”Kitaranörtin onnentoivotukset tuoreelle kolmekymppiselle” -klassikkoarvostelussa Megadethin ”Rust In Peace”

” on järjestyksessään Megadethin neljäs studioalbumi, joka julkaistiin 24. syyskuuta vuonna 1990. Siis aikaan, jolloin C-kasetitkin olivat vielä juttu. Edellisen albumin ”So Far, so good…So Whatin” suuren luokan kiertuoinnin aikana pahaan alamäkeen päihteiden kanssa ajautunut Dave Mustaine oli hyvin lähellä tuhota vakuuttavasti alkaneen elämäntyönsä. Onneksi yhtyeen taru sai kuitenkin jatkonsa, sillä kovat vieroitushoidot läpikäynyt Mustaine kasasi orkesterinsa uusiksi, ja näin alkunsa sai eräs kauneimmista luvuista Megadethin kirjoissa.

Rumpalin pallille albumille istui, nykyään jo valitettavasti edesmennyt, Nick Menza, jonka ”jazzahtava” tyyli istui lähes täydellisesti yhteen Daven mielessä vellovien suunnitelmien kanssa. Soolokitaristin virkaa lähti täyttämään Marty Friedman, joka Mustainen omien tarinoiden mukaan kerkesi ulkomuodollisten seikkojen vuoksi päätyä jo kertaalleen hylättyjen hakijoiden joukkoon, kunnes kaverin soittotyyli toi uskottavuutta rutkasti positiivisen puolelle. Lopulta kasassa olikin se yhtyeen klassisin, joidenkin mielestä jopa se ”ainoa ja oikea” kokoonpano.

Ennen Friedmanin astumista kuvioihin, olivat ”Rust In Peacen” kappaleet jo liki valmiiksi demotettu. Soolokitaristina näillä demoilla häärii Megadethin kahdella ensimmäisellä albumilla soittanut Chris Poland, jonka ideoista Marty pääsi ammentamaan lopulta jotain maagista. Kuten yhtyeen keulakuva Dave Mustaine joskus eräässä haastattelussaan mainitsikin, Martyn soolo kappaleessa ”Tornado Of Souls” loksautti jokaisen suun auki, jopa ylipäällikkö Mustainen itsensäkin. No, kieltämättä me kuulijatkin olemme samoilla linjoilla. Itse asiassa monenkin Martyn repäisyn kohdalla!

Lopullinen työ albumin nauhoituksille aloitettiin vuoden 1989 loppupuoliskolla. Edellisten albumeiden kohdalla vahvasti esillä ollut näyttämisen halu pidettiin Mustainen itsensä mukaan edelleenkin läsnä, ja paineet olivatkin sikäli kovat, että albumin piti jälleen kerran ylittää kaikkien kuulijoiden odotukset. Levyn tuotantopuoli takkuili pahasti, sillä tuottajan palli tuntui olevan hyvinkin tuulinen paikka. Yhtye kuitenkin sai remmiin Mike Clinkin, joka oli pestattu samoihin aikoihin myös Guns N’ Rosesin ”Use Your Illusion” -albumeiden äärelle. Juju oli vain siinä, että heti kun puhelin piippaa ja linjalla olisi itse Axl Rose, Clink siirtyisi suoraan tämän projektin pariin. No, kyllähän se Clink kerkesi suurimman osan ajasta poikien kanssa vääntää. Joskin Mustaine itse on väittänyt, että huomattava osa tuotannosta vastaamisesta jäi lopulta hänelle itselleen, sekä toki äänitystiimille.

Albumin parissa työskentely päättyi lopulta onnellisesti ja kova työkin palkittiin, sillä ilmestyttyään ”Rust In Peace” saavutti varsin tyydyttäviä listasijoituksia, pääsi ehdolle vuoden metallialbumeiksi milloin missäkin gaalassa, mutta mikä tärkeintä, se todellakin löi genren ystäville luut kurkkuun. Tänä päivänä puhutaankin eräästä thrash metalin suunnannäyttäjästä, sekä merkkipaalusta koko metalliskenessä, ja se on varsin osuvasti sanottu ”Rust In Peacen” kohdalla. Sen kappaleet rakenteineen ovat tänäkin päivänä sellaisia pläjäyksiä, jotka saavat tavan tallaajan päät heilumaan ja ilmakitaristien sormet syyhyämään. Sitten omana lukunaan olemme me paatuneet kitaranörtit, joille se edelleenkin on jonkin sortin mentori ja suunnannäyttäjä. Kuuleman mukaan plättyä on käytetty useilla kitaratunneilla oppikirjanakin. Onko tämä väite sitten sitä kuuluisaa kylälegendaa vai ei, sitä en tiedä.

