Käänteen tekevä albumi bändin uralla – klassikkoarviossa Bon Jovin 30-vuotias ”Keep The Faith”

Yhdysvaltalainen rock-bändi Bon Jovi julkaisi viidennen studioalbuminsa ”Keep The Faith” 3. marraskuuta vuonna 1992. Yhtyeen edellisestä, ”New Jersey” -nimisestä pitkäsoitosta oli vierähtänyt jo useampi vuosi aikaa bändin viettäessä hyvin ansaittua taukoa tiukan maailmankiertueen jälkeen. Täysin vaille uutta musiikkia eivät Jovi-fanit kuitenkaan tauon aikana jääneet, sillä niin laulaja Jon Bon Jovi kuin kitaristi Richie Samborakin julkaisivat ensimmäiset soololevynsä.

Aikakausi merkitsi melkoista käännekohtaa bändin uralla, ja myös kulisseissa tapahtui muutoksia. Jon Bon Jovi muun muassa erotti pitkäaikaisen managerinsa Doc McGheen ja perusti bändin ympärille oman managementin. Myös bändin jäsenet selvittelivät pahasti maailmankiertueen aikana tulehtuneita välejään, ja yhtyeen toiminta pääsi jatkumaan.

Studioon Bon Jovi kokoontui alkuvuodesta 1992 tuottaja Bob Rockin johdolla. Jon Bon Jovi oli kirjoittanut paljon uutta materiaalia, jonka osalta maailmalle esiteltäisiin kaikin puolin uudistunut bändi. Tässä tapauksessa on korostettava kaikin puolin tapahtunutta uudistumista aina keulakuvan hiustenleikkausta myöten – tuskin kenenkään muun parturikäynti on saanut yhtä paljon huomiota ja jopa uutisotsikoita osakseen.

Ensimmäisenä singlenä albumilta julkaistiin nimibiisi ”Keep The Faith”, joka esitteli täysin erilaisen, aikuismaisemman Bon Jovin. Enää ei laulettukaan ryyppäämisestä, nopeista autoista tai kauniista naisista kuten rokkibändit yleensä, vaan lyriikat olivat muuttuneet jopa kantaa ottaviksi yhteiskunnallisia asioita koskien. Luonnollisesti myös musiikkityyli oli muuttunut glam/pop rock -painotteisuudesta enemmän AOR:n suuntaan, mikä sai yhtyeen aikaisemmat fanit syystäkin hieman hämmentymään.

Albumin materiaalissa on kuitenkin hieman epätasaisuutta. Aiheet vaihtelevat ”Bed Of Roses” -rakkausballadista ”Dry Countyn” kaltaiseen lähes kymmenen minuutin pituiseen ja aiheeltaan raskaaseen järkäleeseen. Mukaan on otettu myös ”In These Armsin” ja ”I Want Youn” kaltaisia perinteisempiä rock-kappaleita, kun taas ”If I Was Your Mother” vie kuuntelijansa jälleen uuteen ääripäähän. Oma suosikkini on kevyt, ehkä jopa vähän itseironinenkin ”I’ll Sleep When I’m Dead”, josta on myös julkaistu teemaan sopiva musiikkivideo.

Kaiken kaikkiaan ”Keep The Faith” toimi melkoisena käännekohtana Bon Jovin uralle. Bändi otti aikamoisen harppauksen täysin toisenlaiseen suuntaan siitä, mitä aikaisemmin oli totuttu kuulemaan. Kaikkia faneja muutos ei miellyttänyt, ja moni varmasti ajattelee, että bändin edellinen, ”New Jersey” -niminen albumi on Bon Jovin viimeinen ns. ”kunnon” levy. Mutta kuten sanottua kaikkia ei voi miellyttää, ja bändeilläkin on lupa uudistua niin halutessaan. ”Keep The Faith” osoittautui jälkikäteen myös eräänlaiseksi merkkipaaluksi siinäkin mielessä, että se on Bon Jovin viimeinen pitkäsoitto, jolla basistin tonttia hoitaa tekijätietojen mukaan Alec John Such.

Minusta ”Keep The Faith” ei ole lainkaan kehnoimmasta päästä Bon Jovin tuotantoa, ainakaan, jos sitä verrataan vuonna 1995 julkaistuun ”These Days” -levyyn tai sen jälkeisiin pitkäsoittoihin. Toki ero sitä edeltäviin 80-luvun menestysalbumeihin ”Slippery When Wetiin” ja ”New Jerseyyn” on valtava, mutta bändi lienee ollut sen tarpeessa. Uudistuminen on hyväksi ainakin siinä tilanteessa, jos vaihtoehtona on jäädä samaa kaavaa toistavaksi ja surkeaksi parodiaksi itsestään.