädetään lavapropsit kuntoon, treenataan muutamat syväluotaavat treenit pahuus silmissä ja mennään saunaan.
Paljon kiitoksia teille haastattelusta! Mitä haluaisitte sanoa Kaaoszinen lukijoille ja faneillenne?
Edward: Kiitos kiinnostavista kysymyksistä! Muistakaa rakastaa paljon ja tavoitella viisautta joka päivä, sillä ONLY DEATH IS REAL!
Ville: Kiitoksia että saatiin olla jututettavina! Älkää syökö keltasta lunta.
Haastattelija: Samuel Järvinen