”Rust In Peacen” riffit ovat lyhyesti ilmaistuna loistavia, melodioista löytyy koukkua, yllättävät rytmivaihtelut ja pienehköt genrerajojen rikkomiset kappaleiden seassa tekevät kokonaisuudesta todella mehukkaan. Muutamina esimerkkeinä mainittakoon albumin avausraita ”Holy Wars…The Punishment Due”, joka tiputtaa kuulijan korviin melkoista riffittelypornoa, mutta myöskin odottamattomia yllätyksiä. Samalla tyylillä mennään esimerkiksi kappaleessa ”Poison Was The Cure”. Parhaimpina esimerkkeinä albumin melodisemmasta puolesta, sekä tietenkin niitä paljon hehkutettuja sooloja tarjoavaaa puolta edustavat esimerkiksi kappaleet ”Hangar 18”  ja ”Tornado Of Souls. Edellä mainitut ovatkin ainakin allekirjoittaneen mielestä sellaisia, joilla lähtisin tutustuttamaan uutta kuulijaa Megadethin pariin. Jämäkkää turpasaunaa kaipaaville istuvat hyvinkin esimerkiksi sellaiset kappaleet, kuin ”Take No Prisoners” sekä yksi henkilökohtaisista suosikeistani ”Five Magics”. Levyn maltillisempaa puolta edustaa hitaammalla temmolla kulkeva ”Dawn Patrol”, joka hitusen käy kirjoittajan korvissa jopa laahaavamman doom metalin puolella. Kyllä pari nimeltämainitsematonta nippanappa käy myös siinä rajoilla, ollako täytebiisi vaiko ei. Enemmistö materiaalista kompensoi kuitenkin kaiken vahvasti kiitettävän arvosanan puolelle. Sanoituksiltaan albumi on taattua Mustaine-laatua. Löytyy politiikkaa, sekä salaliittoja. Miekkosen ulosanti lauluissa itsessään on ollut parhaimmillaan juurikin näinä aikoina.

Tätä kirjoittaessani ”Rust In Peace” on juuri astumassa meidän kolmekymppisten kerhoon. Loppulauselmia antaessani riisun fanilasini kokonaan pois ja tarkastelen asioita eri näkökulmista. Lähden pitkälle pyörälenkille miettimään asiaa. Kotiin saapuessani, laitan lasini viimein takaisin päähän, sillä olen päätökseni tehnyt jo puolessa välissä matkaani. Rohkein mielin uskallan todeta, että kyseessä on yksi kaikkien aikojen parhaista metallialbumeista, jonka vaikutteet kuuluvat yhä edelleen monien yhtyeiden musiikissa. Se on taidolla ja intohimolla tehty, eikä se mene missään kohtaa sieltä mistä aita on matalin. Kyseisen albumin myötä Megadethin palaset loksahtivat viimeistäänkin kohdalleen. Suurin kunnia kokoonpanolle, jonka tarinan aikana yhtyeen kirjoihin tuli vielä monta kaunista lukua. Kuvitteellisesti nostankin tässä kohtaa albumin kannen käteeni ja sanon sille, herkässä mielentilassa:

”Onnea 30-vuotisesta taipaleestasi. Olet vanhennut kuin viini (okei, anteeksi tällainen klisee, parempaa en keksinyt). Sinulla on takuulla vielä paljon annettavaa uusille tuleville metalligeneraatioille. Paljon oletkin saanut ympärilläsi aikaan kolmessakymmenessä vuodessa. Sinä, jos kuka ansaitset isot juhlat. Pienet sinulle, ’Rust In Peace’. Toivottaa yksi sinusta kovin kovin vakuuttunut kitaranörtti.

: ”Rust In Peace” kappalelistaus (alkuperäinen)

  1. Holy Wars… The Punishment Due
  2. Hangar 18
  3. Take No Prisoners
  4. Five Magics
  5. Poison Was the Cure
  6. Lucretia
  7. Tornado of Souls
  8. Dawn Patrol
  9. Rust in Peace… Polaris

Kommentoi julkaisua