Klassikkoarvostelu: Gorgorothin rupinen ja sympaattinen ”Under the Sign of Hell”
Gorgorothin kolmas täysipitkä, nyt 20 vuotta täyttävä ”Under the Sign of Hell” vuodelta 1997 on hieman aina jäänyt sitä edeltäneiden black metallin klassikkolevyjen ”Pentagram” ja ”Antichrist” varjoon. Vuosina 1996-2000 pumppu muutenkin oli harvinaisen tuottoisa, julkaisten jopa neljä albumia tällä välillä. Nyt käsillä olevassa klassikkoarviossa oleva ”Under the Sign of Hell” potkaistiin ulos vain vuosi sitä edeltäneen ”Antichristin” jälkeen, ja ottaakin erityisesti äänimaailmallisesti pesäeroa sitä edeltäneeseen ”Antichristiin”.
Mainos päättyy
Soundillisesti ”Under the Sign of Hell” ei ole yhtä kellarimeininkiä kuin edeltäjänsä, vaikka nykyaikaisesta miksauksesta on turha puhua. Bändin särisevä ja jollain tavalla metallisen makuinen miksaus on selkeämpi kuin aikaisemmin, ja näin bändille tyypillisistä nokkelista laukkariffeistä saakin entistä paremmin selvää. Huomiota herättävin kohta miksauksessa ovat silti aivan tajuttoman pintaan miksatut rummut, ja erityisesti virveli nousee jatkuvana mattopiiskana pintaan. Basari on niin tylppä, että se sotkeutuu jonnekin taaemmas, vaikka oman sävynsä jossain taustalla vasaroinnillaan tuokin. Muuten rummut ovat onneksi asiaankuuluvan yksinkertaiset. Basso on niin ikään jossain hyvin taka-alalla, ja vokaalit kärisevät melkoisen särömikin läpi vedettyinä. Soundi yhä karu, mutta siitä saa onneksi riittävästi selvää.
”Under the Sign of Hell” on todella lyhyt kestoltaan ollakseen kokonainen albumi. Se kellottaa vain noin 32 minuuttia ollen kuitenkin bändin siihenastisen uran pisin levy. Platta läimii kuulijasta luulot pois kahdella nopealla pyrskähdyksellä ”Revelation of Doom” ja ”Krig”, jotka toimivatkin hyvinä laukkaherätysruiskeina alkuun. ”Funeral Procession” taas tarjoaa folkihtavampaa tremoloa varsin maukkaalla melodiakattauksella muistuttaen Burzumin varhaisempaa tuotantoa. Ihastuttava soundin amatöörimainen raakuus tuo oman kulmansa levyn äänimaailmaan. Tämä sama autenttinen hiomattomuus kuuluu myös seuraavassa biisissä ”Profetens Åpenbaring”, jonka hauskoja mullikuoroja on miellyttävä kuunnella. Kaikki ei ole niin vimpan päälle hiottua, ja se osaltaan tekee levystä erittäin miellyttävän kuunnella.
Mainos päättyy
”Postludium” taas kuulostaa erittäin paljon biisiltä ”Krig” jyrisemällä samantapaista riffimyrskyä kuin edellä mainittu veto. Kappale onneksi hidastaa tempoa pian tämän jälkeen, ja koukkaakin syvemmällä doomin puolella kuin aikaisemmat biisit. Tästä kipale kiihdyttää vähitellen takaisin kohti särisevää kitaramyllytystä. Muutenkin sävellyksien rakennelmat pysyvät bändin biiseissä yleisesti ottaen sopivasti kasassa. Biiseissä on ideaa ja ne eivät turhia hienostele. Yksinkertaisuudessaan kappaleet muistuttavat hyvin paljon 90-luvun suomibläkkiksen suoraviivaista ja karua turpasaunasoundia. ”The Rite of Infernal Invocation” ei jää muuten mieleen, mutta siinä on komeasti levyn muun melodiattomuuteen vastapainona korostuva kitarasoolo. Albumi lopettaa miellyttävän keskitempoiseen, mutta klimaattisuudessaan vaillinaiseen biisiin ”The Devil Is Calling”. Pienistä puutteistaan huolimatta levyn pakka pysyy hyvin kasassa.
”Under the Sign of Hell” on omalla tavallaan sympaattinen tuotos. Sen äänimaailma on yhtä aikaa rujo ja silti kohtalaisen selkeä, ainakin 90-luvun kellaribläkkiksen standardeihin verrattuna. Miksaus on omalla tavallaan uniikki ylikorostaessaan rumpujen virveliä. Toisaalta juuri tämä kotikutoisuuden tuntu luo yhdessä surisevien kitaroiden kanssa levylle omanlaisensa tunnelman. Muistan, kun 17-vuotiaana Gorgorothin tuotantoa läpikahlatessani pidin tästä levystä aivan kauheasti. Erityisesti fiilistelin levyn vokaaleja, mikä on kummallista, sillä nykyään ajattelen vokaalien olevan korkeintaan vahvaa perustasoa. Joka tapauksessa ”Under the Sign of Hell” on sävellyksiltään kompaktin terävä, sopivan lyhyt ja piiskasnarensa vuoksi intensiivinen levy. Klassikon aseman tälle voi antaa – ainakin omalla, sympaattisella tavallaan.
Kappalelista:
- Revelation of Doom
- Krig
- Funeral Procession
- Profetens Åpenbaring
- Postludium
- Ødeleggelse og Undergang
- Blood Stains the Circle
- The Rite of Infernal Invocation
- The Devil Is Calling
Mainos päättyy