Klassikko jolla on metallimusiikin kannalta suuret hetkensä – arviossa 30 vuotta täyttänyt Panteran ”Far Beyond Driven”

Panteran kolmen ikonisimman albumin joukkoon yltävä ”Far Beyond Driven” täytti taannoin 30 vuotta. Aikaa kestänyt teräksinen kokonaisuus ei näin pari viikkoa pyöreiden täyttämisenkään jälkeen ole vanhentunut oikeastaan senttimetriäkään, vaikka Birminghamin terästehtaat ammottaisivat tyhjyyttään laman ja lakkojen kourissa. ”Teräksisyys” ja ”teräksinen” ovat nimittäin sanoja, joka tulee oitis mieleen siitä, minkä ihmiskorva kohtaa, kun albumin kokonaisäänimaailma hahmottuu aivoihin saakka.

Jo reilut pari vuosikymmentä sitten kuopattu Pantera teki lopulta paluun yhdessä muodossa loppuvuodesta 2022, keulillaan klassisen kokoonpanon Phil Anselmo, vanhojen päiviensä kirkkaimmassa tikissä. Verrattuna nykykuntoon, oli Anselmo vuonna 1994 vielä nuoruuden vimmassaan. Pelkistetty, mutta vimmainen nuoruutensa ulosanti toimii ”Far Beyond Driven”-albumilla erityisesti trigattujen ja millintarkan Vinnie Paulin rumputyöskentelyn lomassa sekä tietenkin teräskielisen kurittajaveljensä innovatiivisen kitaransoiton höysteenä teksasilaisella varmuudella.

Nuo Panteran hullut 1990-luvun hullut vuodet sai jatkoa ”Far Beyond Driven”-albumin huimalla biisikavalkadilla, jonka aloittaa kärkeen kaiken vimmaisuuden esittelevä ”Strength Beyond Strength”. Kappale on lopulta yllättävän monipuolinen musiikillisessa mielessä, vaikka rullaakin lähestulkoon speed metalin intentensiteetillä. Verbaalinen rikkaus on myöskin kappaleessa keskiössä, sillä Anselmon ulos sylkemät sanat kuulostaa kaikesta uhosta huolimatta lähestulkoon runoudelta, ainakin kansivihosta luettuna.

Kappalekavalkadi täydentyy radiostakin tutuilla huikeilla klassikoilla ”I’m Broken”, ”Becoming” ja ”5 Minutes Alone”. Jokainen on sävellys-, tuotanto-, ja sovitusmielessä todella tyylikäs suoritus metallimusiikin historiaa etenkin mukaansatempaavassa groovessaan, intensiivisessä aggressiossaan sekä päättäväisen kuuloisessa soitannossaan.

Albumi on mielestäni aina kuitenkin kärsinyt hieman siitä että sillä on selkeä a- ja b-puolensa. ”Kärsinyt” siinä mielessä, että b-puoli ei yllä kaiken aikaa ainakaan täysin aivan sille tasolle, jonka a-puoli asettaa. ”Good Friends and a Bottle Of Pills” on hieman Megadeth-tyylinen kiintiöhituri ja hassuttelu albumin puolivälissä, jonka jälkeen voi toki odottaa ihan mitä tahansa.

Lähes hiphopin puolelle menevä ”Hard Lines, Sunken Cheeks” on tällä albumilla lähinnä ponneton esitys, ilman kliimaksia. ”Slaughtered” groovaa mukavalla tasaisella sykkeellä, mutta kärsii melodioiden puutteesta. Lähelle ns. ”a-puolen” mahtavuutta päästään Black Sabbathin suuntaan riffiensä ja sovituksensa puolesta kumartavalla ”25 Years”-klassikolla. Kappaleessa on tosin aimo annos myös Meshuggahin matikkametallisuutta, ja sitä kuuluisaa asennemetallia, verbaliikkaa unohtamatta. Myös ”Shedding Skin” menee albumin parempiin biiseihin, ja jää mukavasti mieleen erikoisella tunnelmallaan ja kertosäkeistöllään, jonka kaltaisia vain Pantera uskalsi tehdä tuohon aikaan. 

Black Sabbath-laina ”Planet Caravan” päättää ”Far Beyond Driven”-albumin hieman erikoisellakin tavalla, sillä mikään aiempi albumin parissa ei enteile sitä, että mukana olisi psykedeelinen slovari 1970-luvun alusta. Yhtä kaikki, Panteran ”Far Beyond Driven” ansaitsee tulla muistetuksi, kaupasta ostetuksi tai striimattuna kuunnelluksi vielä näin yli 30 vuotta julkaisunsa jälkeen. Siitäkin syystä, ettei paljoa parempaakaan välttämättä tule olemaan tarjolla myöskään seuraavaan 30 vuoteen.