Kitaristi Ira Black jättää Vio-lencen keskittyäkseen uuteen Apocælypse-yhtyeeseensä
Thrash metal -veteraani Vio-lence on ilmoittanut kitaristi Ira Blackin jättävän yhtyeen. Black aloitti soittamisen Vio-lencen riveissä vuonna 2022, ja hänen lähdöstään kerrottiin 30. elokuuta.
Vio-lencen laulaja Sean Killian kertoo eron tapahtuvan hyvissä väleissä. Black aikoo jatkossa keskittää huomionsa uuteen Apocælypse-yhtyeeseensä ja sen tulevaan ”Faenix”-albumiin.
”Haluan kiittää sydämeni pohjasta veljeäni Ira Blackia kaikesta, mitä hän on tuonut Vio-lenceen, sekä siitä, että hän on jakanut uskomattoman lahjakkuutensa kanssamme”, Killian kertoo.
Killianin mukaan Blackilla on vahva halu saada ”Faenix” julkaistuksi ja viedä Apocælypseä eteenpäin. Tämän vuoksi kitaristi on päättänyt jättää Vio-lencen ja keskittyä kokonaan uuteen projektiinsa.
”Paljon rakkautta ja kunnioitusta sinulle, veli. Uskon todella, että tulet saavuttamaan paljon menestystä tässä uudessa luvussa, ja tuen sinua sataprosenttisesti. Olen ylpeä sinusta ja innoissani siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan”, Killian jatkaa.
Vio-lence ei toistaiseksi ole kertonut, kuka ottaa Blackin paikan yhtyeen kokoonpanossa.

