Klamydia – XXV

Kirjoittanut Jarmo Hänninen - 21.9.2013

Harvassa ovat ne levyt, jotka saavat hymyn huulille heti levyn kannen nähtyään. Vielä harvemmassa ovat ne yhtyeet, jotka saavat hymyn huulille heti uuden levyn ensimmäisen biisin ensimmäisten sointujen aikana. Klamydia on sellainen yhtye ja tuore ”XXV”-albumi on sellainen levy.

Huikean 25-vuotisen uran tehnyt Klamydia tietää mitä yhtyeen kuulijat haluavat kuulla ja he varmasti tietävät mitä yhtye tarjoaa – rehellistä ja suorasanaista suomalaista punkkia Vaasasta. Silti, vaikka ikä vähäsen alkaa painaa, niin meno on silti kuin Lapualla vuonna 1993.

Perinteiseen tapaan osansa saavat yhteiskunta, populaarikulttuurin ilmiöt ja tietenkin myös itse yhtye. Myös kotiseutu ja sotiemme veteraanit ovat tärkeässä osassa jälleen kerran. Käsissä on hauska, välistä melankolinen, rohkaiseva ja ehjä kokonaisuus, joka antaa juuri sen mitä lupaa. Klamydian edelliset pitkäsoitot ”Rujoa Taidetta” (2009) ja ”Loputon Luokkaretki” (2011) olivat allekirjoittaneelle keskitason välisoittoja, jotka johdattivat ”XXV” nimiseen kultakimpaleeseen. Rahoilleenkin kuulija varmasti saa vastinetta – kaksi levyä ja yhteensä 21 biisiä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Entä ne biisit? No, nehän on rautaa – melko lailla jokainen. Parhaimmillaan Vesku Jokinen, Severi (basso), Riku (rummut) ja Jakke (kitara) ovat nopeissa ralleissa, joissa Veskun vokaaleissa kuulee sen asenteen ja rään kurkunpäässä. Vuonna 2007 julkaistu pelkistetysti yhtyeen nimeä kantanut albumi ”Klamydia” sisälsi ainakin tällä lakeudella suositun ”Pohjanmaalla” -kappaleen. Nyt ”XXV” sisältää em. kappaleen henkisen jatko-osan ”Ripota Mun Tuhkani Kyrönjokeen”, joka myös levyn toinen sinkkulohkaisu. Upealla piano-introlla alkava kappale sisältää melankoliaa ja ylpeyttä omaa ”heimoa” ja kotiseutua kohtaan reissaamisen kautta.

Ihan itsestä riippuu mistä biiseistä levyllä diggailee ja kuinka monta kuuntelua lätty vaatii. Itsellä levy iski välittömästi ja on siellä niitä vähemmän hyviä kappaleita, joiden kohdekuulijakuntaan ei välttämättä kuulu. Itsetunnon skarppaajat ovat selkeimmin ensimmäinen sinkkujulkaisu ”Älä Pelkää!” ja ”Ruma on Kaunis” – ehkä hieman turhakkeita välillä, mutta näilläkin on oma yleisönsä ja on niitä hyvä kuunnella vaikka kuvittelee leijuvansa muun yläpuolella – ei sitä ikuisesti kestä ja voit tippua alas kovaakin.

Kylähulluissa (V.Jokinen, A.Laiho, T.Lillman) vaikuttaneelle, liian nuorena maailman jättänyt, Tonmi Lillmanille on omistettu kappale ”Rakas Hullu”, jota kuullessa tulee kyllä haikea fiilis, vaikkei miestä ikinä livenä olisi todistanutkaan – riittää että on kuunnellut Kylähulluja edes yhden kappaleen. Pienimuotoiseksi kesähitiksi noussut ”Kerran Kesässä” -kappale löytyy albumin toiselta levyltä kera Petri Nygårdin ja toinen vieraileva akti on Francinen kakkoslevyn ”Isi Haisee Rokkenrollilta” -kappaleella. Biisi on myös ykköslevyllä ilman Francinen apuja. Itseironiaa ja elävää elämää hohkaavat ”Keikkaa Pukkaa”, ”Klamydia on Perseestä” ja ”Kolmen Soinnun Maisterit” ovat ehdottomasti levyn parasta antia joiden parissa jalka tamppaa tahdissa. Levyn avaava ”Neljä Ystävää” toimii myös hienona introna kokonaisuudelle, joka on Klamydia ja ”XXV”-levy. Muitakin kappaleita tietenkin suositellaan kuultavaksi, mutta em. biisit erottuivat edukseen yhä uudestaan ja uudestaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”XXV” on jokaiseen varmasti uppoava levy. Se houkuttelee vanhojen ystävien lisäksi myös uutta kuulijakuntaa – vuonna 2013 kesällä festarit ja kissanristiäiset kiertänyt Klamydia oli kovemmassa kunnossa kuin aikoihin ja varmasti meni viesti tästä levystä perille. Nostalgiaa, uutta ja upeaa sekä lupaus tulevasta, ei ainakaan hidastuvasta menosta, niin on pisteet taas annettu. Ehdoton lisä kokoelmiin oli tämä sitten ensimmäinen tai ties kuinka mones yhtyeen albumi!

9½/10


Kappalelista:
Levy 1:
1. Neljä Ystävää
2. Älä Pelkää!
3. Rahat Veteraaneille!
4. Ripota Mun Tuhkani Kyrönjokeen
5. Rakas Hullu
6. Keikkaa Pukkaa
7. Klamydia on Perseestä
8. Ruma on Kaunis
9. Kolmen Soinnun Maisterit
10. Täit Syö ja Maailma Vihaa
11. Antti Tuiskun Vuosirenkaat
12. Isi Haisee Rokkenrollilta
13. Werstaan Pohjat
Levy 2:
1. Surumarssi
2. Mitä Pyhempi Sen Pahempi
3. Eksyneet
4. Isi Haisee Rokkenrollilta (feat. Francine)
5. Kerran Kesässä (feat. Petri Nygård)
6. Tiukkaa Satsia
7. KK

Yhtyeen kotisivut
Yhtye Facebookissa

Kirjoittanut: Jarmo Hänninen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat