Stephen Pearcy on tuttu kaveri hard rock -legendan viittaa kantavan Ratt-yhtyeen keulilta. Hän ei kuitenkaan ole ollut hommassaan kovinkaan vakaalla pohjalla: Pearcy on narauttanut oven saranoita suuntaan jos toiseenkin, ja viime aikoina otsikoihin ovat nousseet miehen ”polvikivuissaan” suorittamat kehnohkot Ratt-keikat. Yhtyeen jäsenten välit ovat aina olleet ilmeisen kylmät, ja kaiken ohella Pearcy on pyörittänyt myös soolouraansa. Hänen omintakeinen äänensä loistaa kyllä pääbändin levyillä, mutta yksi aiemmin kuulemani soololevy Pearcyltä on demomaisen keskeneräinen ja tönkkö. Annettakoon hänelle kuitenkin vielä uusi mahdollisuus uuden James Bondin henkeen nimetyn (ja kansikuvitetun) ”A View To A Thrill” -levyn myötä.

Yhdysvaltalaisen musiikkipromoottorin Gina Zamparellin muistolle julkaistu levy alkaa ”U Only Live Twice” -biisillä. Pearcyn ääni yhdistää laulajan voimakkaasti pääbändiinsä, ja melko samassa hengessä liikutaan muutoinkin musiikillisesti. Biisi ei ole mitenkään erikoinen, eikä siitä jää oikeastaan päähän perinteisen hard rockin lisäksi muuta kuin nimen hokeminen. Toinen kappale ”Sky Falling” jatkaa samaa linjaa, mutta lupaavan alun jälkeen se jää jollakin tavalla junnaamaan paikoilleen etenemättä mihinkään. Kolmas raita ”Malibu” nostaa toiveikkaasti tempoa. Siinä on selkeästi parempaa potentiaalia edellisiin biiseihin verrattuna. Viimeisin koukku jää kuitenkin uupumaan. Lisäksi kertosäkeiden puute on selkeä miinus, sillä tällaiseen musiikkiin kuuluvat ehdottomasti vahvat ja tarttuvat kertosäkeet. Hyväenteinen aloitus ei johtanutkaan kliimaksiin, vaan biisi romahti lahjakkaasti. Valitettavasti seuraava ”One In A Million” ei tuo jatkumoon minkäänlaista poikkeusta. ”Double Shot” jatkaa samalla ikävällä tavalla: paukkuja olisi paljon suurempaan jysäykseen, mutta sytytyslanka hiipuu jälleen ja lopullinen pommi jää vain haaveeksi. Ainoastaan pirteämpi tempo erottaa biisin edes jotenkuten joukosta. ”Secrets To Tell” alkaa levyn kokonaisuuteen nähden jopa mielenkiintoisesti, mutta kuulijana jään jälleen kerran odottamaan, että hyvä alku johtaisi johonkin merkittävämpään. Ikävä kyllä näin ei käy, sillä hyvistä rakennusaineksista huolimatta varsinainen koukuttava kertosäe loistaa jälleen poissaolollaan. Samat oireet vaivaavat myös seuraavaa ”Not Killin’ Me” -biisiä. ”Dangerous Thing” alkaa hyvin rokkaavasti, mutta jostakin syystä bändi ei silti osaa repiä koneesta kaikkia kierroksia irti. Kone hyytyy ja jää samoilemaan mitäänsanomattomuuden maisemiin. Levyn kirkkaimmaksi tähdeksi nousee ”I’m A Ratt” -kappale, johon Pearcy on jo nimenkin velvoittamana saanut hieman potkua ja melodiaa. Kunpa muut biisit nousisivat edes lähelle tätä tasoa, jotta soololevyssä voisi olla pointtiakin.

Levyn suurimpia syntejä ovat keskinkertaisuus ja keskeneräisyys. Biisien riffit ovat yksinkertaisia tai olemattomia, eivätkä kappaleet juuri sisällä mieleenpainuvia melodioita. Ne pienetkin nyanssit ja koukut, joista Ratt on tunnettu, puuttuvat. En tiedä, onko oikeutettua verrata levyä Pearcyn päätyöhön, mutta asia on väistämättä mielessäni koko ajan. Laulu on sinällään vahvaa ja tunnistettavaa, mutta siitäkin huolimatta Pearcy tuntuu pidättelevän itseään. Pearcyn ja kitaristi Erik Ferentinosin tekemät biisit olisivat vaatineet vielä paljon työstöä ja kehittelyä, tai sitten sävellyskynä olisi pitänyt suosiolla antaa aivan toiselle henkilölle. Vaikuttaa siltä, että biiseihin on keksitty vain yksi idea, jonka varassa on yritetty kannatella kappaleita. Ne tuntuvatkin monesti loppuvan kesken, jos pääsevät käyntiin lainkaan. Kahdestatoista kappaleesta vain kaksi ylittää kestoltaan kolmen ja puolen minuutin rajan. Pearcyn pitkällä ja menestyksekkäällä urataustalla ei saisikaan missään tapauksessa julkaista näin keskinkertaista levyä. Pettymys, vaikka vähän osasin sitä pelätäkin.

5/10

Kappalejärjestys:
U Only Live Twice
Sky Falling
Malibu
One In A Million
Double Shot
Secrets To Tell
Not Killin’ Me
Dangerous Thing
I’m A Ratt
From The Inside
Violator

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy