Kiuas, MyGrain @ Nosturi, Helsinki 18.10.2013

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 22.10.2013

Vuonna 2000 perustettu Kiuas tuli tiensä päähän loppuunmyydyssä Nosturissa 18.10.2013, jolloin bändin perustamisesta tuli kuluneeksi tasan 13 vuotta. Uransa aikana bändi kerkesi tekemään neljä loistavaa albumia (”The Spirit of Ukko” 2005, ”Reformation” 2006, ”The New Dark Age” 2008 ja ”Lustdriven” 2010) sekä muutamia pienempiä julkaisuja. Vuoden 2012 alkupuolella ilmoitettiin, että muutaman keikan jälkeen bändi alkaisi kirjoittaa uutta materiaalia, mutta puolisen vuotta myöhemmin tiedotettiin silloisen laulajan Asim Searahin erottamisesta. Lähes vuoden hiljaiselon jälkeen saatiin tietää, että Kiuas lopettaisi soitettuaan vielä yhden hautajaiskeikan, jolla soittaisi kaikki jäsenet, jotka ovat bändin riveissä ikinä olleet. Keikalle lähtemistä minun ei tarvinnut kauaa pähkäillä, sillä jokainen bändin levyistä on tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen ja pitihän yksi lempibändeistä nähdä vielä kerran.

Pieniltä ongelmilta ennen lämmittelijän aloittamista ei säästytty, sillä vaikka Nosturin ovet aukesivat klo 20.00, ei yläkertaan päässyt vielä reiluun puoleen tuntiin, joten alakerrassa tuli hieman tiivis tunnelma. Jostain olin kuulevinani, että soundcheck oli syystä tai toisesta viivästynyt. MyGrainin keikka ei onneksi kuitenkaan viivästynyt hirveän paljon. Itse en tosin kerinnyt ihan keikan alkuun, sillä oheistuotetiskillä asioimisessa meni aikaa, koska paikalla oli vain yksi myyjä. Onneksi maailmani ei kuitenkaan siihen kaatunut, vaikka välillä tekikin mieli alkaa lievittämään maailman liikakansoitusta omin pikku kätösin apuvälineenäni vaikkapa kaunis ja edullinen Kiuas-kangaskassi. Mitäpä sitä ei tekisi viiden euron ”Lustdriven”-värivinyylin eteen.

MyGrainia en juuri tuntenut ennen illan keikkaa. Tiesin bändin soittavan melodista death metallia, mutten sen enempää. Pari ensimmäistä kuulemaani kappaletta olivat ihan meneviä, mutta varsinkin muutama viimeinen kappale vakuuttivat siinä määrin, että bändiin voisi tutustua tarkemmin. Muukin yleisö tuntui tykkäävän ja soitto kulki ilman ongelmia; kaikin puolin sopiva valinta lämmittelijäksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Kellon lyötyä 22.40 oli illan pääaktin aika. Tunnelma oli katossa jo ennen keikan alkua ja koko Nosturi räjähti tuusanpaskaksi, kun verhot aukesivat ja ”Of Ancient Wounds” lähti soimaan. Tunnelma oli ainutlaatuinen. Kiukaan edellisestä keikasta oli yli vuosi ja alkuperäislaulaja Ilja Jalkasen kanssa bändi on viimeksi esiintynyt vuoden 2011 tammikuussa, mutta silti soitto kulki yhtä hyvin kuin ennenkin, laulusta puhumattakaan. Muistin taas, miksi Ilja Jalkasta on lähes mahdotonta korvata: miehellä on varsin omanlaisensa tyyli, joka on todella monipuolinen. Bluesahtava fiilistely irtoaa mainiosti siinä missä brutaali murinakin, kuten lähes kaikki muu siltä väliltä, yhtään Asim Searahia väheksymättä. Niin lämmin kuin Nosturissa olikin, niin kylmät väreet kulkivat selkääni pitkin kun koko lähes tuhatpäinen yleisö lauloi ”Of Ancient Woundsin” ja ”The Decaying Doctrinen” kertosäkeiden mukana.

Kuten jo tuli mainittua, niin keikalla oli mukana jokainen Kiukaan jäsen bändin historian ajalta. Tästä syystä lavalle oli rakennettu kaksi tornia, joiden päällä oli lähes katon rajassa rumpusetit ja niiden välissä lattiatasolla kahdet koskettimet. Soittajat vaihtelivat kappaleiden välillä silloin tällöin, paitsi kitaristi Mikko Salovaara ja basisti Teemu Tuominen, jotka soittivat jokaisen kappaleen aikana. Ilja Jalkanen lauloi valtaosan kappaleista, mutta myös Asim Searah pääsi ääneen ”Of Love, Lust and Human Nature”, ”The Visionary”, ”Black Winged Goddess” sekä ”Warrior Soul”-kappaleiden aikana, joista kaksi viimeistä vedettiin duettona Jalkasen kanssa.

Kappaleita soitettiin tasaisesti jokaiselta albumilta, kuten viimeisellä keikalla kuuluukin. Kuultiin jopa kappaleet ”Reformation” ja ”The Wanderer’s Lamentation”, joita ei oltu koskaan aikaisemmin soitettu livenä. Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan. Settiin mahdutettiin myös akustiset kappaleet ”After the Storm” ja ”Summer’s End”, jolloin herra Jalkanen tarttui toiseen kitaraan. Kappaleet olivat hyvää vaihtelua raskaampiin biiseihin, varsinkin näin pitkän keikan aikana. Keikalla riitti myös paljon muita kohokohtia, kuten esimerkiksi Dimebag Darrellille omistettu ”Bleeding Strings”, pitkäksi aikaa vähäiselle livesoitolle jäänyt ”And the North Star Cried” sekä keikan lopettaminen bändin kolmeen kovimpaan ja legendaarisimpaan biisiin, eli ”Warrior Soul”, ”The Spirit of Ukko” ja ”Across the Snows”, unohtamatta tietenkään Jalkasen aivan omaa luokkaansa olevia välispiikkejä. Kuka muu voisi verrata jäähyväiskeikkaa känniseksiin? Metallimusiikkihan on vakava asia, eikä sen kustannuksella sovi vitsailla missään tilanteessa. Itse asiassa olen sitä mieltä, että Kiukaan jäsenten olisi aina pitänyt pukeutua nahkaan ja piikkilankaan sekä voidella itsensä oliiviöljyllä ennen jokaista keikkaa, minkä lisäksi välispiikit olisi tullut murista megafonin läpi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

”Warrior Soul” oli viimeinen kappale ennen encorea ja sen aikana koettiin hienoja hetkiä, kun jokainen Kiukaassa ikinä soittanut jäsen soitti kappaletta samaan aikaan. Kappale siis vedettiin kitaristin ja basistin lisäksi kahden rumpalin, kahden kosketinsoittajan ja kahden laulajan voimin. Huutoäänestyksen päätteeksi yhtye palasi lavalle vielä kahden kappaleen ajaksi. ”The Spirit of Ukko” kolahti tajuntaan tuhannen oikean suoran voimalla, sillä kolmesta aiemmin nähdystä keikasta huolimatta en ollut koskaan kuullut sitä livenä. Viimeinen kappale oli alkuperäisen kokoonpanon soittama ”Across the Snows” ja onhan kyseessä bändin paras tekele ikinä. Kappaleen lopun suomenkielinen huudatuskohta sai kaikessa eeppisyydessään aikaan jonkun asteisen euforian tunteen. Tämä oli viimeinen kerta, kun Kiuas-niminen yhtye esiintyy, sillä bändin omien sanojen mukaan comeback-keikkoja ei tulla näkemään koskaan missään ikinä. Loistava päätös loistavalle bändille. Pituuttakin keikalla oli jotakuinkin kaksi tuntia ja 45 minuuttia, eli sen verran kuin jäähyväiskeikka ansaitsee. Jälkikäteen kuulin, että keikka taltioitiin kymmenellä kameralla, mutta julkaisu on vielä harkinnassa.

Kävellessäni Nosturilta poispäin olin varsin hyvällä tuulella todistettuani yhden parhaista keikoista ikinä, mutta silti hieman surullisena ja haikeana tietäen, ettei se tule toistumaan. Tämän keikan myötä metalliskeneen jää suuri aukko, jota tuskin koskaan pystytään täysin paikkaamaan. Haluankin omasta puolestani kiittää Kiuasta ja sen jokaista jäsentä mahtavista keikoista ja elämää suuremmasta musiikista, sekä toivottaa onnea tuleviin projekteihin. Kiitos.