Kuva: Peter Saari

KISSin Paul Stanley uskoo edelleen bändin vanhaan filosofiaan: kokee bändin voivan jatkaa olemassaoloaan ilman yhtäkään alkuperäisjäsentä

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 24.6.2021
KISS – Rockfest 2019.

Jo varhain ikonisen rock-yhtye KISSin uralla bändin jäsenet olivat pohtineet, että bändi voisi mahdollisesti kehittyä omaksi instituutiokseen, joka jatkaa olemassaoloaan eri ihmiset samojen tuttujen maskien takana. Ajatus siitä, että bändi siis voisi olla olemassa ilman yhtäkään alkuperäisjäsentä, on ollut olemassa jo jonkin aikaa.

Nyt bändin laulaja-kitaristi Paul Stanley myötäilee jälleen kyseistä näkemystä tuoreessa Radio Bob! –saksalaisradion haastattelussa.

”Emme ole juuri puhuneet siitä, että voisiko KISS jatkaa tästä eteenpäin ilman meitä. Mutta vastaus on kyllä, sillä olemme jo puoliksi sillä tiellä”, Stanley kertoo ja jatkaa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Kerran oli aika, kun ihmiset sanoivat, että vain alkuperäiset neljä voivat olla bändissä. Sitten se muuttui kolmeksi. Asiat ja tilanteet muuttuvat ja liikkuvat eteenpäin. Vaikka olenkin omien tekemisieni suuri fani – olen mielestäni hemmetin hyvä – on muita ihmisiä, jotka voivat ottaa soihdun ja tuoda filosofiaamme ja live-keikkoihimme ja musiikkiimme jotain uutta. Se olisi edelleen KISS. Se ei olisi KISS 2.0. Jos niin tulisi tapahtumaan, niin se olisi vain sen filosofian jatkumoa, joka meillä on aina ollut. Ja se on se, että KISS on isompi kuin yksikään sen jäsenistä.”

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat