Klassikko: AC/DC – High Voltage (1976)

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 30.4.2016

”High Voltage” täyttää tänään kunnioitettavat 40 vuotta. Se ilmestyi kansainvälisenä versiona vuonna 1976, mutta Australiassa se ilmestyi jo vuotta aiemmin. Monet ovat erehtyneet pitämään tätä ”High Voltagea” AC/DC:n debyyttialbumina, koska se oli yhtyeen ensimmäinen kansainvälisesti julkaistu albumi. Yhtyeen kotimaassa se oli kuitenkin jo kolmas albumi, sillä sitä ennen oli julkaistu samaa nimeä kantava debyyttialbumi sekä ”T.N.T.” Tänään 40 vuotta täyttävä ”High Voltage” on oikeastaan yhdistelmä kahdesta edellisestä, joista on valittu parhaat palat ensimmäiselle kansainväliselle albumille.

”It’s A Long Way To The Top (If You Wanna Rock ’N’ Roll)” -kappaleen ensisäkeistä huomaa heti, mistä yhtyeessä on kyse. Jykevät kitarariffit polkevat kappaleen liikkeelle, ja Bon Scottin persoonallinen ääni ottaa laulun haltuun. Scott myös soittaa kappaleessa säkkipilliä, mikä sointuu kitaroiden kanssa hyvin yhteen. Tunnelma biisissä on rennon letkeä, hiukan mahtailevakin, mutta sisältää tiukan sanoman: huipulle pääseminen rockia soittamalla on pitkä tie. ”Rock ’N’ Roll Singer” kertoo selkeästi Scottin tulevaisuuden suunnitelmista. Tavoite elämälle on löytynyt, ja sitä kohti lähdetään. Itse kappale sisältää jammaavia kitarariffejä, jotka antavat blues-vaikutteisen sävyn.

”The Jack” huokuu blues-vaikutteita, joita bändi on imenyt musiikkiinsa esikuviltaan. ”The Jack” alkaa Scottin kuiskaavalla laululla, joka kertosäettä kohti muuttuu aggressiivisemmaksi. Kappale on tarttuva niin melodian kuin nimensäkin puolesta: Australian mantereella ”Jack” tarkoittaa sukupuolitauti tippuria. Tämän tiedon varjolla kertosäkeissä hoettava ”she’s got the Jack” aukeaa kuulijalle paremmin. Yhtyeen jäsenten yhteishuudahdukset kertosäkeessä ovat aikanaan varmasti tehneet siitä kovan livevedon. A-puolen päättävä ”Live Wire” alkaa hiukan laiskasti, mutta saa onneksi puhtia rinnan alle. Kappale saa mukavasti jalan polkemaan lattiaa, ja sen lyriikat ovat machoilevat – toisin sanoen se on puhdasta rock ’n’ rollia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

B-puoli alkaa ”T.N.T:llä”, joka ei juuri esittelyjä kaipaa, sehän lukeutuu yhtyeen tunnetuimpiin hitteihin. Legendaarinen alkuriffi ja rumpukomppi ”Oi! Oi! Oi!” -huutojen saattelemana saavat varmasti lähes jokaisen tunnistamaan kappaleen. Uhoavat sanoitukset ja raudankovat kitarariffit ovat ”T.N.T:n” ydin. Kappale on loppujen lopuksi varsin yksinkertainen, mutta se ei silti jää kaipaamaan mitään hienouksia. Se on puhdasta ja suoraviivaista rockia, joka on puristettu kolmeen ja puoleen minuuttiin. ”Can I Sit Next To You Girl” on kappale, joka on kirjoitettu kieli poskessa ja jossa Youngin veljekset rutistavat kitaroistaan murhaavia riffejä. Scott vaihtelee lauluääntään kertosäkeessä kuiskauksesta äkäiseen huutoon, mikä antaa kappaleelle leikittelevän sävyn.

”Little Lover” on albumin pehmeintä antia. Kappale on melko verkkainen, ja puhtia siihen tulee ainoastaan kertosäkeissä. Scottin laulu on viettelevää kun hän kuvailee, kuinka ei voi saada pikku rakastajatartaan mielestään. Loppua kohden kuullaan tyylikästä kitaransoittoa, joka sinetöi kappaleen. ”She’s Got Balls” on flirttaileva kappale, jota konemaiset kitarariffit ja rumpujen pauke rytmittävät. Sanoitukset ja Scottin vaikerointi ovat pääosassa kappaleessa, jossa tunnelma ei täysin pääse nousemaan kattoon asti. Albumin päätöskappale on ”High Voltage”, joka on rock-täytteinen päätös albumille. Tarttuvia kitarariffejä säestävät hauskat lyriikat, jotka kertovat kyselijästä, joka kummastelee laulajan pukeutumista ja elämäntapaa. Kertosäkeessä kyselijä saa nasevan vastauksen: ”High Voltage Rock ’N’ Roll”, mikä varmasti kertoo elämänasenteesta kaiken.

”High Voltagelle” on onnistuttu valikoimaan hyviä kappaleita, jotka antavat hyvän kuvan AC/DC:n musiikista ja asenteesta. Siihen on valikoitu kovia rock-ralleja, mutta myös muutama kevyempi kappale. Levy ei ole yhtä eheä kokonaisuus kuin monet myöhemmät yhtyeen albumit, mutta laitetaan se sen piikkiin, että siihen on yhdistetty kaksi albumia. ”High Voltagella” on kuultavissa vahvat blues-vaikutteet, sillä bändi on ottanut vaikutteita muun muassa Muddy Watersilta, Jimmy Hendrixiltä ja Chuck Berryltä. Albumi antaa monipuolisen kuvan AC/DC:n musiikista, vaikka bändi ei aina loistakaan kevyemmissä kappaleissa. Voin vain kuvitella, kuinka tiukalta albumi on aikanaan kuulostanut, kun AC/DC on toiminut hard rockin yhtenä pioneerina. ”High Voltage” ei kokonaisuudessaan ole ”Back In Blackin” veroinen, mutta varsin vakuuttava albumi se on aikanaan ollut.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen