Klamydia julkaisee tupla-albumin syksyllä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 21.5.2013

KlamydiaKlamydia juhlistaa tänä vuonna 25-vuotista uraansa monella tapaa. Syksyllä julkaistaan 20 uutta biisiä sisältävä tuplalevy ja loppuvuodesta ilmestyy karaoke-dvd. Juhlavuoden syksyn kiertue käynnistyy Helsingin Circuksesta ja huipentuu 30.11 Viking Gracella pidettävään juhlaristeilyyn, jossa bändi soittaa erikoispitkän keikan. Laivalla on luvassa on tuttuja biisejä, mutta myös materiaalia jota ei olla pitkään aikaan kuultu.

-Täytyy vaan ihmetellä mihin aika katosi, 25 vuotta on livahtanut ohi melkein huomaamatta. Ollaan tinkimättä, rehellisesti ja päättäväisesti kuljettu omaa tietämme, on ollut haasteita mutta myöskin runsaasti työvoittoja. Kokoelmia on tullut jo muutama tehtyä, joten päätettiin julkaista kansalle täysin uutta materiaalia juhlavuoden kunniaksi. Juhlaristeily sisältää sitten kaikenlaista Klamydiaan liittyvää ohjelmaa, kertoo nokkamies Vesku Jokinen.

Klamydian albumeita on myyty yhteensä lähes 700 000 kappaletta. Viimeisin 2011 julkaistu Loputon luokkaretki myi kultaa ja otti albumilistan ykkössijan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Katso täältä uusi video singlestä ”Älä pelkää”:

Klamydiaa voi jo kesällä nähdä keikalla seuraavasti:
14.6 Kaarina, Saaristo open
15.6 Rauma, Sinisoihtu
21.6 Jämsä, Himosfestival
22.6 Eura, Sieravuoren juhannus
27.6 Oulu, yksityistilaisuus
28.6 Raahe, Raahe festival
29.6 Juva, Juva rokkaa
5.7 Paavola, Ruokolahden lava
6.7 Kokkola, Manifest
10.7 Lahti, Lahden yöt
11.7 Hyvinkää, Torin rytmit
12.7 Lappeenranta, Lappeenrannan yöt
13.7 Koria, Pioneerifestivaali
18.7 Tampere, Tammerfest
19.7 Sotkamo, Sotkamon syke festivaali
20.7 Hämeenlinna, Wanaja Festival
25.7 Kotka, Kotkan Meripäivät
26.7 Seinäjoki, Vauhtiajot
27.7 Kalajoki, Merisärkkä
2.8 Kuopio, Kuopiorock
3.8 Kemi, Satama Open air

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat