Kitaravirtuoosi Yngwie Malmsteen lopetti laulajien pestaamisen bändiinsä – ”Kyse on omasta soolourastani”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 9.5.2022

Ruotsalainen kitaravirtuoosi Yngwie Malmsteen osallistui hetki sitten Poughskeepilaisen radiokanava WPDH Radio 101.5:n haastatteluun, jossa häntä pyydettiin nimeämään paras laulaja niiden joukosta, joiden kanssa on työskennellyt. Vaihtoehtoina olivat Jeff Scott Soto, Mark Boals sekä Joe Lynn Turner.

Malmsteen kertoo kuitenkin haastattelussa, että laulajat eivät ole hänen bändissään pääroolissa, vaan vokaaliosuudet ovat instrumentti muiden joukossa. Malmsteenin mukaan hän lopetti laulajien pestaamisen sen jälkeen, kun laulajat hänen mielestään ”luulevat olevansa Elvis Presley”.

”Tulin Amerikkaan vuonna 1982 ja liityin Steeler-nimiseen bändiin. Sitten perustin bändin nimeltä Alcatrazz. Tammikuussa 1984 allekirjoitin levytyssopimuksen sooloartistina. Joten tammikuusta 1984 lähtien se ei ollut koskaan bändi – ei koskaan. Ei ollut koskaan bändiä nimeltä ’Rising Force¨¨. Ensimmäinen sooloalbumini oli sen niminen. Minulla oli Rising Force -niminen bändi Ruotsissa vuonna -79. Ja kun palkkasin ihmisiä soolojuttujani varten, sävelsin basso-, rumpu- ja kitaraosuudet – tietenkin, – koskettimet, lauluosuudet ja sanat. Eli kuten orkesterin tai minkä tahansa muun yhtyeen tai jopa Broadway-esityksen kohdalla on sävelletty ensin kappale, ja sitten esiintyjä palkataan esittämään se. Jos hän ei jostain syystä toimi, tilalle otetaan joku muu”, Malmsteen kertoo ja jatkaa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Jostain kumman syystä joku tuntui luulevan, että a) kyseessä oli bändi ja b) kaveri, jonka piti silloin olla laulaja, oli Elvis Presley tai jotain. Ei. Joten päätin siksi [vuonna] 2012, etten enää palkkaa laulajia ja laulan itse. Sanoin: ’Onnea teille, kaverit. Nähdään. Heippa.'”

Kun Malmsteenille huomautettiin, että hänen kohdallaan homma ei ole jatkunut yhdenkään solistin kanssa, kitaristi vastaa:

”No, he tuntuvat luulevan, että koska he ovat laulaja eivätkä kosketinsoittaja, he ovat Elvis Presley. Ja pian he huomaavat, että minun bändissäni he eivät ole Elvis Presley ja heidän on siirryttävä eteenpäin. Se on Yngwie Malmsteenin sooloura. Ja nytkin, viimeisimmällä levyllä jopa soitin kaikki instrumentit myös. Ei se ole niin, että vähättelen näitä tyyppejä – he ovat kaikki loistavia; ihan sama – mutta asia on niin, että olen kuin taiteilija, kuten taidemaalari tai jotain. Leonardo Da Vinci ei soittanut kenellekään: ’Hei, hemmo, voitko tulla tänne ja viimeistellä puolet maalauksestani?’ Ja niin minäkin työskentelen – maalaan koko maalauksen. Niin minä työskentelen.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat