Klassikko: Strapping Young Lad – The New Black (2006)
Myönnettäköön heti näin alkuun, että ”The New Black” ei ehkä täytä kaikkia klassikon kriteerejä, eikä levy todellakaan Devin Townsendin luotsaaman Strapping Young Ladin parasta materiaalia ollut. Voisin kuitenkin sanoa näin kymmenen vuotta levyn julkaisun jälkeen sen olevan kuitenkin siinä mielin merkittävä kappale kyseisen bändin historiaa, sillä levy on syystäkin jäänyt bändin viimeiseksi. Ja vaikkei tämä levy mikään ”City” tai ”Alien” ole, löytyyhän siltäkin muutama tykkibiisi, jotka vielä näin kymmenen vuotta julkaisun jälkeen tuntuvat tuoreilta ja, noh, helvetin kovilta.
Devin Townsend on nero. Siitä ei kiistellä. Piste. Kyseisen kanadalaisen kaljupään (tai levyn julkaisun aikoihin rastapeikon) tuotanto on täynnä vaikka mitä new age-ambientista ”Deconstructionin” kaltaiseen progehevistelyhullutteluun. Vielä Strapping Young Ladin aikoihin Devin rajasi tuotantonsa suhteellisen visusti kahteen eri puoleen: SYL edusti Devinin hullumpaa ja rajumpaa puolta, kun taas Devin Townsend Band esitteli hänen melodisempaa ja lallattelevampaa puolta. ”The New Black” tuntuu kuitenkin hyvin ristiriitaiselta tämän suhteen, sillä levy on huomattavasti melodisempi, kuulijaystävällisempi ja leikkisämpi kuin aiempana vuonna julkaistu ”Alien”. Muutos ei välttämättä kovin radikaali ole, mutta huomattava kuitenkin.
Ja sitten itse kappaleisiin. Hieman erilaisempi suunta tulee jo ilmi levyn avaavasta ”Decimator”– ja ”You Suck”-kaksikosta. Etenkin mainituista toinen tuntuu tässä kontekstissa toimivan hyvinkin suurena merkkinä Devinin suunnitelmista ja tunteista bändiä kohtaan, kertosäkeen käytännössä muodostuen bändin haukkumisesta joukkohuudoin. Seuraavat ”Antiproduct”– ja ”Monument”-kappaleet jatkavat tätä linjaa: ”Antiproduct” on hyvin selkeä itsensä myymistä kritisoiva kappale, kun taas ”Monument” tuntuu parodioivan jokaisen rocktähden ”ootte parhaita ja rakastetaan teitä”-hehkuttelua. Tämä itseironian ja myös jonkinasteisen vihan punainen lanka kulkee läpi levyn, kulminoituen bändin tunnetuimpiin kuuluvaan ”Far Beyond Metal”-hevistelykappaleeseen ja ”Fucker”-vittuiluun.
Mainos päättyy
Levyn päättävä ”Almost Again”-, ”Polyphony”– ja ”The New Black”-kolmikko on taas hieman hankalempaa analysoitavaa, sillä levyn muihin kappaleisiin nähden kyseiset kappaleet tuntuvat hyvin rauhallisilta ja ”normaaleilta”, ikään kuin Devin ei tässä vaiheessa enää jaksanut jatkaa. ”Almost Again” voisi jopa melkein kuulua hepun soolotuotantoon!
Kuten jotkut varmaan tietävätkin, ei kestänyt kovinkaan kauaa kunnes Devin päätti pistää koko bändin jäihin, eikä sitemmin ole halunnut palata yhteen. Alunperin isoksi keskisormeksi tarkoitettu bändi olikin vähitellen muuttunut juuri siksi, mitä vastaan Devin musiikillaan yritti kapinoida. Devin on myös sittemmin sanonut päätöksen johtuvan terveydellisistä syistä, todeten projektin vaikuttaneen hänen mielenterveyteensä negatiivisesti. Tämä onkin bändin faneille varsin tuttu tieto, sillä ”Alien”-levyn tekoprosessin aikoihin kaksisuuntaista mielihäiriötä potenut Townsend lopetti lääkityksensä ottamisen, todeten sen rajoittavan hänen luovuuttaan.
Kestävätkö kappaleet kulutusta tänä päivänä? Ehdottomasti, levy – kuten myös muukin SYLin ja Devinin oma tuotanto – löytyy allekirjoittaneen soittolistoilta tänäkin päivänä, enkä sen koommin usko sen sieltä poistuvan. Julkaisun ja nykyhetken välillä kuluneet kymmenen vuotta ovat kuitenkin antaneet levylle huomattavasti enemmän kontekstia ja merkitystä levyn lyriikoihin. Soitantopuolikin on tänäkin päivänä vaikuttavaa kuunneltavaa, sillä bändin levyillä tuttuun tapaan Devinin kitara- ja lauluvirtuositeetin lisäksi mukana paukuttelemassa on myös nykyisin Testamentin piireissä kalvoja murjova rumpulegenda Gene ”The Atomic Clock” Hoglan, toki Jed Simonia ja Byron Stroudia väheksymättä. Tämä teksti saattaakin vaikuttaa siltä, että Devin on ollut ainoa merkittävä osa Strapping Young Ladia, mutta esimerkiksi Hoglanin konemaisen tarkka rummutus ja Stroudin jykevät bassolinjat ovat kuitenkin lähes yhtä merkittävä osa bändin musiikkia kuin Devinin osuus siitä.
Moni SYL-jälleenkokoontumista kaipaava kinuaa Deviniltä usein tätä, johon nykyisin tuo kalju hullu vastaa aina kielteisesti ja aivan ymmärrettävistäkin syistä, sillä omien sanojensa mukaan hän olisi halunnut lopettaa bändin jo ”City”-levyn jälkeen. Mikäli haluat Devinin kaljua päälakea tai musiikkia ihastella, voit kohdistaa katseesi lukuisiin levyihin, jotka Devin on bändin lopettamisen jälkeen julkaissut. Uusi levy ”Transcendence” tekee tuloaan syksyn puolella ja keikkaakin pukkaa keväällä. Voit minutkin sieltä bongata mukana laulelemasta, sillä Devin on ja tulee aina olemaan musiikkimaailman ainutlaatuinen hullu tiedemies.
Kappalelista:
- Decimator
- You Suck
- Antiproduct
- Monument
- Wrong Side
- Hope
- Far Beyond Metal
- Fucker
- Almost Again
- Polyphony
- The New Black
Kirjoittanut: Tom Frankton
Mainos päättyy
