Kissan ”I Hate Music” on suorastaan täydellinen punk rock -levy

Kotimainen punk rock -ylpeys Kissa julkaisi helmikuussa kolmannen täyspitkän albumin ”I Hate Music”, joka julkaistiin Svart Recordsin kautta kuten kaikki yhtyeen julkaisut tähän mennessä.

Kissa on ollut yhtyeenä tuottelias: vaikka yhtye on perustettu vasta vuonna 2020, on kolmen albumin lisäksi julkaistu yksi EP ja useampi single. Bändi on tietysti myös keikkaillut ahkerasti.

Yhtyeen laulaja-kitaristi Günther Kivioja kertoi loppuvuodesta ajatuksiaan uuden levyn tiimoilta – kieli poskessa mutta myös paikkansa pitävästi. Kissa on alusta asti loistanut ennen kaikkea kahdella asialla: aitoudella ja omintakeisuudella. Ei sovi myöskään unohtaa kaiken peliin laittavaa live-esiintymistä. Yhtye tekee, mitä se haluaa — ja se siinä onkin niin kovin vangitsevaa.

Kun jokin asia kuulostaa joltakin, on se yleensä joko kehu tai haukku. ”I Hate Music” kuulostaa Kissalta, ja se on ehdottomasti kehu. Albumi pitää otteessaan ensimmäisestä kappaleesta viimeiseen, eikä yhtään heikkoa tai tylsää hetkeä ole. Se on kuin hyvä elokuva, jonka aikana käydään läpi monta eri tunnetilaa ja juonenkäännettä: on huumoria, on filosofista pohdintaa, on bilettämistä ja rock`n´rollia mutta on myös herkkyyttä.

Aloitusbiisi ”Työhaastattelu” nostaa tunnelman saman tien kattoon ja hymyilyttää välittömästi. Heti perään kuullaan singlenäkin julkaistu ”Pilvet putoo”, jonka kitarasoolo tosiaan suorastaan hengästyttää. Maininnan ansaitsee myös kappale ”Ihan hyvä olla”, joka on täydellinen keskisormen vilautus koko yhteiskunnalle.

Kappaleet ovat levyn keskivaiheilla paikoin hieman samanlaisia, mutta ei siten, että se häiritsisi. Kappaleissa on kuitenkin jokin koukku tai muu mielenkiintoinen yksityiskohta, johon tarttua. Kappaleet eivät myöskään kuulosta täytebiiseiltä, eli kaikilla on tällä albumilla oma, selkeä paikka.

Albumin päätöskappale ”Return Of The Estonian Stallion” on kaikessa monipuolisuudessaan jopa täydellinen poprock-kappale, joka nousee allekirjoittaneen listalla ehkä jopa koko yhtyeen parhaaksi kappaleeksi. Pitkä, yli kuusiminuuttinen eepos on myös mukava poikkeus yhtyeen perinteiseen noin kolmen minuutin kappalekestoon.

Jos yhtyeestä löytyy jotakin uutta, on se entistäkin rouheampi kitarasoundi. Päällevyöryvät riffi-, ja soolovyörytykset pitävät kuulijan sykkeen koholla koko puolituntisen ajan. Niiden avulla myös ne vähän keskiverrommatkin kappaleet erottuvat edukseen.

Kissa ei ole tehnyt ”I Hate Musicilla” mitään uutta tai erilaista, ja silti se on onnistunut taikomaan uransa tähän asti parhaan albumin. Se sopii erityisesti hetkiin, kun tekee mieli kruisailla ikkunat auki baanaa pitkin. Kissa on rakentanut itselleen vankan aseman ja fanipohjan, jonka matkan soisi jatkuvan vielä hyvän matkaa. Kaikki tarvittava on jo kasassa.

Kappalelista: