KIUSA julkaisi debyyttialbumin ”Onko missään järkee enää?”
Helsinkiläinen pop-punk-yhtye KIUSA on julkaissut debyyttialbumin ”Onko missään järkee enää?” vinyylinä ja suoratoistopalveluissa. Samalla julkaistiin musavideo levyn avausraidasta ”Ajoin pois”.
Debyyttialbumilta julkaistiin hiljattain singlet ”Baby (I’m In Love With You)”, ”Kaikki mitä mä tarviin” sekä ”Nilkki”, jotka herättivät huomiota niin musiikkimedioissa ja radioissa kuin myös Spotifyn soittolistoilla.
Suoraviivaisen punkin ja koukuttavan popin maailmoissa seikkaileva KIUSA on aktiivisella keikkailulla voittanut rämisevän rockin ystävien sydämiä puolelleen klubeilla ympäri Suomen. Nyt KIUSA on debyyttialbuminsa myötä jälleen uuden äärellä.
Yhtyeen itse kirjoittama, säveltämä ja tuottama omakustannealbumi on kotimaisen pop punkin taidonnäyte. Albumillaan KIUSA tarjoilee aidointa, napakkaa ja monipuolisinta korvakarkkia, jota tuo ihastuttava voimatrio on koskaan saanut aikaan. Biisinkirjoittajina Ronja Ilvonen ja Timi Nordman luottavat kappaleissaan melodisiin ja korvamatomaisiin kertosäkeisiin.
Laulaja-basisti Ronja Ilvonen pohtii albumia:
”Meidän eka albumi on ihan meidän näköinen ja kuuloinen. Siinä kuuluu minun ja Timin lempibändit ja vaikutteet, jotka kiteytyvät biiseissä meidän omaan soundiin ja tapaan rakentaa välillä jopa ärsyttävänkin tarttuvia melodioita. Biisit kertovat elämästä, unelmista ja kaikesta, mitä meidän päässä onkaan kirjoitushetkellä pyörinyt.”
”Onko missään järkee enää?” on kokoelma tarinoita rakkaudesta ja sen menettämisestä, surkuhupaisista vastoinkäymisistä sekä turhautumisesta maailmaan. Kappaleiden päiväkirjamaiset lyriikat kuvaavat samaistuttavasti nuoren aikuisen kasvukipuja ja tunne-elämän turbulenssia. Biiseissä juhlitaan myös itsensä löytämistä sekä elämän pieniä ja suuria iloja. Albumi muodostaa läpileikkaavaan kokonaisuuden, joka jää soimaan päähän pitkäksi aikaa.
KIUSA ammentaa reilusti inspiraatiota 90-luvun pop punkista ja indie rockista. Jokainen biisi jättää kuitenkin tilaa kuuntelijan omille tunteille ja kokemuksille, ja levyltä löytyy jokaiselle oma tarttumapinta. Vertauksia Apulantaan ja Weezeriin ei kuitenkaan väistetä, vaan yhtye suorastaan vaalii genren pioneereja.
KIUSA juhlistaa debyyttialbumiaan kolmella erikoiskeikalla:
12.9. Bar Loose, Helsinki
13.9. Vastavirta Klubi, Tampere
27.9. Nirvana Bar, Tampere